Iltojen pimetessä kaikenlaiselle valaistukselle on taas tarvetta. Yövalo on lapsiperheissä tarpeellinen. Se ei saa olla liian kirkas. Pieni valonkaje riittää antamaan sopivaa turvaa pienelle. Yölliset heräilyt ovat mukavampia sekä lapselle että aikuiselle, kun näkee muutakin kun säkkipimeyden. Tämä hurmaava kärpässienilamppu kotiutui meille jo joku aika sitten, kun SO-bloggareiden voimin käväisimme Emma´s and Mama´s -liikkeessä. Nyt tämä lamppu on päässyt varsinaiseen käyttöön syksyn tullen. Onhan tätä kiva katsella muutenkin. Kärpässienessä on jotain hellyyttävää ja sadunomaista, vaikka luonnossa sen vastaantuleminen onkin karkottava tekijä. Herkulliset värit sen varmaan tekevät. Lampussa on patteri, joten häiritseviä johtoja ei ole roikkumassa ja lampun siirtelykin käy kätevämmin. Tämän loisteessa ei voi nähdä muuta kuin kauniita unia!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuoneen sisustus. Näytä kaikki tekstit
Suloinen yövalo lapselle
keskiviikko 20. syyskuuta 2017
Labels:
blogiyhteistyö,
lamppu,
lapset,
lastenhuoneen sisustus,
sisustus,
valaistus
Joulukalenteri X 2
perjantai 11. marraskuuta 2016
Muutaman viikon päästä on taas aika avata joulukalentereista ensimmäinen luukku. Muistan itse, miten jännittävää se aina oli, varsinkin jos sai sellaisen tavarakalenterin. Meillä oli myös isotätini tekemä punainen kuusenmallinen kalenteri, jossa oli kullan väriset renkaat. Niihin joka joulu ilmestyi pieniä paketteja, joissa oli karkkia. Meiltäkin löytyy nykyään pari tällaista itsetehtyä kalenteria. Nämä ovat äitini tekemiä omille lapsilleni. Vihreä kuusi on samantapainen kuin omassa lapsuudessani ja se on helppo tehdä itse. Tausta on pahvista leikattu ja etuosa huopaa. Huopaan on pujotettu langasta 24 pientä lenkkiä, joihin saa lahjat kiinni. Olen lisännyt nuo pienet pyykkipojat jälkeenpäin. Ne helpottavat lahjojen laittoa mukavasti. Niitä löytyy ainakin askarteluliikkeistä. Tuo lokerikko on puuvalmis ja siihen on erilaisilla koristekartongeilla saatu kiva ilme joka luukkuun. Numerot on maalattu sabluunan avulla. Nyt ehtii hyvin vielä askarrella itsetehdyn kalenterin jouluksi, jollei sellaista jo omista!
Labels:
DIY,
joulu,
joulukalenteri,
joulukoristeet,
lastenhuoneen sisustus,
sisustus
Design Eeva Välikangas + alekoodi ja arvonta
maanantai 19. syyskuuta 2016
Olen tosi iloinen, kun suomessa on valloillaan ihanien printtien aikakausi. Sain tutustua taas uusiin, hurmaaviin printteihin, kun sain sähköpostia Eeva Välikankaalta. Hän on tekstiilimuotoilija Kokkolasta, joka tekee mm. kuosisuunnittelua, graafista suunnittelua ja kuvitusta. Hänen oma tuotemallistonsa löytyy täältä. Kuoseista välittyy rakkaus luontoon ja ne ovat leikkisiä ja skandinaaviseen makuun sopivan graafisia. Itse ihastuin kovasti näihin tuotteisiin ja päädyin yhteistyössä valitsemaan hurmaavasta Talkoo -sarjasta tyynyn ja Tähtitaivas-posterin pienimmän huoneeseen. Paketti, joka postilaatikossa odottii, oli jo päällepäin loppuun asti mietitty, kannessa oli Eevan kuvitusta ja tyyny pakattu kauniiseen kartonkiseen vyöhön logoineen. Tällaiset pienet asiat ovat kivoja ja kauniita, vaikka eivät itse tuotteen käyttöön liittyisikään. Lisäksi postereista ja tyynystä löytyi tuoteselostetarrasta jokaisesta oma tuotteen aiheeseen liittyvä runo. Varsinkin tuossa Tähtitaivas-posterissa oleva säe on niin liikuttavan suloinen.
