Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkit. Näytä kaikki tekstit

Ideoita terassille ja parvekkeelle


Katseet kääntyvät taas ulkoilmaelämään ja puutarhoihin ja terasseille. Mieli halajaa jo upottaa sormet multaan ja sisustamaan ulkotiloja. Koitan kovasti malttaa mieleni kesäkukkien kanssa. Onneksi tällä viikolla on lähtö viikon reissuun, joten senkään takia en ulos ole vielä paljoa hankkinut. Ei tule kasteluongelmia. Eikä yötkään toki vielä ihan hallattomia ole. Selailin nettiä inspiraatiomielessä, mitä kaikkea kivaa terassille ja parvekkeelle löytyy, ja löytyyhän sitä. Mustan ja luonnonvärisen liitto se vaan miellyttää omaa silmääni edelleen. Löysin kivan kevyen puutarhatuolin, jonka pariksi voisi yhdistellä perinteisen ruokomaton. Ja ihan ehdoton suosikkini on tuo palmunlehvistä tehty seinäkoriste, jolla saa ankeimmallekin seinustalle näyttävyyttä. Heinät ruukuissa ovat nekin oiva vaihtoehto perinteisemmille kesäkukille. Toki kukkiakin omalta pihaltani kesällä tulee löytymään.
Ja vaikka kesäyöt siintävätkin mielessä valoisina, ulkovalaisimille on käyttöä jo heti heinäkuun lopun iltojen pimetessä. Ihastuin noihin Fatboyn ihaniin ladattaviin valaisimiin, joiden teho kestää 8-20 tuntia tehostariippuen. Aurinkoisia ilmoja odotellessa, siihen asti haaveilen ja suunnittelen tulevaa!  







Kodin1: Pöytä Juanita 229,90€ (tarjous)

Zico´s: Madame Stolz-palmunlehtiseinäkoriste 38,90€

Vinkkejä tulevan kesän juhliin.

Olenko ainoa, jota jo pohdittaa kevään/kesän juhlat? Siis jos sellaiset järjestää omassa perheessä. Meillä on tulossa rippijuhlat kesäkuussa (oi kamalaa, mihin se aika meni?) esikoiselle. Meillä esimerkiksi ristiäiset on juhlittu aina jossain muualla, mutta nyt päätin järjestää juhlat kotona. Molemmissa on puolensa. Toki kotona järjestettäviin juhliin liittyy miljoona hoidettavaa asiaa, mutta jotenkin se nyt vaan houkuttaa. Ja kesäinen ajankohta saa tietysti olettamaan, että sää on aurinkoinen ja kaunis silloin... Selailin eri nettifoorumeja tätä postausta kootessani. Silmiini osui keskustelu, jossa moitittiin samantyyppisiä tarjoiluja joka juhlissa: lähinnä täytekakkuja ja voileipäkakkuja. Omasta mielestä ne ovat ihan parasta juhlissa. Eritoten voileipäkakkua saa niin harvoin. Mitä olette mieltä, pitäisikö suomalaista juhlapöytää uudistaa, vai onko hyväksi havaitut hetkut edelleen varmin valinta?

 Listasin muutamia käytännön asioita , joita on hyvä ottaa huomioon hyvissä ajoin, kun juhlat kotona järjestää.


















Kutsuttavien määrä


Tästä on hyvä lähteä. Tämä on tärkeä tieto ruoka- ja juomamenekkiä laskettaessa. Riittääkö astiat ja istuimet? Astioita voi lainata kavereilta tai niitä voi myös vuokrata. Kannattaa tiedustella esim. seurakunnalta, Marttayhdistykseltä tai kyläyhdistyksistä. Kutsut kannattaa laittaa hyvissä ajoin, ehkä n. kuukautta ennemmin.  Jos tilat ovat rajalliset, kutsuihin voi porrastaa aikoja; esimerkiksi ensin kirkkoon tulevat läheiset, muutaman tunnin päästä seuraava erä jne.


