keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Terassit ruskeasta harmaaksi öljyämällä

Tämän kevään isoin homma on ollut terassien öljyäminen. Viime vuonna homma jäi kokonaan tekemättä ja sehän olikin meidän ensimmäinen kevät tässä talossa, joten ei ole tietoa koska terassit on edes käsitelty viimeksi. Luulen, ettei muutamiin vuosiin. Hommaa ei helpottanut yhtään se, että terasseille oli luultavimmin vedetty joku lakka joka oli erittäin punaruskeaa väriltään. Halusin terasseista harmaan sävyiset. Rohkea rokan syö, ja syteen tai saveen ja mitäniitäsanontojanytolikaan... Vanhat pinnat oli aluksi pestävä hyvin, jotta lika ja home saadaan puusta pois. Teknoksen Rensa terassipesulla siis pesin terassit painepesuria apuna käyttäen. Homma numero kaksi oli hiominen (ja muutama kuppi kahvia siinä välissä). Paras työväline tähän hommaan oli varteen kiinnitettävä "lasta", johon hiomapaperin saa kiinni. Koska pohjalla oli lakkaa, hiomishomma oli erityisen tärkeää. Rikoin lakatut pinnat, mutta kaikkea lakkaa en saanut/jaksanut hioa pois. Tämän jälkeen hiontapölyt tietysti harjataan hyvin pois.

Kun pohjatyöt oli tehty, oli aika aloittaa öljyn levitys. Ostin öljyn levittämiseen tarkoitetun harjan, jonka sai varteen kiinni. Jotkut tykkäävät levittää öljyä telalla, mutta harjan avulla öljyä saa lautojen väleihinkin paremmin levitettyä. Öljyämiseen käytin Teknoksen Woodex wood oil -öljyä, jota saa valmiiksi harmaan sävyisenä. Kehotan sekoittamaan tuotteen hyvin, ettei käy niinkuin eräälle (nimi ja ääni muutettu;). Levittelin öljyä jo muutaman laudan pituudelta ja sekoitin siinä välissä pohjia myöten kunnolla. Johan muuttui väri harmaammaksi. Siis: sekoita, sekoita, sekoita! Suojauskin kannattaa muistaa. Itse olin siinä vähän laiska ja muutama pihalaatta sai sävyä niskaansa. Tosiaan meidän terassi oli tosi ruskea alunperin ja uskomatonta, millaiset pigmentit tässä öljyssä on. Lopputulos on oikeasti harmaa. Öljy on myös valtavan helppoa levittää ohuen rakenteensa ansiosta, eikä mihinkään kohtaan lautoja jäänyt takeroisia kohtia. Uskokaa pois, niistä mulla on kokemusta  halpakauppojen puuöljyjen käytön yhteydessä. Alaa meillä oli öljyttävänä n. 40 neliötä ja 9litran ämpäri meni kaikki. Käsittelin pinnat kertaalleen ja osaa paikoista korjausöljysin vielä toistamiseen, missä oli ohuemmalti levitetty öljyä. Sävy on vielä jopa parantunut kuvienottohetkestä omasta mielestäni. Varmasti muutamien päivien kuivuminen tasoittaa värin lopulliseen sävyynsä. Uskallan suositella sävynvaihtoa kaikille sitä miettiville, ja jos joku asia mietityttää, Teknoksen maalineuvonnasta löytyy apua . 








Yhteistyössä Teknoksen kanssa

16 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää 👍🏻 Meilöä myös ruskeat terassit ja kovasti olen miettinyt, vaihtaisinko sävyä vai en... Ihanan näköinen sisääntulo teillä 💕

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä. Meidän tarttis tehdä myös tuo käsittely terasseille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kova homma, mutta kivaa vaihtelua kotihommille. Mies hoiteli lasta ja itse pääsin välillä tekemään oikein ruumiillista työtä:)

      Poista
  3. teidän talo näyttää nyt kyllä tosi freesiltä ja kivalta ulkoakin päin. Mulla edessä terassien öljyäminen harmaaksi edessäpäin (onneksi ei lakkaa alla), joten kiitos vinkeistä! Ps. tänään pääsin kunnolla lukemaan juttusi kotiblogit -lehdestä ja oli tosi ihana (sai luvan mm tekokukkiin :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. edessä edessäpäin* wtf? ;)

      Poista
    2. Kiitos kivasta kommentista;) Ei muutakun pensseli käteen ja öljyhommiin:)

      Poista
  4. Kaunis tuli! Teillä on kyllä kaunis sisääntulo! Itse olen miettinyt ruskeiden kalusteiden käsittelyä harmaan sävyllä, lieköhän onnistuisi....

    VastaaPoista
  5. En voi kuin sanoa, että kannattaa kokeilla. Meillä kun oli tuota lakkaakin alla paikoin ja silti sävy tarttui hyvin. Ja ainahan voi kokeilla jonnekkin alapuolelle ensin pieni ala, jos epäilyttää:) Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, hyvältä näyttää!

    Mukavaa päivää!

    -Isla
    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html
    (uusi blogi, tervetuloa kurkkaamaan!)

    VastaaPoista
  7. Meillä ihan sama homma edessä. Ruskeasta johinkin muuhun sävyyn. Hyvältä näyttää tuo harmaakin! Terassin kaiteet jo sai kyytiä tänään eli poistettiin ne kokonaan. : )

    VastaaPoista
  8. Meillä ihan sama homma edessä. Ruskeasta johinkin muuhun sävyyn. Hyvältä näyttää tuo harmaakin! Terassin kaiteet jo sai kyytiä tänään eli poistettiin ne kokonaan. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin kaiteet pitäis vielä käsitellä, mutta vaan maalaamalla;)

      Poista
  9. Mä maalasin viime kesänä Prisman yhdellä edullisella kotimaisella harmaalla öljyllä terassin. Näytti talven jälkeen ihan kestäneen ja ajattelin, jos nyt kohta toiseen kertaan öljyän. Viime kesänä tuli uusi lasiterassi ja sen ympärille vihreästä painekyllästetystä puusta terassin lisäosaa, tänään ja eilen tytär sitten Tikkurilan kelonharmaalla sitä öljysi, näyttää ainakin vielä ihan hyvälle. Saa nähdä peittääkö vihreää huomennakin, kun kunnolla kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa on aina se jännitysmomentti, kun on värillistä lautaa. Mutta varmasti peittää, kun meilläkin peittyi jo ruskeaksi ennestään käsitelty lauta:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!