Mustavalkoisen selkeä Tikkelivekki- sarja on tutustumisen arvoinen, jos mielit graafisia linjoja kotiisi.
Voin tarjota blogini lukijoille -15% alekoodin Design Eeva Välikangas - tuotteista koodilla SYYS15ALE ja se on voimassa lokakuun loppuu asti. Joululahjahankinnat voisikin laittaa käyntiin kerrankin ajoissa;)
Eevan tuotteita on mahdollisuus päästä hankkimaan myös 19.-20.11 Kokkolassa Tullipakkahuoneen joulumessuilla ja Helsingissä 2.-4.12. Ornamo Design joulumyyjäisissä. Pistäkää korvan taakse, ketkä siellä paikkeilla asutte.
Paketista paljastui muutakin pientä kivaa, mm kortteja ja Tupari -sarjan Auringonpalvojat -posteri. Päätin jakaa tästä runsaasta lähetyksestä jotain teillekkin ja ajattelin laittaa pienoisen arvonnan pystyyn, jossa kaikkien kommentin jättäneiden kesken arvon tuon Auringonpalvojat-posterin ja kolme hyväntuulista korttia yhdelle onnekkaalle. Arvonta alkaa nyt ja päättyy ti 27.9. klo 23.59.
Jätä toimiva s-postiosoite, mikäli olet anonyymi osallistuja
![]() |
| arvottava tuotepaketti |
Kasvot pilvivalaisimeen DIY
lauantai 10. syyskuuta 2016
Pienimmän huone on myllerryksessä, sain vihdoin roudattua (mies sai..siis) sinne sängyn. Yksi huonekalu pyöräyttää kaiken ympäri. Mutta siitä lisää myöhemmin. Samaisessa huoneessa on suloinen Jollyroomin pilvivalaisin. Olen tälle meinannut jo hyvän tovin väkertää kasvot. Sain vihdoin kaivettua washi-teipin (siunattu materiaali) laatikoitten uumenista ja muotoilin pilvelle siitä hymynaaman. Eihän tuo nyt mikään Mona-Lisan hymy ole, mutta hyvälle tuulelle tulee ja sopii lastenhuoneeseen. Teipit on myös helppo poistaa, jos naama alkaa kyllästyttää. Vastaavasti, mikäli tämän tyylisestä haluaisi pysyvämpää, olisi musta, silitettävä liimapaikkakangas oivaa tähän tarkoitukseen. Sitäkin olisi löytynyt, mutta päätin teipillä lähteä matkaan. Pimeä päivä osui tälle lauantaille, niinkuin kuvistakin näkee. Taitaa olla ihan pakko sytytellä iltasella muutama kynttilä ja nauttia viikonlopusta rennosti. Sitä ennen käydään kuitenkin koko perheen voimin syömässä ulkona tyttären muutama päivä olleiden synttäreiden kunniaksi.
![]() |
| Lisää kuvateksti |
Herkullisen värinen johto + ARVONTA
maanantai 29. elokuuta 2016
Vanha totuushan on, että se mitä ei voi piilottaa, kannattaa korostaa. Ja tämä lause pätee inhottavana pidettyihin johtoihin. Voiko olla mitään niin ärsyttävää, kun johtokasat nurkissa pölyä keräämässä? Ja tänä päivänä näitä pirulaisia sitten riittää. Puhelimet ja tietokoneet tarvitsevat latausta kokoajan. Elektroniikkaa on lähes joka huoneessa. Yleensä myös se pistorasia on aina vähän väärässä paikassa. Silloin otetaan apuun tuo hirvitusten hirvitys, jatkojohto! Sain yhteistyön merkeissä Johtoi -yritykseltä ihan syötävän herkullisen värisen jatkojohdon tyttären huoneeseen. Nyt on mukava paraatipaikalla jatkaa läppärin käyttöä, vaikka akku olisikin lopussa, tai pitää puhelin latauksessa. Tämän Candy -värisen johdon lisäksi löytyy pari muutakin herkullista väriä, jotka eivät totisesti jää seinäruusuiksi. Sieltä löytyy muuten hauskat valoroikatkin värillisillä johdoilla. Yrityksen tuotteet on pakattu kauniisiin, kierrätettäviin rasioihin, ne ovat CE-merkittyjä, maadoitettuja ja lapsiturvallisia.