Mitä tarjotaan ja paljonko

Kannattaa miettiä jo hyvissä ajoin tarjottavat, laittaa vaikka ylös hyviä ohjeita aina kun niitä vastaan tulee. Jos vieraita tulee pidemmän matkan päästä, lämmin ruoka voi olla hyvä vaihtoehto. Muuten pikkusuolaisetkin riittävät hyvin makean tarjottavan oheen. Paljon voi tehdä jo etukäteen, edellisenä iltana ei tarvitse näännyttää itseään hengiltä. Kakkupohjat nyt ainakin voi tehdä pakkaseen valmiiksi. Juusto- ja hyydykekakut voi nekin pakastaa ja sulattaa suoraan pöytään, kuivakakuista ja pullista nyt puhumattakaan.  Ruoka-allergiset kannattaa muistaa. Hyydykekakut on helppo tehdä gluteenittomina ja munattomina. Laktoosittomana onnistunee kaikki. Suolaisiin kannattaa muistaa vegeversiot. Kokonaisuudessaan yhtä vierasta kohden kannattaa varata 300-400g syötävää.
Löysin hyvän listan eri ruoka-aineiden määristä. Sen on koonnut Marita Suontausta:

Juomat

Kuohuviinit, puna- ja valkoviinit
Pullollisesta (0,75 l) kuohuviiniä saat 6-7 lasillista (12 cl).
Onnittelumaljoja varataan yleensä vain lasillinen jokaiselle vieraalle.
Muista myös alkoholiton vaihtoehto ja vesi.
Jos tarjoat ruokien kanssa viiniä, puna- tai valkoviinipullollisesta tulee noin 6 lasillista. Varaa viiniä noin 2 lasillista (yhteensä reilu 3 dl) vierasta kohden.
Kahvi, sokeri, kerma tai maito ja tee
Yhdestä paketillisesta (500 g) kahvia tulee 50 kupillista. Varaa 2-3 kupillista vierasta kohden.
1 kg sokeria ja 1 l maitoa riittää hyvin 50 kahvikupilliseen. Kermaa riittää 8 dl.
Muista myös teenjuojat! Hauduta juontivalmista teetä. Saat 10 kuppia teetä, kun kiehautat 2 litraa vettä ja haudutat siinä ½ dl teelehtiä ja siivilöit esimerkiksi termoskannuun. Varaa teetä 2 kupillista juojaa kohti.


Suolaiset tarjoilut:

Sämpylät, leivät, voileipäkakku, suolaiset piirakat/tortut, salaatit, kala, liha, juustot
Sämpylä/leipätaikinasta, jossa on nestettä 5 dl, saa noin 40 pientä sämpylää, 2-3 patonkia, 2 vuokaleipää tai yhden peltileivän.  
Varaa pitkänomaista voileipäkakkua noin 2 cm:n paksuinen viipale syöjää kohti, valmiita voileipiä 2-3.
Uuninpannullisesta suolaista piirakkaa saa noin 30 palaa. Pyöreästä piirakasta (halkaisija noin 26 cm) saa noin 12 palaa. Suolaista piirakkaa varataan 1,5 palaa kutakin vierasta kohden.
Salaattia varataan noin 2 dl vierasta kohti, salaatinkastiketta 2-3 rkl.
Savukalaa varataan perkaamattomana noin 200 g ja fileenä 150 g vierasta kohti. Graavi- tai kylmäsavukalaa kalaa riittää 75 g, muun tarjottavan ohessa. 
Paahto- tai muuta kypsää paistia kannattaa varata 150 g vierasta kohti.


Keitettyjä perunoita varataan 2-3 kpl (200g).
Juustoja kannattaa varata noin 75 g vierasta kohden, muun tarjottavan ohessa. Laita tarjolle 2-3 erilaista juustoa.


