Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

Mikki-kakkua synttäreille

Kumpikohan meidän juniorin synttäreistä oli taas enemmän innoissaan, äiti vai itse juhlasankari? Molemmat varmaan eri syistä: lapsi odotti lahjoja ja äiti pääsi suunnittelemaan juhlan teemaa ja kakkua. Pinterestistä löytyi huikeita Mikki-aiheisia kakkuja. Mikki siis tänä vuonna aiheeksi mustine korvineen. Kakun Mikin pään tein sekoittamalla riisimuroja ja mikrossa lämmitettyjä, pieniä vaahtokarkkeja muotoiltavaksi massaksi. Pyöreää muottia ei ollut omasta takaa, mutta hätä keinot keksii. Halkaisin pallon (kyllä, lapsen yksi palloista, sellainen Muovinen/kuminen). pesin ja laitoin massan pallonpuolikkaaseen yöksi. Sokerimassa sitten seuraavana aamuna päälle. Näin jälkiviisaana, tuonne sokerimassan alle olisi kannattanut laittaa vaikka joku kreemi. Sokerimassa olisi asettunut tasaisemmin. Korvat kakkuun ja muffinsseihin tein myös edellisenä päivänä (ehtivät vähän jämäköityä) pyöreillä muoteilla (käy vaikka joku iso korkki tms.). Kahden korva-aihion väliin laitoin tikut, jotka on helppo tökätä muffinsseihin ja Mikin päähän(!). Muut koristukset myös sokerimassasta ja karkeista. Teksti oli mukaelma Disney-fonttia.

Kakun täytteenä oli suklaa- ja valkosuklaamousset. Ohje löytyi Kinuskikissalta.
Hyvät juhlat oli ja 4-vuotias oli tyytyväinen!






Minä, äiti

Reilut kolmetoista vuotta sitten tulin äidiksi ensimmäisen kerran. Olin siihen niin valmis henkisesti, ettei mikään pelottanut. Näin jälkikäteen, kaksi lapsea lisää saaneena, sitä muistelee vähän pieni hymy huulilla, miten neuroottinen sitä oli kuitenkin kaiken uuden edessä. Olen varmasti paljon rennompi äiti tiettyjen juttujen suhteen, kuin esikoisen kanssa. Toisaalta joidenkin juttujen suhteen mikään ei ole muuttunut. Kolmevuotiaan railakkaat kiukkukohtaukset asiasta kuin asiasta (vaikkapa väärät Ryhmä-Hau kalsarit jalassa) saavat pinnan kiristymään jossain vaiheessa. Vannon lapselle leikkikentältä poislähdön aikaan, etten ENÄÄ IKINÄ lähde hänen kanssaan minnekkään, kun lapsi ei suostu pyörän selkään. Kypärääkään ei saa laittaa, koska se on "tyhmä". Kuuden oktaavin kirkuminen saa ohikulkijat katsomaan kulmien alta. Selvitään kotiin loputtomien suostuttelujen ja harhautusten jälkeen. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että kiukkukohtaus ei mene ohi vastaan kiukkuamalla vaan ovelilla harhautuksilla ja antamalla aikaa. Silti kamelinkin selkä katkeaa välillä, eikä näiltä yhteentörmäyksiltä voi välttyä. Huono omatunto ja morkkis seuraa itselle aina jälkikäteen, kun omaa ääntä tulee korotettua. Huono äiti -syndrooma on ikuinen seuralainen. Vanhempien lapsien kanssa on eri ongelmat. Varsinainen murkkuikä ei ehkä ole päällänsä vielä, mutta kommunikointi tuntuu olevan hyvin yksipuolista nykyään, kysymyksiin yleisin vastaus kun tuntuu olevan "ehkä" tai " en tiiä". Pätee sekä vanhimpaan poikaan, että keskimmäiseen tyttöön. Toivon, ettei yhteys katkea, vaan jossain kohtaa vanhempien kanssa voi taas keskustella asioista. Vaikeaa on antaa itsenäistymiseen kasvavalle lapselle rauha tehdä sitä kasvuaan. Olla sekaantumatta liikaa, mutta sekaantua tarpeeksi. Jos tiedätte mitä tarkoitan. Silti en vaihtaisi tätä mihinkään muuhun. Rakkaus omia lapsia kohtaan on jotain niin isoa, ettei sille löydy sanoja. Olen saanut maailman ihanimmat lapset ja siitä olen kiitollinen.  Ihanaa äitienpäivää!






