Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

Lomaan kuuluu hyvä ruoka

Silloin tällöin pieni irtiotto arjesta tekee ihmeitä. Kun perheessä on pieniäkin lapsia, suuntautuu kotimaan minilomat meillä yleensä kylpylään. Muutama viikko takaperin suunnattiinkin koko viiden hengen perhekunta auton nokka kohti  Nokian Edeniä. Parissa päivässä ehtii toki muutakin, kuin vaan uida, joten pieni shoppailureissu Tampereelle oli "to do" -listalla myös. Näin aikuisiällä kaikkien reissujen kohokohta on ruoka. Vai oletteko suunnilleen samaa mieltä? Yleensä se, ettei tarvi itse ruokaa laittaa on mahtavaa ja ne hotelliaamupalat ovat myös ihan superluksusta. Reissun päällä kaikille mieluisan ruokapaikan löytäminen on joskus kuitenkin hankalaa. Joku haluaa jotain ja joku toinen toista. Varma valinta yleensä on burgerit. Tampereella testattiin Friends & Brgrs, joka nostaa burgerikokemuksen ihan toiselle levelille.  Pöytään ei tosiaan saatu mitään littaantunutta, mautonta hampurilaista, vaan makuhermoja kutkuttava kokemus, joka on esteettisestikin ruokahalua herättävä. Sämpylät leivotaan itse, liha jauhetaan omassa keittiössä ja ranskalaiset kypsennetään triple-cooked menetelmällä. Kaikki annokset on saatavilla myös vegaaniversioina. Omassa kanaburgerissani oli mm. karamellisoitua sipulia täytteenä, joka oli mielettömän hyvää.  Tarjolla oli myös Friend`s limsaa, joka on lisäaineetonta. Koko perhe tykkäsi annoksistaan, joten ihan varmasti suunnataan tänne toistekin. Friends & Brgrs on tulossa Seinäjoellekin, kunhan Ideapark valmistuu, joten saadaan käydä sitten ihan paikallisessa syömässä.  

Loma meni siis nappiin, saatiin viihdykettä, shoppailua ja sitä hyvää ruokaa:)







Yhteistyössä Friends & Brgrs kanssa



Mökkitunnelmaa

Kyllä se suomalainen mökkimiljöö aina saa huokailemaan luonnon kauneutta. Sää helli viikonloppuna ja grilli pihisi kuumana. Kyllä taas ihmisen kelpasi olla möllöttää. Mikähän siinä onkin, että mökillä myös nukuttaa aina niin makoisasti? Taitaa olla se pihalla päiväsaikaan vietettyjen tuntien summa ynnättynä luonnon rauhoittavaan vaikutukseen. Me päästiin vasta nyt ensimmäistä kertaa mökkeilemään tänä kesänä ja kyllä sitä taas olikin odotettu. Rentouttavan pitkän viikonlopun jälkeen on kyllä kiva tulla välillä kotiinkin, mutta se pyykkien määrä tuntuu aluksi aina lannistavalta. Kolme koneellista kun huruuteltiin, niin sekin vuori oli selätetty. Nyt jo odotellaankin taas seuraavaa kertaa.
Ja hei, vielä tämä päivä aikaa osallistua tuohon edellisen postauksen 4H Elämysmaailman lippujen arvontaan:)















Skool kesälle!

Vihdoin ilma on lämmennyt ja tuntuu, että nyt se kesä on  alkanut! Kaikki alkukesään kuuluvat hommat, kuten ikkunan- ja mattojen pesut ovat vielä edessäpäin. Yleensä tähän aikaan nekin on ollut hoidettuna, mutta nyt täytynee kiriä kiinni rästitöitä. Ja vaikka nämä puhteet ovat sellaista leppoisaa kesähommaa (jos ei stressaa liikaa) niin silti pitää muistaa ottaa niistä vähistä lämpimistä päivistä kaikki irti. Sisustusintoilu siirtyy tässä vaiheessa sisältä ulos. Terassi on mukava laittaa toiseksi olohuoneeksi ja melkein valmiina se jo onkin. Uusi ruokaryhmä odottaa käyttöönottoa. Vanha, neljän hengen pöytä kun rupesi olemaan vähän turhan pieni meidän tarpeisiin. Siitä seuraavassa postauksessa vähän enemmän sitten. Nauttikaa kesästä, niin kauan kun sitä kestää, skool sille!