Ja mikä parasta, saan arpoa jollekkin teistä myös yhden tällaisen varmasti tarpeellisen jatkojohdon, joka on pituudeltaan 3 metriä ja siinä on kolmelle pistorasialle paikat. Voittaja saa valita itse värin. Värivaihtoehdot löytyvät täältä. Osallistua voit, kun olet Googlen käyttäjäraatiin kirjautunut lukijani (voit liittyä nytkin) blogini oikeassa sivupalkissa kohdassa "lukijat" tai/ja Instagramissa seuraajani täällä (@puolitoistakerrostakotia_mari). Molemmista siis saat yhden arvan. Kerro kommenttikenttään monellako arvalla osallistut ja minkä värin valitset. Mikäli olet anonyymi osallistuja, muista jättää myös toimiva sähköpostiosoite, että saan voittajaan yhteyden. Arvonta alkaa nyt ja loppuu viikon päästä maanantaina 5.9. klo 23.59
Sieniä ja lunastettava lupaus
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Joskus ihastuttavia löytöjä tulee vastaan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Joudun lähiaikoina lunastamaan tyttärelleni antamani lupauksen hamsterin hankinnasta (seitsemän vuotias mankuu hamsteria, ja äiti siirtää ongelmaa: "No sitten, kun olet kymmenen, saat hamsterin." Ja tämä päivä siis koittaa parin viikon päästä... Tytär sai koulukaveriltaan pussillisen hampin tarvikkeita ja niiden joukossa oli nämä ihanat sienet. Liekö sitten tarkoitettukin alunperin jyrsijän häkkiin nämä, mutta niin siinä kävi, että minä nämä nyt nappasin pienimmän huoneeseen koristeeksi. Pitää vielä muistaa ihanaa koulukaveria muhkeasta tavaralahjoituksesta jollain kivalla jutulla. Häkki ja rutkasti muita tarvikkeita sattui löytymään viikonlopun Juthbackan reissulta vaivaisella 5eurolla, joten eipä meiltä puutukaan enää kun se pikkukaveri, jolle tytär on nimiraatia pitänyt joka päivä. Tällä hetkellä ykkössijaa taitaa pitää Kalle ja Beibi. Pertti tippui pari päivää sitten top kakkosesta. Ne on tärkeitä juttuja nämä:)
Labels:
ajatuksia,
kirppislöytö,
lapset,
lastenhuone,
lastenhuoneen sisustus,
perhe
Lastenhuonepähkäilyä
torstai 11. elokuuta 2016
Varastossa odottelee pienimmälle pinnasängyn korvikkeeksi uusi sänky. Pinnasänky tosin saa toimittaa puolitoistavuotiaan unipesän virkaa vielä toistaiseksi meidän vanhempien makuuhuoneessa. Silti tekisi mieli tuoda uusikin sänky jo tänne varsinaiseen pojan huoneeseen. Tai siinähän se probleema piileekin. Olen tainnut tätä täällä blogissa jo ennemminkin murehtia. Huone on olohuoneen vieressä, lasiovin eristetty. Etukäteen jo mietin, että saako siellä nukuttua, kun televisio on iltaisin käytössä ja puheenääntäkin kuuluu. Meidän vanhempien makuuhuone olisi paikkana lapselle rauhaisampi omaksi huoneeksi. Toisaalta leikit pysyvät jotenkuten oman huoneen puolella, mutta lapsi on silti läsnä olkkarissaolijoiden kanssa, joten sikäli järjestely on nappi. Taidan lykätä ongelmaa sen verran, että testailemme jossain vaiheessa miten nukkuminen onnistuu tässä huonejärjestyksessä ja tehdä ratkaisuja sen perusteella. Onko teillä kokemuksia olohuoneen viereisestä huoneesta lapsen huoneena ja miten on toiminut nukkumisen kannalta? Vai murehtiiko elämäntapamurehtija taas turhaa?
Pieniä, kivoja turhuuksia
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
yhteistyössä: Pulju.net
Tavaroita, joita et todennäköisesti tarvitse, mutta haluat! Vaikka omaan tarpeeseen tulevia kamoja olenkin yrittänyt hillitä, niin lapsille on kiva joskus hankkia jotain kivoja "turhuuksia". Pulju.net -verkkokaupasta löytyy vaikka mitä järjettömän hauskaa ja kivaa, tämän huomasin selaillessani heidän verkkosivujaan. Mikäli lahjaa miettii henkilölle, jolla on jo kaikkea, täältä voisi löytyä vastaus. Samoin oheistuotteet juhliin tai lasten synttäreille (esim. tästä!).