Toscakakkua pääsiäispöytään

Pääsiäiseen on reilu viikko aikaa. Onko ruohot jo laitettu itämään ja tiput kaivettu kaappien uumenista? Laitoin itse ohrat jo hyvissä ajoin itämään, sillä meillä pääsiäinen on vähän etuajassa, koska ollaan silloin reissun päällä. Pääsiäinen on tietysti juhla ja silloin herkutellaan. Klassinen toscakakku sopii moneen ajankohtaan, siis myös pääsiäiseen. Itselle toscakakusta tulee vahvasti lapsuus mieleen. Isovanhemmilla oli usein tätä. Isoisäni oli ammattikoulussa opettajana ja sieltä sai ostaa leivonnaisia oppilastöinä. Ohessa tämän herkun ohje teillekkin:

TOSCAKAKKU

2 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa tai kermaa
0,75 dl sulatettua rasvaa (tai juoksevaa)
1 tl vaniliinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja

kuorrutus:

100g kuorittuja mantelilastuja
0,75 dl sokeria
50g voita tai margariinia
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa (tai kermaa)

-vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää mausteet ja rasva
-lisää maitoa ja jauho-leivinjauheseosta vuorotellen
-kaada taikina voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja paista 25-30 minuuttia uunin alatasossa 175 asteessa

-kiehauta kuorrutusaineet kattilassa KOKO ajan sekoittaen
(itse annoin seoksen ottaa hieman väriä ennen kuin lisäsin maidon joukkoon)
-levitä kuorrutus puolikypsän pohjan päälle
-paista vielä uunin keskitasossa 15 minuuttia 200 asteessa. Irrota kakku vuoasta vähän jäähtyneenä






Kolmevuotiaan synttärit panda-teemalla

Huomenta! Harvoinpa olen blogipostausta kirjoitellut kello seitsemän aamulla. Nyt herättiin sen verran aikaisin, että tässä on vähän luppoaikaa ennen päiväkotiin ja töihin menoa. Pari päivää onkin mennyt toipuessa viikonlopun synttäreistä. Ei, ne eivät olleet omani, eikä niihin kuulunut vettä väkevämpää, jos ihmettelette edellistä lausetta. Nuorimmaisemme täytti kolme ja niitä juhlittiin sunnuntaina. Järjestelyt ja se juhlatohina riittää jo tässä iässä siihen, että toipumisaikaa pitäisi olla lakisääteisesti vähintään vuorokausi;) Ei vaan, hienosti kaikki meni ja kivaa oli. Panda oli tänä vuonna teemana, ja kakku oli sen mukainen. Tein nallen pään muotoisia keksejä, jotka päällystin pikeerillä. Mustat efektit tein sokerimassalla. Vähiten pieleen mennyt keksi pääsi kakun päälle koristeeksi. Tassut tein myös sokerimassalla, mutta koska alla oli pelkkä kerma, ne alkoivät vähän vetistellä ja valuttaa mustaa nestettä jääkaapissa. Olisi toiminut paremmin, josa kakku olisi ollut päällystetty sokerimassalla kauttaaltaan kerman sijaan. Ja vielä on muuten vähän aikaa osallistua tuohon edellisen postauksen arvontaan, käykääpä kurkkaamassa!






Suolaista ja makeaa kakkua synttäripöytään

Syyskuu on meillä tuplasynttärikuukausi, sillä kaksi vanhinta lasta täyttävät vuosia tässä kuussa. Mikäpä sen parempi aihe juhlaan siis olisikaan. Synttäreitä vietetään yleensä yhteisesti, mutta kahdella kattauksella. Kattaus yksi tulikin vietettyä heti alkukuusta ja mikä onni olikaan, kun kaikkia marjoja mansikoista vadelmiin on vielä saatavilla tuoreena. Tein makeaksi herkuksi kuningatartäytekakun, jonka kruunasi kasa tuoreita marjoja. Ohjeet tulevat alla. Ne ovat osittain suurpiirteisiä, sillä omasta päästä tuli osa raaka-aineiden määristä. Innostuin tekemään myös voileipäkakun, herkku, jota ei turhan usein tule tehtyä, mutta joka onnistuessaan vie kielen mennessään. Täytteenä perinteinen kinkku, mutta jotain uuttakin täytteestä löytyi. On se vaan niin hyvää, vaikka vähän työlästä sen valmistaminen aina onkin.  Mukava päivä, aurinkokin paistoi täydeltä terältä. 

Kuningatarkakku:

5 munan sokerikakkupohja

täyte:

1 rasia  (200g) maustamatonta tuorejuustoa
4dl vispi 20%
n. 300g kuningatarhilloa (Dronningholm)
ripaus sokeria jos tarvii

Vatkaa vispi tanakaksi vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto ja hillo hyvin joukkoon.

