Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaidea. Näytä kaikki tekstit

Ohje pyykkietikalle, vaikka pukinpussiin

 Hupskeikkaa, marraskuussa jo ollaan. Jouluhommat alkavat pikkuhiljaa painaa päälle ja sitä myöten joululahjahankinnat ovat nekin taas ajankohtaisia. Ihanaa toisaalta taas, kun illat pimenevät ja saa oikein paneutua joulutteluun. Olen ajatellut, että otetaan kaikki irti ja nautitaan joulun tulosta koko marras- ja joulukuu. Pikkuhiljaa on kiva laittaa kaikkea kotiin ja vähän vaihdellakin koristeita. Lähempänä joulua voi sitten ne kaikista jouluisimmat jutut laittaa esiin. Jouluvaloja alan laittaa ulos marraskuun puolenvälin tienoilla ja ne lisääntyvät mitä lähemmäs joulua mennään. Mutta palatakseni noihin joululahjajuttuihin, on pyykkietikka kiva lahjaidea, jota on helppo tehdä itse. Pyykkietikkahan on siis huuhteluaineen korvike, joka myös tehokkaasti poistaa esimerkiksi jumppavaatteista hien ja nuhjuisen hajun. Pyykistä tulee myös ihanan pehmeää. Ohje on niin helppo, että kuka vaan osaa tehdä tätä ja aion kyllä tästä lähtien tehdä itse aina pyykkietikat. Kolme ainesosaa: vesi, väkiviinaetikka ja eteerinen öljy tarvitaan ainoastaan, joten edullistakin tämä on. Eteerisiä öljyjä myydään esimerkiksi luontaistuoteliikkeissä Itse ostin appelsiinin tuoksuisen pullon Frantsilan öljyä ja siitä riittää pitkäksi aikaa. Laitoin pyykkietikan vanhaan patenttikorkkiseen pulloon, niin pullokin näyttää kauniilta ja voi jäädä esille. 

Pyykkietikka 5dl

1dl vettä

4dl väkiviinaetikkaa

vähintään 20 tippaa eteeristä öljyä

-sekoita aineet keskenään ja laita kauniiseen pulloon

-käytä huuhteluaineen tilalla, n. 0,5dl per pyykkikoneellinen





Herkkubrunssilla

Syötävä lahja voi olla hyvä valinta monessakin suhteessa. Se ei täytä saajansa kaappeja "turhalla" tavaralla. Monilla kun paikat ovat väärällään tavaraa, saati sitten, ettei aina tiedä osuuko valinta edes nappiin. Se on myöskin ekologinen ja henkilökohtainen. Hyvä idea esimerkiksi opettajille ja päiväkodin tädeille. Vähän aikaa sitten, eräänä koleana sunnuntaiaamuna käväisin Seinäjokelaisessa  ( ja Kauhajokelaisessa) Valkoisessa Puussa bloggaribrunssilla. Miten ihana oli astua lämpimään ja vastaanottavaan tunnelmaan. Meille oli katettu pöydät notkumaan suolaisia ja makeita joulukauden herkkuja. Mikäs sen ihanampaa aloittaa sunnuntai, kun nautiskella jouluherkkuja kauniissa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Joulun alla täältä voi napata lahjaksi tai tuliaiseksi kahvilan ihania amerikkalaishenkisiä leivonnaisia. Miltä kuulostaa vaikkapa rasiallinen "Hello Dollyja"? Tämä tuoretta kookosta sisältävä herkku täytyy itse kokea ja maistaa. Niitä saakin lahjarasiassa koko joulukauden.  RedVelvet- kakku oli myös yksi omista suosikeistani, vakaasti harkitsen jos omastakin joulupöydästä tämä löytyisi. Kahvilan isäntä Mark on ideoinut monia leivonnaisia lapsuutensa Michiganin innostamana. Mukaan kotiinviemisiksi bloggarijoukko sai ihanat artesaanisuklaarasiat.










