Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassivalaistus. Näytä kaikki tekstit

Ideoita terassille ja parvekkeelle


Katseet kääntyvät taas ulkoilmaelämään ja puutarhoihin ja terasseille. Mieli halajaa jo upottaa sormet multaan ja sisustamaan ulkotiloja. Koitan kovasti malttaa mieleni kesäkukkien kanssa. Onneksi tällä viikolla on lähtö viikon reissuun, joten senkään takia en ulos ole vielä paljoa hankkinut. Ei tule kasteluongelmia. Eikä yötkään toki vielä ihan hallattomia ole. Selailin nettiä inspiraatiomielessä, mitä kaikkea kivaa terassille ja parvekkeelle löytyy, ja löytyyhän sitä. Mustan ja luonnonvärisen liitto se vaan miellyttää omaa silmääni edelleen. Löysin kivan kevyen puutarhatuolin, jonka pariksi voisi yhdistellä perinteisen ruokomaton. Ja ihan ehdoton suosikkini on tuo palmunlehvistä tehty seinäkoriste, jolla saa ankeimmallekin seinustalle näyttävyyttä. Heinät ruukuissa ovat nekin oiva vaihtoehto perinteisemmille kesäkukille. Toki kukkiakin omalta pihaltani kesällä tulee löytymään.
Ja vaikka kesäyöt siintävätkin mielessä valoisina, ulkovalaisimille on käyttöä jo heti heinäkuun lopun iltojen pimetessä. Ihastuin noihin Fatboyn ihaniin ladattaviin valaisimiin, joiden teho kestää 8-20 tuntia tehostariippuen. Aurinkoisia ilmoja odotellessa, siihen asti haaveilen ja suunnittelen tulevaa!  







Kodin1: Pöytä Juanita 229,90€ (tarjous)

Zico´s: Madame Stolz-palmunlehtiseinäkoriste 38,90€

Terassivaloa LED-nauhalla

Ihastukseni epäsuoraa valoa kohtaan lisääntyi taas piirun verran, kun sain tilaisuuden tehdä yhteistyötä Led-Valot.fi -yrityksen kanssa. Talomme toisella terassilla on aina-lämmin poreallas, joka on ihan täydellinen rentoutumispaikka. Altaassa itsessäänkin on valot, mutta jotenkin terassi on kaivannut jotain pientä ekstraa. Terassien kaiteiden alle sijoitettava LED-valonauha oli se juttu, joka on kuin piste I:n päälle: terassin asuste, joka sieltä on puuttunut, mutta en vaan sitä tiennyt, ennenkuin valot olivat paikallaan. Valaistuksella on todella iso merkitys tunnelman luojana. Vaikka illat nyt ovatkin valoisia, ihan innolla odottelen jo niitä syksyn ja talven pimeitä iltoja, jolloin valot ovat parhaimmillaan. 




































LED-NAUHAN ASENNUS

Meille tuli kätevä valmis terassipaketti, jossa on 10metriä valonsävyltään lämpimän valkoista LED-valonauhaa, muuntaja, himmennin langattomalla kaukosäätimellä, pistotulppa ja tarvittavia liittimiä.
Nauha itsessään on taipuisaa ja siinä valmiina olevalla liimanauhalla kiinnitettävää. Meillä on terassin kaiteissa tasaisin välein tolpat ja nauhan asennus ei onnistunut yhtenä pitkänä ketjuna, vaan jokaiseen aitaelementtiin piti olla oma palansa. Itse katselin jo etukäteen YouTubesta, miten asia ratkaistaan. Tällaisia asioita kun en ymmärrä, niin otin asiasta sitä kautta selvää ja useita eri ohjeita sieltä löytyikin hyvin havainnollistettuna.  Led-nauhassa on myös selvästi merkattuna kohdat, joista sen voi katkaista. Mies toki valot asensi, eikä tarvinnut mitään YouTubeja avuksi. Muuntaja ja himmennin asetettiin terassin alle piiloon ja suojaan.






LED-VALOJEN MONET MAHDOLLISUUDET

Valon säätämisen mahdollisuus on huippujuttu, jota itse ehdottomasti suosittelen. Tunnelman luomisessa valon teholla ja värillä on suuri merkitys. Himmentimen ansiosta valoa voi säätää 10% ja 100% välillä portaattomasti. Valojen vilkkutoimintokin on mahdollinen. Muita keinoja oman terassin valaisemiseen löytyy myös ja niihin kannattaa tutustua täällä. Sieltä löytyy myös kuvagalleria, josta saa ideoita lisää. Kokemus on sen verran hyvä, että aloin ihan vakavasti harkitsemaan LED-nauhaa myös keittiön yläkaapistojen alle työvaloiksi ja himmennyksen ansiosta tunnelmavaloa antamaan. Mahdollisuudet ovat kyllä rajattomat.