Makeat tarjoilut:

Pullat, pikkuleivät, kahvikakut, kääretorttu, makeat piirakat/tortut
Pullataikinasta, jossa on käytetty 5 dl nestettä saa noin 50 hengelle pullaa (50 pikkupullaa, 2 pitkoa, joista kummastakin saa noin 25 viipaletta tai ison pullakranssin, josta tulee noin 45 viipaletta). 
Pikkuleipiä varataan 1 kutakin lajia vierasta kohti.
Yhdestä kahvikakusta (n. 2 litran vuoka) tulee 30 palaa.
4 munan täytekakku riittää 10-15 hengelle.
4 munan kääretortusta saa noin 20 viipaletta.
Uuninpannullisesta makeaa piirakkaa saa noin 30 palaa. Pyöreästä piirakasta (halkaisija noin 26 cm) saa noin 12 palaa.
Kahvi- tai täytekakkua, piirakkaa/torttua tai pitkoa varataan 1 pala tai viipale kutakin vierasta kohden.



Teema

Teema voi olla esimerkiksi väri. On helppo edetä lautasliina- ja kukkahankinnoissa, kun on joku tietty väri, mikä linjaa kokonaisuutta. Se voi ulottua tarjottaviin ja pukeutumiseenkin. Kesällä, kun luonnossa on paljon kukkia tarjolla, voi teeman ottaa siitä. Rentoa ja kesäistä.  Syntymäpäiviä järjestettäessä teema voi jo ollakin vaikka mitä: Hollywood tai 60-luku, taivas on rajana. Rippijuhlia järjestettäessä ollaan maltillisempia.


Säilytys

Etukäteen kannattaa tarkistaa myös, riittääkö kylmätila kaikelle vai onko syytä lainata jääkaappi vaikka autotalliin. Hyvissä ajoin kannattaakin syödä jääkaapista kaikki purkkienjämät tilaa viemästä. Kylmälaukutkin toimivat hyvänä apuna.  Kun kerralla tulee väkeä paljon, kaksi kahvinkeitintä auttaa asiaa. Termospullot pitävät kahvin lämpöisenä, kun uutta keitetään. Maljakkoja tarvitaan juhlissa, varaa valmiiksi. Kesällä ei naulakkoon tule takkeja, mutta kylmemmällä ilmalla naulakkotilaa kannattaa raivata.

Tilat

Onko tuoleja tarpeeksi? Niitäkin saa vuokrattua. Kyläseurat tai vaikkapa paikallinen koulu ovat paikkoja, joista kannattaa kysyä. Tutut toki kannattanee mennä läpi ensin.  Jos on tarkoitus juhlia myös ulkona, juhlateltan vuokraus hyvissä ajoin voi olla hyödyllistä.

Pöytä tarjottaville kannattaa sijoittaa niin, että siihen jää tilaa ympärille n. 80cm. Jos on ahdasta, pöytä kannattaa laittaa seinän viereen. 

Apu

Jos haluaa nauttia päivästä muutenkin, kuin stressaten, onko kaikilla kahvia kupeissa, apulainen on kyllä hyvä vaihtoehto. Pitopalveluista löytyy apua. Ja tästä saa muuten kotitalousvähennystä! Heillä on saatavilla muuten sellaisia kylmäalustojakin, jotka pitävät pöydässä seisovat herkut viileinä. Toki, jos ystävä tai perhepiirissä on joku innokas kahvinkaatelija, niin tilanne on pelastettu. Entä kuka ottaa valokuvia? Itse niitä tuskin ehtii räpsiä paljonkaan juhlhumun keskellä.

Siivoukseen kannattaa valjastaa koko perhe ennen juhlia. Vieraat eivät kaappeja kollaa, eikä taloa tarvitse katosta lattiaan kiillottaa, kunhan paikat ovat siistit ja puhtaat.

Minä jään miettimään tässä vaiheessa teemaa ja rupean metsästämään hyviä ohjeita tarjottaviksi. 