Kulkurin Kartano - tutustumisen arvoisia tuotteita


Voiko iho tuntua pehmeältä palasaippualla pesun jälkeen? No todellakin! Testailin Kulkurin Kartanon ihania, melkein syötävän ihania, saippuoita ja sain tämän huomata. Sokerikuorinta nousi suosikikseni. Iholle jäi sokerikuorinnan jälkeen todella pehmeä tuntu, sillä tuote sisältää kaakaovoita, joka jää ihon pintaan. Sain valita viisi tuotetta ja vasta kotona huomasin valinneeni kaikki sitrustuoksuiset ja väriltään keltaiset tuotteet. Sitruksen tuoksu on vaan niin vastustamattoman raikas. Myös hohkakivisaippua vaikuttaa kivalta, sillä toinen puoli on appelsiinin eteerisellä öljyllä varustettu saippua ja toisella puolella olevalla hohkakivellä rapsutellaan kantapät suloisen pehmeiksi.

Sitrus-keittiösaippua on tehokas apu niin uunin- kuin tahrojen puhdistukseen sitrusöljyjensä ansiosta. Pieni pyyhkäisy saippuaa rättiin ja paikallinen pyyhkäisy vaatteessa olevaan tahraan ennen pyykkikoneeseen laittoa poistaa lian paremmin. Kätevä, kaunis ja vielä toimii!

Kasviöljypohjainen palasaippua kasvoille ja vartalolle on sekin kuin karkki konsanaan. Aivan ihania luonnonöljyjä sisältävät saippuat eivät tosiaan jätä ihoa korpuksi.

Uusi tuote itselleni on pyykkietikka, joka korvaa huuhteluaineen luonnonmukaisesti. Muutama ruokalusikallinen etikkaa huuhteluainelokeroon ja pyykistä tulee ihanan pehmeää ja raikasta. Se myös poistaa esimerkiksi urheiluvaatteista tuoksut tehokkaasti. Etikkaa voi laimennettuna käyttää myös puhdistussuihkeena. Valitsin itselleni meripihkan tuoksuisen etikan. Ja niin, onhan tuo pullokin nyt niin kaunis, että ei haittaa vaikka pullo on aina esillä. Kiva tuliainen ja lahja mukavan ulkonäkönsä ansiosta!

Tuotteet valmistetaan Luvialla ja ne ovat siis kotimaisia ja ekologisia. Tuoksuja löytyy joka makuun ja voin sanoa, että sanonta "pestä suu saippualla" alkaa tuntua jopa houkuttelevalta ;) Jälleenmyyjät löytyvät täältä.












Pieniä, kivoja turhuuksia

                                                                               yhteistyössä: Pulju.net

Tavaroita, joita et todennäköisesti tarvitse, mutta haluat! Vaikka omaan tarpeeseen tulevia kamoja olenkin yrittänyt hillitä, niin lapsille on kiva joskus hankkia jotain kivoja "turhuuksia". Pulju.net -verkkokaupasta löytyy vaikka mitä järjettömän hauskaa ja kivaa, tämän huomasin selaillessani heidän verkkosivujaan. Mikäli lahjaa miettii henkilölle, jolla on jo kaikkea, täältä voisi löytyä vastaus. Samoin oheistuotteet juhliin tai lasten synttäreille (esim. tästä!). 

Tyttären koulupöydälle tuli hurmaava pyyhepilvi, jossa kynät muodostavat hauskasti sateenkaaren pyyhekumipilvestä. Kynät ovat pöydällä kauniisti saatavilla. Koululaisilla koulutarvikkeiden hankintahan on nyt muutenkin ajankohtaista, eikä tosiaan haittaa, vaikka niistäkin olisi vähän iloa silmälle. Spooky bats -pyykkipojat taas ovat seikkailleet vähän siellä sun täällä jo meillä ihan kokeilumielessä, sillä näille keksisin paljonkin käyttötarkoituksia. Oma suosikkini on naulakkoa koristava pyykkipoika. Kuvissa ne ovat meidän eteisen naulakoissa, koska en vielä malttanut ruuvailla lapsen huoneeseen reikiä. Siellä kun on järjestys muuttumassa, niin pitää malttaa mielensä vähän. Aika yllättävistä paikoista löytyy sisustuksellisiakin tavaroita, täytyy sanoa. 







