Tonttuovi DIY

Eteeni on tupsahtanut Instassa ja Pinterestissä hauskoja tonttuovia. Mistäpä muualta ne joulun alla silmä kovina lapsia (ja aikuisia) tarkkailevat tonttu-ukot sisään pääsisivät, jollei omasta ovesta? Sen verran joulun taikaan uskon minäkin, että pitihän tällainen meillekkin saada. Nyt on tontuilla oma kulkuväylänsä meillekkin. Sijoitin oven rappusille, sillä meillä majailee sen verran uteliasta väkeä koiran ja kaksivuotiaan muodossa, että oven on parempi olla vähän suojaisemmalla alueella. Pitääkin tarkkailla, näkyykö oven lähettyvillä pieniä jalanjäkiä...

Materiaalit löytyivät kotoa. Ovi ja karmit ovat paksua kartonkia, rappuset ja kori askartelumassaa. Matto ohutta askartelukorkkia.

Päivitin tätä juttua 7.11. Tein oven uusiksi. Nyt ovat karmitkin suorassa:) Ensimmäinen kuva on siis päivitetystä ovesta







Vaihtoehto avainkaapille, ennen ja jälkeen

Joka kodissa on varmasti niitä ns. häpeäpilkkuja, jotka pitäisi saada kuntoon, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Meillä tällainen paikka on ehdottomasti ollut eteisen liukuovikaapiston takana oleva avainkaappi. Kaappi on edellisten asukkaiden perintönä jäänyt käyttöön. Eteisessä on lasiset liukuovat ja heti ovensuussa olevassa tilassa on laskutilaa sekä pienen pieni, merihenkinen avainkaappi. Tähän on mukava laskea käsistään pienet tavarat ja yleensä siinä lojuukin hanskat ja koirankakkapussit (tyhjänä siis...) odottamassa käyttöä. Ihan järjettömän epäkäytännöllinen pieni avainkaappi sai viimeinkin lähteä, kun Ikealta löytyi avaimille ja muulle pienelle sälälle sopiva Skådis-säilytysjärjestelmä. Reikätauluun voi itse valita sopivia koukkuja ja lokeroita. Niin kätevä ja käytännöllinen, vai mitä tuumaatte? Liukuovet ovat yleensä auki tällä kohtaa sen verran, että avaimet ovat näkyvissä, joten ei haittaa ollenkaan, että tila on katseenkestävä ja käytännöllinen. Olin itseasiassa vaihtamassa peiliäkin tämän tilan takaosaan, jossa nyt on muutama hassu palapeilin palanen, mutta unohdin koko peilin hankinnan. Se pitää hommata vielä siis jossain vaiheessa, niin tämän tilan päivitys on kunnossa. Laitoin tasolle kunnollisen korinkin kansineen, joka upottaa paljon tavaraa sisäänsä sekin.

Tässä koko komeus ennen muutosta

Lisää syystunnelmaa!

Pelastelen ulkoa vielä niitä viimeisiä kasveja, mitä amppeleissa ja ruukuissa on ollut. Lankaköynnös on kestänyt ulkona hienosti näihin päiviin saakka. Se viihtyy sisälläkin mukavasti, joten se saa jatkoaikaa sisätiloissa.  Istutin sen pienempään ruukkuun ja asettelin metalliseen koriin. Kieputtelin koriin valosarjaa myös. Ajatus oli ripustaa kori aluksi kattoon amppeliksi, mutta sopiva paikka olisi ollut ainoastaan kodarissa, enkä malttanut tätä sinne sitten piilottaa. Tuossa puupölkyn päällä tälle oli ihan nappi paikka. Ja ainahan tämän voi siirtää jos alkaa ahdistaa. Täällä alkoi koululaisillakin syyslomat. Itse olen töissä alkuviikon, mutta viikonloppuna onkin pientä reissua Tampereelle pariksi yöksi suunnitteilla. Kivaa, kun on jotain mitä odottaa (IKEA here I come!). Mukavaa viikonloppua!







Torkkupeitto

Edellinen postaus keräsi valtavasti lukijoita. Mukavaa! Aihe selvästi koskettaa kaikkia. Jokos ne kynttilät ovat iltasella palaneet? Huomasin joku aika sitten Citymarketeihin ilmestyneen Hemtex 24h -tuotteita. Muutama kiva bongaus sieltä tuli tehtyä ja vihreä torkkupeitto pääsi ostoskärryynkin asti. Meillä on ihana Marimekon villainen peite olkkarissa ollutkin. Se on taivaallisen mukava verrattuna keinokuituiseen. Kaunis vihreä sävy ja edullinen hinta kuitenkin saivat tekemään ostopäätöksen. Näitä kuvia kun katselen, niin itsekin ihan hämmästyn, kuinka värit ovat taas palaamassa meidän sisustukseen. Isot pinnat tosin aika neutraaleina ovat pysyneet, mutta matoissa ja tyynyissä nyt väriä kuitenkin löytyy. 