Vinkit ikkunan pesuun -top 3 konstia

Keväinen aurinko paljastaa ikkunoiden likaisuuden nopeasti. Hyvin likaiset ikkunat blokkaavat jopa 40% päivänvalosta. Se on muuten sellainen homma, joka vaatii ihan oman mielentilan, että homman saa edes alkuun. Ja voin kertoa, ettei kyllä kuulu omiin lempihommiini ollenkaan. Lopputulos kyllä yleensä palkitsee ja sitten voi olla tyytyväinen. Konstejakin on monia. Ajattelin listata itse testaamiani konsteja. Kaikista löytyy hyviä ja huonoja puolia, joista jokainen voi valkata itselleen sopivimman. Sopivimmaksi pesuaineeksi olen itse huomannut astianpesuaineen. Sitä ei paljon tarvitse lorotella, muutama tippa riittää. Pesuaine kannattaa myös lisätä pesuveteen viimeisenä. Jos pesuaineen laittaa vaikka pesuvatiin ensin ja sitten lisää vettä hanasta, pesuvesi vaahtoaa hurjasti, ja se voi aiheuttaa ikkunoihin "sateenkaariefektin" herkemmin. Etikan lisääminen veteen kirkastaa lasin mukavasti. Sitäkään ei tarvitse lisätä kuin ruokalusikallinen. Paras aika ikkunanpesulle on pilvipoutainen sää. Auringonpaisteessa ja tuulessa ikkuna kuivaa liian nopeaa. 

Ihana aurinko, mutta likaiset ikkunat pilaavat tunnelman






















1. Perinteinen yhdistelmä: pesuvati,  rätti ja lasta

Plussat: Nopeaa ja tehokasta, löytynee lähes joka kodista

Miinukset: Ne raidat! Itse en ole oppinut pesemään tähän ikään asti lastan kanssa ikkunoita niin, etteikö johonkin jäisi ikäviä, harmaita raitoja pilaamaan lopputulosta. Myös valumat kuuluvat joskus tähän työskentelytapaan. Ja mikäli ikkuna on kovin kapea (esin. tuuletusikkuna) lastaa on mahdoton edes käyttää



2. Ikkunanpesuri


Plussat: Ei jätä raitoja, nopea

Miinukset: Kallein vaihtoehto, akku pitää muistaa ladata käyttövalmiiksi ( ja saattaa silti loppua kesken)









3. Sanomalehti

Ikkuna siis pestään normaalisti rättiä apuna käyttäen ja sanomalehtipallolla hinkataan ikkuna kuivaksi.

Plussat: Takuuvarmasti puhdasta, ei rantuja eikä valumia. Kostunut, nihkeä sanomalehti on yllättävän tehokas.  Halpa ja ekologinen

Miinukset: Mustetta saattaa irrota käsiin, paperiroskaa tulee jonkin verran.



Ja mikä näistä on oma suosikkini? Täytyy tunnustaa, että olen sekakäyttäjä; tuon ikkunanpesulaitteen mukana olevan suihkupullohässäkän olen hylännyt tyystin. Pesen lasit rätillä ja kuivaan ne tuota laitetta apuna käyttäen. Toimii! Tosin sanomalehti on myöskin joskus käytössä, varsinkin niissä tuuletusikkunoissa.

Ja siinä välissä, kuppi kahvia kuuluu asiaan, eikös joo?



Onko teillä hyväksi havaittuja konsteja?




