Joudun aina yhtenä päivänä viikoittain tytön harrastuksen ajan viettämään tunnin verran aikaa joko läheisellä kirpparilla tai Minimanissa. Viimeviikolla olin Minimanissa ja tunti on aika pitkä aika, joten vaeltelin kauppaa edestakaisin ja tuli katseltua hyllyjä tavallista tarkemmin. Kempparipuolella silmiin osui kivan näköinen käsisaippuoiden kavalkadi. Hintakin oli kuimat 1,15€! Tarkemmin puteleja tarkasteltuani, totesin, että ovat Ruotsalaisia, ja vieläpä tekstin mukaan ekosaippuaa. Päädyin keväiseen vihreään usean värin valikoimasta. Olen etsinyt toiseen vessaan kivan näköistä täytettävää saippuapumppua, ja tässäpä se nyt sitten on paremman puutteessa. Ei nyt hinnan puolesta ainakaan kauheasti mennyt metsään. Poistin takapuolelta vielä osan tarraa, jossa oli ainesosaluettelo. Täytynee vielä hakea yläkerran hotellihelpotukseen samanlainen puteli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alevinkki. Näytä kaikki tekstit
Ale-löytöjä Lagerhausilta
tiistai 29. joulukuuta 2015
Innostuin selailemaan KLIK Lagerhausin sivuja näin aleaikaan ja päätin poimia tänne bloginkin puolelle muutaman ale-herkun. Nämä tuotteet eivät paljon kyllä kukkaroa kevennä. Toki tuonne sivuille jokainen menee sitten omalla vastuullaan, sillä siellä voi kyllä innostua shoppailemaan vähän enemmänkin;) Kokosin kollaasin muutamista lähinnä keittiöön sopivista kivoista sisustuksen piristäjistä. Mutta nämähän on kaikki kyllä tuiki tarpeellisiakin, vai mitä sanotte? Itse ihastuin noihin rengashenkareihin. Keittiöpyyhkeen saa nätisti esille, jos kyllä keksisin näille monia muitakin käyttötarkoituksia... Ja tuo keraaminen leikkuulauta voisi olla esillä aina. Pakko oli myös poimia nuo hienot lyijykynät, näähän olis ihan vaan äidin omia luonnostelukyniä<3
![]() |
| 5. |
1. Hedelmäkori nyt 7,48€ (-50%) KLIK
2. Rengashenkarit nyt 4,48€/3kpl (-50%) KLIK
3. Tiipii-tarjotin nyt 2,98€ (-50%) KLIK
4. Keraaminen leikkuulauta nyt 5,48€ (-50%) KLIK
5. Lyijykynät nyt 1,98€ (-50%) KLIK
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