Lahjaideoita ylioppilaalle

Kesä tuo tullessaan monenlaisia juhlia. Ylioppilasjuhlat ovat  monella ne kesän ensimmäiset juhlat, joihin lahjaa ollaan hankkimassa. Raha on varmasti aina se suosikkilahja, mutta onhan se hauska saada jotain sellaistakin, mistä jää muisto. Oma elämä on monella alkamassa ehkäpä jo omassa asunnossa. Klassinen ja aikaa kestävä lahja saattaa siis kulkea mukana vuosia, ehkä jopa läpi elämän. Kurkkailin hieman Finnish Design Shopin valikoimaa ja kokosin teille omia suosikkejani ja ideoita lahjapulmiin. Mukaan oli pakko ottaa myös tuo ikiklassikko Aaltomaljakko. Aika herkkuväri olisi siitä tuo jadenvihreä! Kyseisten tuotteiden sivuille pääset postauksen alareunassa olevista linkeistä. Componibiliti-säilytin on nyt muuten kampanjassa 26.5. asti 99€ hintaan ja Räsymatto-pussilakana 2.6. asti 69€ hintaan. Shoppailemaan pääset TÄSTÄ.













Räsymatto-pussilakana
Georg Jensen herätyskello
Menu suola- ja pippurimylly
Majamoo-pannunalunen
Aalto-maljakko
Design Letters -purkki
Componibili -säilytin
String-hylly

DIY pieni lahjaidea vaikkapa opettajalle

Taas on aika muistaa opettajia, hoitotätejä (-setiä) ja ystäviä pienillä lahjoilla. Löysin tällaiset kivat tulitikkurasiat askarteluliikkeestä. Tähän käy hyvin ihan tavallinenkin rasia, aina parempi, jos se on se vähän isompi malli. Vuorasin pinnat kartongilla ja toisen jo aiemmin tekemälläni lahjapaperilla, jossa oli perunaleimasimella painettu kuusen kuva. Lisäksi nimikoin rasiat kirjainleimasimilla. Näihin voi laittaa melkein mitä vaan: kiiltokuvia, valokuvia, liimata helmiä jne. Mielikuvitus on rajana. Tytär saa vielä tuunata itse omalle opettajalleen rasian. Minusta tämä on aika mukava idea. Tähän voi liittää pienen kynttilän mukaan, ja tarpeellinen setti on valmis. Ja mikä parasta, tässä on lämmin ajatus -kirjaimellisesti.
 



 

Arvotaan ystävä jouluksi

Edellispäivän postauksessa esittelin hurmaavan Cubebotin, joita saa CoolStuffilta KLIK.  Tämä puinen robotti muuntuu kuutioksi ja siitä mitä erilaisempiin asentoihin. Hauska hahmo sointuu niin sisustukseen kuin isälle ja pojalle lahjaksikin. Ja miksei tytöllekkin tietenkin. Nyt teillä on mahdollisuus saada oma pikkuinen veijari micro-koossa jouluksi kotiin arvonnan muodossa. Arvonta alkaa nyt ja päättyy ma 7.12 klo 23.59. Arvontaan voit osallistua, jos olet kirjautunut lukijakseni Googlen käyttäjäraatiin (voit toki liittyä arvonnan aikana). Jätä kommenttikenttään s.postiosoitteesi lisäksi kommentti, kenelle Cubebotin antaisit, vai malttaisitko antaa kellekkään.