Arabian Suomi 100-mukit

Suomi 100 -vuotta -teemalla on ilmestynyt juhlavuoden kunniaksi monia mielenkiintoisia juttuja. Arabian juhlavuoden mukit tulevat olemaan varmasti niitä suosituimpia. Niitä valmistetaan luonnollisesti rajallinen erä, joten keräilyarvoakin näillä tulee varmasti olemaan. Joka vuosikymmeneltä löytyy omaa aikaansa kuvaava koristelu. Veikkaan Pastooraalista suosikkia, mutta jokaiselle tulee varmasti se oma ostajakuntansa. Hyvä idea vaikka synttärisankarille hänen syntymävuosikymmentänsä kuvaava muki. Itselle tällainen olisi tuo 70-luvun Esteri, ei paha! Ihania mukeja kaikki tyynni kyllä ovat ja itse vannoutuneena mukifanina joisin näistä oman kahvini enemmän kuin mielellään. Kyllähän sitä muki tai pari pitää itsellekin hommata.  Mikä on oma suosikkisi?
Käväisin muuten tuossa meidän City Marketissa ja siellä näytti Myrnat lähes  loppuneen. Kertoneeko jotain sen suosiosta vai oliko joku vaan sattunut ostamaan isomman satsin kerralla, tiedä häntä....
Isak

She-Fo

Myrna

Suomen Kukka

Hattara

Pastoraali

Esteri
Timbua


Bebop


Huvila
Mukien esittelytekstit ja kuvat Arabian sivuilta:
Isak
1914
1900-luvun alussa Arabia valmisti monia jugendvaikutteisia, pelkistettyjä ja sulavalinjaisia reunaornamentteja. Myös suomalainen kasvisto pääsi tuolloin aiheiksi kuparipainokuvilla toteutettuihin koristeisiin. Yksi niistä oli Isak.
She-Fo
G.L. Jäderholm-Snellman, 1926
Greta-Lisa Jäderholm-Snellman (1894–1973) toimi Arabian keramiikkataiteilijana 1921–1937. Hänen sanotaan olleen Arabian koristemaalauksen luoja. Jäderholm-Snellman toi Arabian astioihin 1920-luvun klassismin ja art deco -henkiset, hillityt ja geometriset koristeet.
Myrna
Olga Osol, 1937
Myrnan äiti on taiteilija Olga Osol (1905–1994). Hän nimesi astiastonsa amerikka-laisen näyttelijän, 1930-luvun supertähden Myrna Loyn mukaan. Runsas ja aito kultaus alkuperäisen kupin ja lautasen reunassa sekä filmitähden nimi toivat ripauksen ylellisyyttä Arabian astiasarjaan.
Suomen Kukka
1941
Vuoden 1941 koristeuutuutta esiteltiin sanoin “Suomen Kukan koruton kauneus tuo mieleemme oman maamme ja sen, mistä tunnetaan Pohjolan kansa”. Suomen Kukka koristi vuosina 1941–1956 ja 1966–1968 ruoka- sekä kahvi- ja teeastiastoa.
Hattara
Raija Uosikkinen, 1954
Arabian koristelijana aloittaessaan Raija Uosikkinen (1923–2004) suunnitteli koristeita Kaj Franckin uudelle astiastolle 1950-luvun alkuvuosina. Hattara oli yksi tunnetuimmista ja se myös palkittiin kultamitalilla Yhdysvalloissa 1961.
Pastoraali
Esteri Tomula, 1965
Arabian pitkäaikaisen ja tuotteliaan koris-tesuunnittelijan, Esteri Tomulan (1920–1998), käsialan yksityiskohtainen runsaus tulee hyvin esille 1960-luvun lopun Pastoraali-sarjassa. Siinä näkyy ihmishahmoja kasvimaailman seassa.
Esteri
Esteri Tomula, 1973
Arabian kauniimman arjen suunnittelussa 1960–1970-luvuilla oli mukana monia Esteri Tomulan (1920–1998) rakastettuja koristeita. Tomula suunnitteli oman koristeen Arabian tehtaan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuppia ja lautasta peittävä kukkaornamentti sinisenä sekä ruskeana sai nimekseen Esteri.
Timbua
Howard Smith, 1987
Amerikkalainen kuvataiteilija ja muotoilija Howard Smith (1928–) muutti Suomeen 1962 ja toimi Arabiassa vierailevana taiteilijana useita vuosia. Smithin taiteen tyypillisiä piirteitä ovat kirkkaat värit ja selkeät muodot, erityisesti mustan ja valkoisen yhdistelmät.
Bebop
Heikki Orvola, 1992
Heikki Orvola (1943–) on toiminut Arabian taideosastolla vuodesta 1987. Kultakoristeinen, luksuksena pidetty Bebop syntyi 1992. Bebop oli kahvi- ja teeastiasto, jonka koriste lähti jazz-musiikista, repivä-tyylisestä bebopista.
Huvila
Heini Riitahuhta, 2017
Heini Riitahuhta (1975–) tuli mukaan Arabian Taideosastoyhdistykseen 2003. Huvila on kukka-aihe Riitahuhdalle omi-naisella piirrostyylillä. Se on fiini ja hienostunut koriste, joka heijastaa 1920-lukulaista henkeä kuten Huvilaan kuuluu. Käsivarapiirto modernisoi tunnelman juhlavuoteen 2017.