Suklaaganache:

150g tummaa suklaata
1 dl vispi20%

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää joukkoon vispi. Sekoita tasaiseksi. Valuta vähän jäähtynyttä ganachea kakun reunoille valumaan. Päällystin kakun yläpuolen vatkatulla vispivaahdolla (n.2dl). Kakun kostutukseen käytin laimeaa mehua.

Päälle aimo annos kauden marjoja: mansikoitam vadelmia, mustikoita ja herukoita


Voileipäkakku:

n. 1, 5 pakettia paahtoleipäviipaleita (Fazerin pienempi paketti), kuoret poistettu
Lado viipaleet kakkuvuokaan ja kostuta jokainen kerros laimealla lihaliemellä)

Täyte1:

1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
3rkl ranskankermaa
1 reilu rkl sinappia
3rkl kurkkusalaattia
200g pientä kinkkukuutiota
ripaus suolaa ja pippuria jos haluat

Täyte2:
 2prk (200g) aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
3rkl ranskankermaa
muutama latva-artisokan nuppu (öljyyn säilöttynä purkissa)
(kinkkukuutiota jos jää yli täytteestä1 )
mustapippurirouhetta vähäsen

Päälle 2pkt maustamatonta tuorejuustoa notkistettuna 3rkl ranskankermalla
Koristeeksi herneenversoja, mozzarellahelmiä, luumutomaatteja, mustapippurirouhetta



















Synttärihulinaa

Viikonloppuna meillä vieteltiin pienimmän 2-vuotisjulia sukulaisten ja ystävien kesken. Instassa onkin jo muutamia kuvia julki tullut. Kun talossa on pieni, niin olikin taas kiva tehdä joku teemakakku. Meillä on kova sana tällä hetkellä Ryhmä-Hau, joten siinä aihe. Googlailin kakkuja netistä ja superkiva malli löytyikin sieltä. Design ei siis ole omasta päästäni, ainoastaan toteutus. Ryhmä-Haun väriteemalla mentiin myös servettien ja ilmapallojen osalta. Siinäpä kaikki oikeastaan, mitä koristelujen osalta tehtiinkin, pienellä vaivalla tuli kiva juhlafiilis. Liina löytyi kaapista ja tulppaanikimppu täydensi pöydän. Heliumilla täytetyt ilmapallot olivat mukava lisä, joista oli koristearvon lisäksi iloa lapsille. Pilailupuodista löytyi täältä meiltä päin palloja, kun tilasi pari päivää ennemmin. Ja täytyi taas todeta, että kyllä se aika vierähtää nopeasti. Omien lasten kasvussa sen huomaa. Sinne se meidän vauva jäi jonnekkin ja tilalle tuli ihan huomaamatta omaa tahtoaan osoittava ja märkiä pusuja auliisti jakeleva taapero.💓









Kakkua ja valoja

Isänpäivä tuli ja meni. On ne aina niin liikuttavia päiviä, kun lapset on koulussa ja päiväkodissa tehneet kortteja. Eikä nämä päivät ole mitään ilman kakkua. Tyttären kanssa teimme perinteisen täytekakun sijaan mokkapalakakun, se kun maistuu aina kaikille ihan takuuvarmasti. Päälle vielä överimäärä nameja. Kukaan ei tunnustanut, mutta noita karkkeja salakavalasti katoili pitkin päivää tuosta kakun päältä, mikähän lie karkkivoro meillä on käynyt;) Sain viriteltyä ulkovalojakin pihaan hyvään malliin. Ensimmäisten joukossa taas niitä laittelin, mutta kun maassa on jo luntakin, niin eikö niitä jo nyt voi laittaa? Innostuin tekemään havuköynnöstäkin, mutta siitä sitten lisää tuonnempana joku kuva. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille 💖! 





Porkkanajuustokakkua silvuplee

Ihan melkein tuntuu, että blogiraukka on jäänyt hunningolle, kun en ole muutamaan päivään täällä käynytkään. Töiden aloitus ottaa omansa, vaikka en täyttä viikkoa teekään. Silti ajatuksetkin ovat ihan muualla ja tekemättömiä hommia riittää. Viikonloppu meni synttäritohinoissa. Vietimme kahden syyskuussa syntyneiden  (eri vuosina kuitenkin;) vanhimman lapsemme synttäreiden ensimmäistä kattausta sukulaisten ja kummien kanssa. Toinen kattaus on sitten ensi viikonloppuna, kun saadaan lisää sukua ja kummeja vieraaksi. Tein perinteisen täytekakun sijaan porkkanakakusta vähän kakkumaisemman version, jonka löysin Maku-lehdestä. Resepti oli Tyrniä ja tyrskyjä -blogin kirjoittajan käsialaa. Meillä lapsetkin tykkäävät porkkanakakusta ja onhan se aikuiseen makuun ihan superhyvää myös. Ei liian makeakaan.




