Kohti kevättä kukkasin

Pikkuhiljaa valokin on lisääntynyt ja pakostakin mieli alkaa jo olla kevättunnelmissa, ihan vähäsen. Tai paljonkin aina välillä! Tilailin jo muutamia kukkien siemeniä odottamaan kylvöjä. Viime vuonna yritin saada nyt niin muodikkaita cafe au lait -värisiä daalioita, mutta olivat loppuneet silloin. No, nyt ei vielä daalian mukuloita ollut saatavilla, mutta löysin kivoja siemeniä hyväksi havaituista kukista: kesäpäivänhattu, tsinnia ja samettikukka. Erityisesti tuo tsinnia yllätti viime kesänä. Kasvatin siemenistä (ihan toinen tarina onkin se, en ole ollenkaan mikään mestari tässä...) alkuja ja sainkin muutaman selviämään pihalle asti. Niistä tuli sitten hyvät ja kestävät kukat, jotka kukkivat koko kesän hienosti ja ruukussa vielä. Tänä keväänä aion taas panostaa tuohon siemenkasvatukseen, ihan vaan kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ehkäpä oikea taimimulta voisi taata vähän paremman kasvun viime vuosiin verrattuna. Nämä kukkavalinnat on panneet pohtimaan myös, että KUINKA VANHA MINÄ OIKEIN OLEN? Eikö nämä daaliat ja muut ole ihan mummojen kukkia? Ainakin ennen oli. Vaikka toisaalta, kyllähän sitä jo neljänkympin paremmalla (tai siis huonommalla) puolella ollaan, niin kai daaliat ja samettikukat on ihan ok? Mutta takaisin asiaan, valitsin siis vähän tuollaisia ruosteisia värejä. Aika kivoja omaan silmään. 

Olkkarin ikkunalla riutuu myös värinokkonen, jonka "emo" koristi pihaa viime kesän. Nappasin siitä alun ruukkuun ja tuossa se on sinnitellyt talven yli. Lehdet tosin ovat raikkaan vihreät, mutta johtunee huonoista valo-olosuhteista. Toivotaan, että senkin saisi ulos asti säilymään ja uuteen kukoistukseen puutarhassa.

Tulppaanit ovat lopputalven vakioilahduttajia ja niitä ihaillen jaksaa tämänkin pitkän talven loppuun. Onneksi on myös puutarhaohjelmat. Areenasta löysin ihanampaakin ihanemman Norjalaisen "Minun Puutarhani" -ohjelman, joka on niin inspiroiva, että joka ohjelman jälkeen tekisi mieli uudistaa koko puutarha tai ainakin lähteä multaa kuopsuttamaan (vaikka se olisikin tuhannen roudassa ja lumen peitossa..). Vahva suositus, siis ohjelmalle, ei routaisen maan kuopsuttamiselle!


Mukavaa kevään odotusta, jokos teilla puutarhahammasta kolottaa?













 

Sisustustrendejä vuoteen 2021

Vuosi 2021 ei tunnu tuovan paljoakaan uutta sisustuksen trendeihin. Samanhenkisellä linjalla mennään viime vuoden tapaan, katsokaa vaikka viimevuotinen postaukseni vuoden 2020 trendeistä täältä. Jotkut tyylit toki syvenevät ja saavat lisämausteita. Esimerkiksi luonnonmukaiseen ja bohotyyliin on erittäin vahvasti tulleet ja tulossa heinien lisäksi erilaiset kuivakukat. Vaalea puu pysyy trendikkäänä, mutta tumma puu tekee tuloaan (ehkäpä enemmän vuonna 2022?). Katsokaapa noita Ikean ihania uutuuskeittiökalusteita tumman puun sävyissä! Ne tulevat helmikuussa myyntiin. ( Kovasti on siis toivoa itselläni, että syvästi vihaamani tumma, punertava laminaatti meillä kotona tekee uutta tulemistaan...). Paneelipinnat ovat nekin erittäin hot. Niillä saa myös kivan ulkonäön lisäksi taktiilista pintaa, jota on pakko päästä koskettamaan. 

Väreistä Pantone lanseeraa keltaisen Illuminating -sävyn sekä harmaan Ultimate Grayn vuoden väreiksi. Hauskaa muuten, että Tikkurilan VIIME vuoden värinä oli sitruksinen keltainen. Ehkäpä siis Tikkurilan tämän vuoden väri, vaalensininen Cumulus löytyykin Pantonen ensi vuoden trendeistä, kuka tietää?!?

Pyöreät ja pehmeät muodot pysyvät pinnalla edelleenkin. Onneksi sisustustrendit eivät vaihdu vaatetrendien lailla, eikä se toki olisi mitenkään ekologistakaan. Suuria muutoksia ei yleensä tarvita, vaan pienillä jutuilla saa isoja muutoksia. Tyylisuunnista ruotsalaisen Elle.se -sivuston mukaan on tulossa mm. välimerellinen ja 70-lukujen sisustustyyli.

Tässä listaa vuoden 2021 hoteimmista sisustustrendeistä, joista jokainen voi napata itselleen sopivimpia efektejä:

1. Beige ja luonnonvärinen

2. Luonto ja egologisuus

3. Kasvit ja merieläimet aiheina

4. Siniset sävyt

5. Vaalea puu ja puu yleensä, tumma tekee tuloaan myös

6. Pyöreät muodot

7. Peilit

8. Riisuttu ja maalaismainen sisustus

9. Harmaa

10. Kuivakukat

11. Taktiiliset, eli tuntoaistia herkistävät pinnat

Sisustuksellista vuotta 2021! Mitä uutta haaveilet omaan kotiin vai onko kaikki jo oman näköistä?

Itse haaveilen sormipaneeliseinästä/seinistä esimerkiksi vessaan tai eteiseen, katsotaan jääköhaaveeksi...


Hemtex
Pieksäwood



Tikkurila

Pantone
BoConsept

Ikea

Jotun

Jotun