Jami Hynysen taulu olohuoneeseen

Hiihtolomat on käynnissä ympäri Suomea. Mekin piipahdettiin Tampereella pikaisella yhden yön visiitillä. Siinäkin ajassa ehtii koluamaan paikan jos toisenkin. Samalla reissulla kävin noutamassa olkkariin uuden taulun. Tilasin sen syksyllä Jami Hynyseltä. Törmäsin sattumalta hänen tauluihinsa Instassa ja ihastuin hänen leikkisään tyyliinsä. Jami vieraili sittemmin Seinäjoen Käsityömessuilla maalaamassa ja saatiin kaupat hierottua. Vaikka valmiina olikin jo ihan supermakeita tauluja, joista olisi tarvinnut vaan valita, niin itselläni oli kuitenkin visio, jonka halusin toteuttaa, kun mahdollisuus oli. Taiteessa on tärkeää, että se puhuttelee ja sillä on joku merkitys. Omaan Mikki-tauluuni halusin silinterihatun. Teininä ihailin Slashia Guns`n`Roses -yhtyeestä valtavasti ja se kuuluu omaan nuoruuteeni. Ikoninen hahmo silintereineen. Muistan, miten 14-vuotiaana tilasin lipun konserttiin ja matkustin yksin junalla bändin keikalle Helsinkiin. Nyt parina viime vuotena oltiin miehen kanssa keikoilla vielä Hämeenlinnassa ja Tallinnassa. Ihan huippukeikat, joista jäi hyvät muistot.
Tästä taulusta tulee pakostakin hyvälle tuulelle ja olohuoneen tyyli muuttui samalla hippasen verran rennommaksi. 
Mitäs tuumitte?











Mikki-kakkua synttäreille

Kumpikohan meidän juniorin synttäreistä oli taas enemmän innoissaan, äiti vai itse juhlasankari? Molemmat varmaan eri syistä: lapsi odotti lahjoja ja äiti pääsi suunnittelemaan juhlan teemaa ja kakkua. Pinterestistä löytyi huikeita Mikki-aiheisia kakkuja. Mikki siis tänä vuonna aiheeksi mustine korvineen. Kakun Mikin pään tein sekoittamalla riisimuroja ja mikrossa lämmitettyjä, pieniä vaahtokarkkeja muotoiltavaksi massaksi. Pyöreää muottia ei ollut omasta takaa, mutta hätä keinot keksii. Halkaisin pallon (kyllä, lapsen yksi palloista, sellainen Muovinen/kuminen). pesin ja laitoin massan pallonpuolikkaaseen yöksi. Sokerimassa sitten seuraavana aamuna päälle. Näin jälkiviisaana, tuonne sokerimassan alle olisi kannattanut laittaa vaikka joku kreemi. Sokerimassa olisi asettunut tasaisemmin. Korvat kakkuun ja muffinsseihin tein myös edellisenä päivänä (ehtivät vähän jämäköityä) pyöreillä muoteilla (käy vaikka joku iso korkki tms.). Kahden korva-aihion väliin laitoin tikut, jotka on helppo tökätä muffinsseihin ja Mikin päähän(!). Muut koristukset myös sokerimassasta ja karkeista. Teksti oli mukaelma Disney-fonttia.

Kakun täytteenä oli suklaa- ja valkosuklaamousset. Ohje löytyi Kinuskikissalta.
Hyvät juhlat oli ja 4-vuotias oli tyytyväinen!






Kukkateline saniaiselle

Tässähän on muutama viikko mennyt ihan hujauksessa ja postailut on jääneet väliin. Meillä jylläsi kunnon talviflunssa. joka kaatoi 4/5 meidän perhekunnasta sänkyyn ja kovaan kuumeeseen. Siitä on onneksi selvitty. Huomiselle on suunnitelmissa kuopuksen synttärit. Siitä varmasti seuraavalla kerralla vähän enemmän. Eilen käväisin illansuussa Juhlapalvelu Ekossa täällä Seinäjoella. He olivat kutsuneet bloggaajia paikalle vihersisustamisteemalla. Kasvit on edelleen pop ja hyvä niin. Ne tuovat kyllä viihtyisyyttä tilaan kuin tilaan pienellä vaivalla. Ostin viherkasvin, joka oli siis joku saniainen, mutta arvatkaa muistanko enää mikä? Tuossa se kuvassa komeilee. Vielä enemmän ihastuin tuohon kukkatelineeseen. Vähänkö hieno?! Isompikin versio oli, mutta tämä pienempi oli juuri sopiva tähän olkkarin tasolle. Musta metalli ja ruskea nahka iskee meikäläiseen kyllä sisustuksessa edelleen. Instan Stoorien puolella vähän laittelinkin videota tuolta Ekosta josta löytyy juhliin kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää, mutta ah, niin kaunista juttua noiden viherkasvien lisäksi. 
*tuotteista saatu alennus