Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytys. Näytä kaikki tekstit

Säilytysratkaisujen päivitystä mökille

Mökeillä tahtoo olla monasti niitä kodista poisjoutaneita tavaroita käytössä, mikä nyt tietysti on kierrätystä parhaimmillaan. Tai sitten jotain puuttuu ihan kokonaan. Koska lapsiperheemme on säännöllisesti mökkeilemässä äitini mökillä, sinne on kertynyt erinäinen määrä tavaraa, kuten piirustusvälineitä ja leluja. Siellä ne ovat lojuneet kaappien perukoilla hujan hajan. Sain mahdollisuuden tehdä Orthexin kanssa yhteistyötä ja tilanne päivittyi parhaalla mahdollisella tavalla. Lasten tavaroille valitsin erikokoisia säilytyskoreja SmartStore-sarjasta sekä niihin kannet. Korit saa kansien avulla helposti pinottua päällekkäin. Kaikella on nyt oma paikkansa ja lapsetkin löytävät omansa helpommin. Toinen asia, johon mökkiolosuhteissa kannattaa kiinnittää huomiota, on ruuan säilytys. Pitkä säilytys avatuissa paketeissa saa näkkileivät pehmenemään ja sokerit paakkuuntumaan, kun kosteutta on välillä enemmän. Eikä unohtaa sovi hiiriäkään, jotka välillä eksyvät sisätiloihin. Ne ovat muuten käsittämättömiä mestareita pääsemään pienistä raoista haluamiinsa paikkoihin. Valitsin keittiön puolelle ilmatiiviitä säilytysrasioita, joissa kuiva-aineet säilyvät hyvinä. Rasiat ovat myös pinottavia, ja kauniita. Monesta koosta löytyy vaihtoehdot eri tuotteille. Orthexilla muuten on mökkisaunaan vateja ja muita sauna-astioita kattava valikoima, joten nekin kannattaa tsekata samalla. Meidän saunassa valtaosa oli, yllätys yllätys, Orthexia jo valmiiksi!








Yhteistyössä Orthexin kanssa

Uutta tyyliä puuklapien ja lehtien säilytykseen Stalalta

                                                                                                  
Puiden säilytys sisällä on ollut jonkinasteinen ongelma meillä. Puidenkantoteline on toki ollut käytössä, mutta se ei ole miellyttänyt omaa silmääni ollenkaan. Lähtökohtaisesti nämä kantotelineet olen kokenut myös himpun verran pieniksi varsinkin talviaikaan, jolloin puita kului päivittäin takkaa poltellessa. Sain mielettömän hienon mahdollisuuden päästä testaamaan Stalan uusia Wood Rack -sarjan tuotteita.  Wood Rack 120 on polttopuuteline sisäkäyttöön. Sujuva, kaunis muotoilu yhdistettynä käytännöllisyyteen. Siitä muodostuu kombo, johon itse ihastuin. Tähän mahtuu useampi kantokopallinen klapeja kerrallaan. En ole asiantuntija, mutta en ole aiemmin törmännyt tämäntyyppisiin sisätiloihin tarkoitettuihin klapiensäilytykseen tarkoitettuihin telineisiin. Ideahan on ihan mahtava, ja juuri näinhän sen pitää ollakkin. Klapit kuivuvat sisäsäilytyksessä hyvin ja niitä on tarpeellinen määrä käden ulottuvilla pitkäksi aikaa kerrallaan. Kätevä, pieni hylly telineen yläosassa mahdollistaa tulitikkujen tai sytykkeiden säilytyksen. Lisäksi sivuilta löytyvät puiset tapit mahdollistavat takkavälineiden säilytyksen käden ulottuvilla. Teline on pulverimaalattua, jämäkkää metallia. Pohjasta löytyy lattiaa säästävät huopatassut. Ja on tästä paljon muuhunkin: lehdet ja kirjat pysyvät majesteetillisessa järjestyksessä telineessä myös. Pikkuhylly lisää telineen funktiota tässäkin tarkoituksessa.



Wood Rack 40 on pienempi, puun kantoon hyvin soveltuva teline, jossa on omaan käteenkin todella mukavalta raskasta puukuormaa kannettaessa tuntuva puukahva. Klapit kulkeutuvat tässä kaunokaisessa sisälle mukavasti. Huopatassut suojaavat lattiaa tämänkin telineen pohjassa. Kokonsa puolesta teline säilöö tarvittaessa aimo pinkan lehtiä; koko on juuri sopiva myös siihen  tarkoitukseen.





Eteiseen mallailin telinettä lehdille. Hyllyosa soveltuu kätevästi laskutilaksi vaikkapa avaimille ja aurinkolaseille. Eikä muuten ole yhtään hullumpi idea käyttää telinettä yöpöytänä. Kokonsa puolesta juuri passeli siihen tarkoitukseen.  Wood Rack -sarja on hiljan palkittu myös Plootu Fennica -kilpailun muotoilusarjan kunniamaininnalla. Sarjaan kuuluu myös ulkokäyttöön  sopiva Wood Rack 360 -teline, jossa isojen määrien varastointi sujuu tyylikkäästi.
 
Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Hiihtoloma-arvonta

Nyt käynnistetään arvonta, jota jo tuossa alkuviikosta lupailin. Zico`s -sisustuskauppa lahjoittaa arvonnan voittajalle kaksi omavalintaista HouseDoctorin pyykkisäkkiä. Näitähän voi käyttää melkein mihin vaan tarkoitukseen. Meillä ne löysivät paikkansa aina niin tarpeellisessa lelusäilytyksessä. Zico`sista löytyy säkeille samoilla kuoseilla paljon muitakin kavereita.
Arvonta-aika on la 27.2. - pe 4.3.
Säännöt:
Yksi arpa: jätä kommenttikenttään viesti ja kerro oma suosikkisi vaihtoehdoista
Kaksi arpaa: olet blogin seuraaja Google-käyttäjäraadissa tai ryhdyt sellaiseksi arvonnan aikana
Kolme arpaa: seuraat Instagramissa Zico`s verkkokauppaa: Instagram@zicoshome  ja blogiani Instagram@puolitoistakerrostakotia_mari
Kerro monellako arvalla osallistut arvontaan sekä jätä s-posti saataville.


 
 
ONNEA ARVONTAAN!
 
 
Pyykkisäkkien yksittäiskuvat: HouseDoctor
 
 
 
 

Pyykkisäkki, josta on moneksi

Kenelläpä ei olisi tarvetta säilytellä tavaraa jos toistakin? Varsinkin lapsiperheissä lelut ovat ongelma nro 1. Ihastuin näihin HouseDoctorin ihan mahtaviin pyykkisäkkeihin. Ne on tilavia (halkaisija 40cm ja korkeus 50cm), sisäpinta on muovitettu ja  kaiken lisäksi nämä on erittäin katseenkestäviä. Blogiyhteistyön merkeissä meille kotiutui kaksi mustavalkoruudullista säkkiä Kurikassa sijaitsevasta Zico`s -sisustuskaupasta. Kuosin valinta olikin vaikeaa, sillä kaikki olisivat olleet ihania. Siinä mielessä ylitin itseni, että ainaisen raidallisen (mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, vai miten se meni..?) sijaan päätin yllättää itseni ja valita ruutua. Olen supertyytyväinen näihin säkkeihin. Lelut sujahtavat näihin (melkein) itsestään. Pussin suussa on vahvikerengas, mikä pitää säkin ryhdikkäänä ja helppokäyttöisenä.
 
Zico`s on myös verkkokauppa ja täytyy kyllä antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tämän puodin nettisivuille. Kauniit ja selkeät. Kannattaa ehdottomasti kurkata, sillä HouseDoctorin lisäksi täältä löytyy 20 muutakin merkkiä. Ihastuin muuten itse näihin Joel Jyringin hurmaaviin kortteihin, kauniit kuvat ja ihanat tekstit. Hurmaavia kerrassaan! Zico`s on perustettu viime vuoden kesällä ja nettikauppa marraskuussa. Paikan päällä palvelemasta löytyy itse yrittäjä Piia. Kannattaa käydä Kurikassa kurvailemassa, niin tuotteita pääsee ihailemaan ihan paikan päällä. Ja kerrottakoon, että loppuviikosta käynnistyy arvonta aiheeseen liittyen. Pysykäähän kanavalla!
 









DIY laatikoiden tuunaus

Nämä vanhat puiset laatikot saivat uuden ilmeen maalilla. Toisen olin jo aiemmin maalannut. Sprayasin molemmat (jep, ruiskumaalaria ei minusta tule) vielä valkoiseksi. Hätäinen kun olen, maali pääsi valumaan kun en malttanut odotella kerrosten kuivumista. Opiksi ja ojennukseksi ensi kertaa varten! Sabluunan avulla tein vielä tekstit laatikoihin. Laatikon reunoihin töpöttelin vähän tummaa maalia antamaan "kulunutta" ilmettä. Ihan kivat vaikka maalausjälki ei  nyt priimaa tullutkaan.








Tervetuloa kotiin

Sain intoa raivata meidän pikkueteisen taas ylimääräisistä kengistä ja tavaroista.
Kummasti kaikki panssarivaunua pienemmät tavarat jäävät käsistä eteiseen. On kenkiä, avaimia,
vaatteita, pyöräilykypärää , aurinkolasia sun muuta tarpeellista tavaraa, jotka pitää nopeasti saada
käsistään kun ovesta tulee sisään.

Kun lapsilla on kavereita kylässä, saattaa lattialla lojua jopa neljän kaiffarin vaatekerta heti kynnyksellä :)
Näin meillä siis piilotellaan tavarat eteisessä:


Taso on tehty vanhan keittiönpöydän puisesta kannesta. Sen reunan alla on verhokisko.
Kangas on Ikean. Verhon takaa löytyy hyllyjä kengille. Puisessa pikkuarkussa säilyy
koiran ulkovaatteet sun muut tarpeelliset.


Kori Ikealta.





Ikean kenkäkaapin avohyllyillä mustissa pussukoissa (H&M Home) aurinkolaseja. 
Metallisessa rasiassa kaikkea heijastimista puhelinpussukoihin.







Oven suussa on pikkuinen naulakko vieraille.
Eteisellä on tilaa ehkä viitisen neliötä, joten ei mikään suuren suuri lasiveranta, joka 
olis kyllä ihan kiva...

Enemmän säilytystilaa löytyy sitten varsinaisesta eteisestä sisälle tultaessa.


Aurinkoista maaliskuun alkua, 

Mari