Ja niin, Ti Ti Nalle -lippuarvonnassa perhelippupaketti osui nimimerkille HippoHiiri, onnea sinne vielä! 





Simppeliä kesäruokaa ja heinäkuun puolivälihälytys

Jos jostain ruuasta tulee lapsuuden kesät, juuri ne aurinkoiset (ikinä ei satanut tai ollut kylmä), niin maitoperunat on se ruoka. Uudet perunat, maito, voi ja suolaa juuri tarpeeksi sekä tilliä rutkasti. Se maistuu kesältä! Meillä lapsetkin tykkää, tillillä tai ilman. Montaa kertaa ei tätäkään tule kesässä tehtyä loppuviimeksi, mutta se pari kertaa kuuluu kesään. Ihan kuin jouluruuat jouluun. Kesäkeitto on toinen kesäherkku, mutta sitäpä ei ole tullut tehtyä aikoihin. Heinäkuu on kuulkaa taas kohta puolivälissä, nyt pitää ruveta noudattamaan sitä erään kauppaliikkeen hauskaa slogania: "elä kuin viimeistä kesäpäivää". Eli on aika toteutella loppujakin niistä kesäjutuista, joita on aikonut tehdä. Kotona ehtii pönöttää taas koko talven. Tänään lyötiin kaverin kanssa lukkoon kesäteatteripäivä. Parit matotkin olisi puunattava matonpesupaikalla. Elokuussa odottaa Juthbackan rompepäivät ja mökillekin menoa tiedossa. Kun tämä postaus tulee ulos (ajastettuna siis...), ollaan paraikaa Tampereella. Kaikkea kivaa ekstraa kotona grillailun ja muun hauskuuden lisäksi. Onpa tässä yhdet poolpartytkin tiedossa, joten mikäs tässä on kesää viettäessä. 




Hiihtolomahöpinää ja tuunattua keittoa

Hiihtolomareissu Tampesteriin tuli tehtyä. Polskittiin kylpylässä ja shoppailtiin vakkaripaikat: Ikea ja Ideapark. Meidän pieninkin on osoittautunut niin mahtavaksi reissulasseksi, että oli kyllä mukava matka. Mukisematta istui autossa ja jaksoi shoppailla, kun välillä sai mahan täyteen ja vaipan kuivaksi:) Ja uiminen se vasta kivaa olikin, porealtaista puhumattakaan. Naureskeltiin kotona vielä jäljestäpäin miehen vitsille: kylpylän respassa olin ostamassa uimavaippaa ja respantäti kysyi kilomäärää, että tulee oikean kokoinen. Mies huikkasi väliin, että "vielä yksi vaippa satakiloiselle." Respantäti ei oikein ollut mukana, katsoi vaan. No, ehkä sitä ei aina tiedä, jos joku vaikka onkin tosissaan. Sohvapöytäongelma ratkesi ja tämä olkoon nyt viimeinen sohvapöytä moneen vuoteen, lupaan. Olkkariin löytyi muutakin kevään tuovaa kivaa, mutta lisää niistä sitten myöhemmin. Parin päivän herkuttelujen jälkeen vähän kevyemmät ateriat on paikallaan. Tosin kasvissosekeitosta saa ihanaa, kun siihen vähän ripottelee rouhittua pekonia ja pari tippaa chilikastiketta. Mukavaa hiihtolomaa niille, keillä sitä vielä on tällä tai ensiviikolla! Ja arvontaan on aikaa osallistua vielä huominen päivä!