Porkkanajuustokakku

Porkkanakakkupohja:

2 munaa
2 dl sokeria
2 porkkanaa raasteena (n,150g)
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
120 g sulaa voita
0,5 dl appelsiinimehua
3 rkl vaahterasiirappia

 Juustokakkutäyte:

500 g mascarponejuustoa
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g vaniljatuorejuustoa
(n.0,5 dl sokeria ja
1 tl vaniljasokeria)
4 liivatelehteä
0,5 dl appelsiinimehua
 mantelirouhetta koristeluun

-vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
-yhdistä kuivat aineet, raasta porkkanat raasteeksi
-lisää taikinaan jauhoseos, voisula, appelsiinimehu, siirappi ja porkkanaraaste
-levitä taikina irtopohjavuokaan, johon on pingotettu pohjalle leivinpaperi
-paista pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 30 min. Anna jäähtyä
-sekoita täytteen juustot keskenään
-liuota liivatelehtiä 5 min. kylmässä vedessä, purista ylimääräinen vesi pois ja liuota kiuhautettuun mehuun
-sekoita liivateliuos täytemassaan
-levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia, irrota kakku vuoasta ja koristele mantelirouheella


Äiti, äiskä, mutsi, äippä, mamma

Ihanaa äitienpäivää! Aurinkokin pitää meitä hyvänä tänään antaen lämpöä oikein reilulla kädellä. 
Nauttikaa<3





Juhlatarjottavaa

Jatketaan tuolla edellisen postauksen teemalla. Nimittäin noista leipomuksista lupasin laittaa oman postauksen. Juhlien tarjottavia miettiessä tahtoo mopedi vähän karata lapasesta monesti itselläni. Olis niin kiva tarjota sitä ja sitä ja.. Vieraiden lähdettyä pöytä notkuu edelleen ja itselle jää aikamoinen määrä herkkuja tuhottavaksi. Ellei tämä ole tavoitteena, niin kannattaa karsia muutama sortti pois. Muutama hyväksi havaittu herkku sekä pikkuleivät ja suolaista tarjottavaa riittävät oikein hyvin. Täytekakkuun tein Kinuskikissan ohjeiden mukaan vadelma-vaniljatäytteen ja valkosuklaa-vaniljatäytteen. Valkosuklainen täyte oli hyvä pari hedelmäiselle ja vähän kirpsakalle vadelmatäytteelle, mutta yksinään se saattaisi olla liiankin makea. Hyvin onnistui täytteiden teko; niistä molemmista tuli tarpeeksi jykevää, että pysyivät kakun välissä valumatta, mitä aluksi vähän pelkäsin. Tykkään itse käyttää kakuissa kerman tilalla Vispi 20%-kermavalmistetta, josta saa tosi tanakan ja sileän vaahdon täytteisiin. Sitä käytin nytkin täytteissä. Kakun pinnalle kaulin ihan perusruokakaupoista löytyvää keltaista sokerimassaa ja reunoille pursottelin vielä kermaa. Kakkupohjan tein vaihteeksi kaakaolla ryyditettynä. Suklaa ja vadelma kun sopivat niin hyvin yhteen. Toisen, gluteenittoman kakun tein valmiiseen pohjaan samoilla täytteillä. Suosittelen koittamaan näitä! Tein kakut edellisenä iltana ja ne olivat juuri hyvän mehukkaita ja maustuneita seuraavana päivänä.

 Banaanimuffinssit valikoituivat vähän sattumalta tarjottaviksi, kun mietin vaihtoehtoja muffinsseiksi. Sain inspiraation, kun pikkuinen oli päikkäreillä ja mietin mitä tarvikkeita löytyy. Banaanimuffinssit löytyivät KakkuKatrin sivuilta ja tässä ohjeessa on se pointti, että taikinan tekoon EI tarvita sähkövatkainta. Kaikkien päiväunia nukkuvien lasten äitien unelmaohje: ei meteliä! Jei! Muffinsseista tulee erittäin meheviä ja maukkaita. Varsinkin meidän vanhemmat lapset tykästyivät näihin. Pursotin päälle hieman mascarponejuusto-kermavaahtoa, johon vatkasin joukkoon n. pari ruokalusikallista mikrossa notkistettua Nutellaa. Nam!
 





































Ohjeet siis löytyvät noiden tekstissä olevien linkkien kautta kyseisiltä sivuilta.