Cubebot

Onko Cubebot tuttu ennestään? Ei ollut mullekkaan, mutta tämä puinen robotti vaikutti ensisilmäyksellä viehättävältä. Yhtäaikaa sisustusesine, lelu ja mielenkiintoinen vekotin, josta riittää vieraidenkin kanssa puheenaihetta. Tämän kun kokoaa robotiksi ja taas takaisin kuutioksi, niin siinä kuluu aikuisenkin aika mukavalla tavalla. Idea tähän onkin saatu vanhoista pulmapeleistä. Tämän voisin antaa yhtä hyvin lahjaksi pojalleni ja miehelleni, molemmat tykkäisivät! Asentoja on useita ja värejäkin tästä on olemassa kaikissa sateenkaaren väreissä. Kokoja on kolme ja tällä kaverilla on jopa Facebook-sivut! Tarkemmin kun tähän tutustuin, niin tämä on ihan täysi design-esine, jonka on suunnitellut palkittu David Weeks. Näitä saa CoolStuff KLIK -nettikaupasta, josta minullakin oli mahdollisuus saada omani. Coolstuffista löytyy mieletön kirjo myös muita joululahjoja KLIK, joita ei perusmarketeista löydy. Tähän liittyen tulossa myös arvonta myöhemmin tällä viikolla...



Kuva: CoolStuff





 
Yhteistyössä
 

Raamiin.fi -arvonta

Eilen pölisin ihan höpöhöpö ja hevonhumppa -juttuja, kun sanoin, että arvonta menee ensiviikolle. Vaikka posti lakkoilee, niin matkahuolto pelittää ja illalla hain ihanan printin meidän seinälle. Toimitus oli todella nopea ja joululahjatkin ehtivät sieltä vielä hyvin perille. Sain mieluisan mahdollisuuden yhteistyöhön Raamiin.fi -verkkokaupan kanssa (klik). Valikoimissa on niin ihania printtejä, että olisin keksinyt vaikka mitä sopivia aiheita meille. Päädyin sitten tähän Skeleton deer -julisteeseen. Tämä oli heti sellainen, että ei tarvinnut enää miettiä kun tämän näin. Ja teilläkin on nyt mahdollisuus voittaa valitsemanne printti koossa 30 x 40 cm. Pyöräytetään siis arvonta käyntiin. Osallistua voit, jos olet Googlen käyttäjäraadissa rekisteröityneenä lukijana ( voit myös liittyä arvonnan aikana ) ja kerrot kommenttikenttään mikä on sinun suosikkisi Raamiin.fi -kaupan (klik)julisteista. Muista myös s-postiosoite niin saan voittajaan yhteyden. Arvonta alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 2.12 klo 15.00.






Muutama lahjaidea

Nyt on taas se aika, kun läheisimmille hankitaan pukin pussiin lahjoja. Ajaton design on aina varma valinta. Ja jos esineellä on joku käyttötarkoituskin, aina parempi. Lumoren design outletista saa mukavalla hinnalla laadukkaita ja kauniita tuotteita kotiin. Nuo Kastehelmi-kulhot ovat todennäköisesti tulevaisuuden klassikkoja. Ihania vaikka kynttilälle tai jälkiruokakulhoiksi. Näyttivät olevan nyt 10€ kappaleelta. Lumoreen pääset kurkistamaan tuosta -KLIK. Itsellänikin lahjahankinnat ovat vielä vähän vaiheessa, mutta tällä viikolla ajattelin paneutua asiaan oikein kunnolla. Mitenkäs teillä?


Riviä klikkaamalle pääset kurkistamaan kyseisen tuotteen tiedot Lumoren sivuille:
 
1. Finlayson Risto ja Nelli pussilakanasetti
2. Aarikka keittiöpyyhe aarrekaappi
3. Aarikka Prinssi-kynttilänjalka
4. Aarikka Keisarinna tarjoiluvati
5. Iittala Kastehelmi-kulho
6. Luhta Seppele-pussilakanasetti
7. Luhta käsipyyhe
8. Lovi joulupallot 6kpl


p.s. ihan kamalan huonoksi kuvat menivät mun käsittelyssä...ou nou!