Kotoilijan top 5 selviytymisvinkit pimeään vuodenaikaan

Pimeä, pitkä vuodenaika on taas täällä. Jotenkin se valon tuoma tarmo puuttuu välillä. On vaan mukavampi olla ja hiljentää elon tahtia vähäksi aikaa. Itse huomaan sen ainakin lisääntyneenä "pesänrakennusviettinä" , sillä sisällä pimeään aikaan pääosin ollaan kuitenkin. Päätin listata tänne blogiinkin muutaman selviytymistipsin, joiden avulla pimeä aika selätetään ainakin vähän vähemmin henkisin vaurioin;) Ja nämä nimenomaan sisustajan näkökulmasta.

1. Anna itsellesi armoa
   
Aina ei huvita tehdä kaikkea, mitä "pitäisi". Se on ihan ok välillä jättää villakoirat pyörimään nurkkiin. Kyllä ne ehtii imuroida huomennakin. On ihan ok välillä vaan olla tai tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä huvittaa, se lataa akkuja.

2. Nautiskele

Kuppi kuumaa kahvia sohvan nurkassa. Suklaata, villasukat jalassa. Hyvä kirja tai lehti, konstit on monet.

3. Rakenna pesääsi

Pienet jutut sisustuksessa tuovat tunnelmaa. Uusi sohvatyynyt tai kerää luonnosta muutama kiva oksa ilahduttamaan maljakkoon. 

4. Valaise

On ihan okei laittaa jo joku tunnelmavalo tuomaan tunnelmaa, vaikka mies miten niitä kutsuisikin jouluvaloiksi. Myös kynttiläkausi on täällä. Mikään ei ole sen ihanampaa, kuin elävän tulen loimotus.

5. Suunnittele ja haaveile

Joulu on tulossa, nyt on hyvää aikaa syventyä Pinterestin maailmaan ja etsiä ideoita tulevaan joulukauteen. Millainen kattaus olisikaan tänä vuonna mukava joulupöydässä? Ja olisikos sitä jotain kivoja DIY-ideoita joulun koristeisiin? Ja voihan ne ajatuksen lennättää vaikka jo ensi kesään ja aloittaa uuden kukkapenkin suunnittelu hyvissä ajoin.





Korikollaasi kierrätyskeskuksen aarteista DIY

Instagramissa joku viikko sitten vilahtikin keittiöön ilmaantunut uusi koreista tehty kollaasi. Jo kesällä etsin olohuoneeseen vähän erityyppistä, puusta tehtyä siivilää koristeeksi, en sitä löytänyt kuitenklaan. Keittiöön päätin toteuttaa useasta korista tehdyn kollaasin pienellä tuunauksella. Koska omasta kaapista ei sopivia koreja läytynyt, suunnistin Seinäjoen Kierrätyskeskukseen etsimään. Siellähän niitä oli useampiakin odottamassa. Valitsin kolme sopivaa, vähän erikokoista koria, kaikki yhteensä alle 2 euroa. Muutakin kivaa samalla reissulla löytyi. Samassa asetelmassa kuvissa on kaunis, syksyiset värit omaava keraaminen vaasi. Tätä en voinut ohittaa, osaksi kaikenlaisiin kauniisiin kippoihin ja kappoihin omaavani rakkauden takia ja tietysti siksi, että värit ja muoto vaan olivat juuri oikeat tähän hetkeen. Kirppiksillä kannattaa kulkea kyllä avoimin mielin, sillä monet asiat taipuvat mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin, kun vähän käyttää mielikuvitusta.

Nuo korit olisivat olleet ihan kauniit maalaamattakin, mutta inspiroiduin jo kotoa löytyvästä Ikean korista, jossa on mustaa ja puun väri tulee liukuvärimäisesti korin yläreunaa kohti näkyviin. Seinällä korit ovat kauniit rennosti aseteltuna. Ja kyllä, olihan se jo ihan pakko kiepsauttaa niiden ympärille valosarjaakin pimentyneitä iltoja ilahduttamaan. Punotun korin välistä valo siivilöityy kauniisti, mutta ilman valojakin korit ilahduttavat.






 Ja näin se tapahtui:



Yhteistyössä Seinäjoen Kierrätyskeskuksen kanssa