Asuntomessuilijalle vinkiksi omat suosikkini Seinäjoen kahvi- ja ruokapaikoista

Ajattelin kirjata tähän postaukseen muutamia suosikki kahvi- ja ruokapaikkojani täällä Seinäjoella. Toki täältä löytyy ne eri ketjujen perus Rossot ja Heset, mutta onhan sitä kiva kokeilla aina jotain paikallisiakin ruokapaikkoja, sitä saattaa yllättyä iloisesti. Joten en näitä valtakunnallisia paikkoja ota mukaan tähän juttuun siis ollenkaan. Asuntomessuilun ohessa kannattaa pyörähtää ainakin, jollei pidemmäksi ajaksi jää, vaikkapa keskustassa, josta löytyy monta ihanaa kahvilaa ja ruokapaikkaa. Asukaslukuun nähden niitä täällä kyllä riittääkin ihmeen monta. Seinäjoen keskustassa ei voi eksyä (kai..?), sillä muutaman pääkadun liepeillä on kaikki. Ja mikäli liikut autolla, muista katsoa, mikä katu on yksisuuntainen. Varsinkin kesäisin näkee usein liikekkellä väärään suuntaan seilaavia autoja aika usein:) Listan ulkopuolelle jää muitakin paikkoja, mutta tässä on siis omat suosikkini. Olokaapa hyvät:) Itse poikkean messuille jo huomenna kiertelemään ne loputkin kohteet, mitkä edellisellä bloggaripäivän kierroksella jäi näkemättä, kivaa! Varsinaisesti messuthan siis alkavat 8.7.

KAHVILAT:

Pikkupaussi
Koulukatu 18











Yksi vanhimmista toimivista kahviloista. Edulliset hinnat ja varmasti kaupungin laajin valikoima. Sipe Santapukki on tämän kahvilan maininnut jossain lehdessäkin suosikkikahvilakseen Seinäjoella. Paljon erilaisia, kotoisia suolaisia ja makeita leivonnaisia, Lounasaikaan pari eri herkullista keittovaihtoehtoa. Kesäaikaan pieni paikka laajenee kadulle, joten paikkoja varmasti löytyy. Oma suosikkini!



Valkoinen Puu
Kalevankatu 11-13

Kaupungin uusimpia ja trendikkäimpiä kahviloita. Paljon asiakaspaikkoja. Amerikkalaistyylisiä piirakoita, jotka vievät kielen mennessään, sekä salaatteja ja wrappeja tarjoava kahvila vähän sivummalla keskustaa, puiston laidalla. Kaunis sisustus.




Vohvelihetki
Kalevankatu 11-13 (käynti Matti Visannin kujalta)















Valkoisen Puun liepeillä vohveleihin erikoistunut pikkukahvila on myöskin uusi tulokas. Vohvelit suolaisella ja makealla täytteellä kohtuuhintaan. Asiakaspaikkoja myös pihalla.