Tyttären koulupöydälle tuli hurmaava pyyhepilvi, jossa kynät muodostavat hauskasti sateenkaaren pyyhekumipilvestä. Kynät ovat pöydällä kauniisti saatavilla. Koululaisilla koulutarvikkeiden hankintahan on nyt muutenkin ajankohtaista, eikä tosiaan haittaa, vaikka niistäkin olisi vähän iloa silmälle. Spooky bats -pyykkipojat taas ovat seikkailleet vähän siellä sun täällä jo meillä ihan kokeilumielessä, sillä näille keksisin paljonkin käyttötarkoituksia. Oma suosikkini on naulakkoa koristava pyykkipoika. Kuvissa ne ovat meidän eteisen naulakoissa, koska en vielä malttanut ruuvailla lapsen huoneeseen reikiä. Siellä kun on järjestys muuttumassa, niin pitää malttaa mielensä vähän. Aika yllättävistä paikoista löytyy sisustuksellisiakin tavaroita, täytyy sanoa.
Kirjaimia, joilla on merkitystä
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Pienimmän huoneeseen on ilmestynyt muutama hauska printti. Sain yhteistyössä Pikkunorsu -nettikaupan kanssa valita muutaman julisteen meille. Pikkukaverin nimellä varustettu musta-valkoinen printti päätyi pitkän pohdinnan jälkeen valinnaksi, sillä näitä personoitavia julisteita on paljon, ja kaikki toinen toistaan ihanampia. Niihin on mahdollisuus saada lapsen syntymäpäivät ja strategiset mitat nimen lisäksi. Ja tulipa mieleeni, miten ihana olisi tällainen nimellä varustettu julistepari esimerkiksi hää- tai kihlaparille. Tutuista lastenlauluista löytyy paljon hauskoja julisteita ja kortteja. Tätä ankkalaulua lauletaan meillä nykyään useimmiten, sillä ankat ja possut ovat pikkuiselle mieluisimpia eläimiä, joten valinta ei ollut vaikea. Muutama hauska kortti päätyi samaan satsiin ja niillä on kiva täydentää sisustusta tai ilahduttaa päivänsankaria. Näitä aakkosaiheisia kortteja (ja isompiakin julisteita) löytyy eri fonteilla ja väreillä. Saan ilahduttaa teitäkin mukavalla alekoodilla, joka on voimassa kesäkuun loppuun asti. Koodilla PUOLITOISTA saat -20% alennuksen ostoksiesi loppusummassa Pikkunorsusta.
![]() |
| Yhteistyössä: www.pikkunorsu.fi |
Formula by Eero Aarnio
maanantai 9. toukokuuta 2016
Yhteistyössä: Melaja Oy

Kaikki tietävät varmasti Eero Aarnion suunnittelemat Puppyn ja melkein kansallisvalaisimeksi nousseen Tuplakuplan. Mestarimuotoilijan uusin tulokas on virtaviivainen Formula -potkuauto lapsille tai muuten vaan hienosta muotoilusta nauttiville. Formula lanseerattiin Lapsimessuilla jokin aika sitten. Aika ihanaa, että lapsillekin tehdään designia. 83-vuotiaalla Eero Aarniolla onkin suhteellisen monta hienoa lapsille suunnattua tuotetta ja vielä hienompaa on se, että hän edelleen on säilyttänyt tuon lapsenmielisyyden suunnittelussaan. Nuori koeajajamme pääsi heti vauhtiin testikäyttöön saadulla menopelillä eikä ihmettelyllä ollut rajaa kun autoa piti tutkia. Ratin muoto mahdollistaa vetonarun kiinnittämisen siihen, mikäli kuskin kaasujalka väsyy. Jalkoja voi lepuutella jalkatuilla sen aikaa kun huoltopäällikkö tarkistaa öljyt tai hinaa kuskia varikolle. Valkoisen lisäksi Formuloita löytyy mustana ja punaisena. Vielä tällä hetkellä tätä Melajan valmistamaa autoa ei löydy jälleenmyyjiltä, joten omansa saa tilattua Studio Eero Aarniosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























