Hanna ja Kerttu
Epstori-kauppakeskus, Kalevankatu 4

Seinäjoen keskeisin kahvila, perinteistä kahvilameininkiä, lounasaikaan keitto. Kauppakeskuksen kulkijoita on mukava seurailla kahvilasta. Santsikuppi on ilmainen.



RUOKAPAIKAT

Pizzeria Piikki
Epstori-kauppakerkus, 3. krs, Kalevankatu 4

Buffet-meiningillä erilaisia pizzoja, ranskalaisia, pyttipannua, pastaa. Mukavan laaja salaattivalikoima. Iso  ja suosittu paikka. Ei ehkä kotoisin, mutta hinta-laatusuhde kohdallaan.



Sataang Thai
Maamiehenkatu 4

Thairuokaa, jossa varsinkin lounasaikaan on mistä valita. Useampi lämmin vaihtoehto ja salaatteja ja hedelmiä runsaasti. Maukasta ruokaa!



Shuang Long
Torikeskus. Kauppatori 1-3

Pian 20-vuotta Seinäjoella palvellut Kiinalainen ravintola löytyy Torikeskuksen alatasanteelta. Suosittu paikka, jonka paikalliset ovat ottaneet omakseen.


Kebab El Cebo
Kauppakatu 15, Torikeskuksen kupeessa

Olin aika nuori, kun muistan tämän paikan avanneen Seinäjoella. Siitä on varmaan liki 30-vuotta pian. Paikka on muuttanut ja vaihtanut omistajaakin, mutta kebabit on Seinäjoen parhaat! Mielettömän hyvät kastikkeet tekevät näistä annoksista ihan omaa luokkaansa.


Holy Smoke
Koulukatu 20, ydinkeskusta












Hyvällä paikalla ja kesällä isolla terassilla varustettu grilliravintola. Puuhiiliuunissa tehdyt annokset, jollaisia ei muualta täältä saa. Keskihintainen ja lounaspaikkana suosittu.


Juurella
Keskustori 1

Fine diningia Seinäjokilaisittain. Täällä pääset nauttimaan vaikkapa villisikaa hienostuneessa ympäristössä. Vähän kalliimpi, muttei tosiaan mikään pikaruokapaikka.



Ja mikäli teette retken Duudson Activity Parkiin, siinä lähistöllä on kaksi isoa kirpputoria. Ihan vinkkinä, jos odottavan aika on pitkä:) Lakeuden Shoppis löytyy Teollisuustie 10:stä ja Ykkösbasaari Teollisuustie 18:sta.


Joulun tuntua

Lunta sateli illalla ja yöllä. Nyt maisema on kuorrutettu pehmeään vaippaan. Tänään maistelin ensimmäiset glögit ja piparit, jotka tosin olivat kaupasta, omia ei vielä ole leivottu. Sekin asia korjaantunee tänään kun vanhemmat lapset haetaan mummolasta pipari - ja askartelutalkoista, jossa ovat eilisestä asti olleet. Meillä on siis rauhallisempaa kuin yleensä, varsinkin kun pienin vetelee päikkäreitä ennalta määrittelemättömän ajan. Tämän rauhan siivittämänä lämmitin siis glögiä ja selailin Sari Savikon kirjoittamaa Joulukirjaa, jossa on jouluisia perinteitä ja historiaa koristeista, tavoista ja ruuista. Tulen palaamaan tähän kirjaan ja sen vinkkeihin vielä muutamia kertoja ennen joulua. Havuja on kirjan mukaan levitetty ulko-oven eteen, josta sitten leviää huumaava tuoksu niihin jalkoja pyyhittäessä. Oksia voi pujotella myös esim. kanaverkkoon tai harvaan kudottuun ovimattoon. Näin oksamatosta tulee vakaampi. 1700-luvulla portinpieliin oli tapana laittaa kaksi mäntyä pystyyn joulunaikaan. Paljon ennenkuin joulukuusi tuli tupiin.