Minä, äiti

Reilut kolmetoista vuotta sitten tulin äidiksi ensimmäisen kerran. Olin siihen niin valmis henkisesti, ettei mikään pelottanut. Näin jälkikäteen, kaksi lapsea lisää saaneena, sitä muistelee vähän pieni hymy huulilla, miten neuroottinen sitä oli kuitenkin kaiken uuden edessä. Olen varmasti paljon rennompi äiti tiettyjen juttujen suhteen, kuin esikoisen kanssa. Toisaalta joidenkin juttujen suhteen mikään ei ole muuttunut. Kolmevuotiaan railakkaat kiukkukohtaukset asiasta kuin asiasta (vaikkapa väärät Ryhmä-Hau kalsarit jalassa) saavat pinnan kiristymään jossain vaiheessa. Vannon lapselle leikkikentältä poislähdön aikaan, etten ENÄÄ IKINÄ lähde hänen kanssaan minnekkään, kun lapsi ei suostu pyörän selkään. Kypärääkään ei saa laittaa, koska se on "tyhmä". Kuuden oktaavin kirkuminen saa ohikulkijat katsomaan kulmien alta. Selvitään kotiin loputtomien suostuttelujen ja harhautusten jälkeen. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että kiukkukohtaus ei mene ohi vastaan kiukkuamalla vaan ovelilla harhautuksilla ja antamalla aikaa. Silti kamelinkin selkä katkeaa välillä, eikä näiltä yhteentörmäyksiltä voi välttyä. Huono omatunto ja morkkis seuraa itselle aina jälkikäteen, kun omaa ääntä tulee korotettua. Huono äiti -syndrooma on ikuinen seuralainen. Vanhempien lapsien kanssa on eri ongelmat. Varsinainen murkkuikä ei ehkä ole päällänsä vielä, mutta kommunikointi tuntuu olevan hyvin yksipuolista nykyään, kysymyksiin yleisin vastaus kun tuntuu olevan "ehkä" tai " en tiiä". Pätee sekä vanhimpaan poikaan, että keskimmäiseen tyttöön. Toivon, ettei yhteys katkea, vaan jossain kohtaa vanhempien kanssa voi taas keskustella asioista. Vaikeaa on antaa itsenäistymiseen kasvavalle lapselle rauha tehdä sitä kasvuaan. Olla sekaantumatta liikaa, mutta sekaantua tarpeeksi. Jos tiedätte mitä tarkoitan. Silti en vaihtaisi tätä mihinkään muuhun. Rakkaus omia lapsia kohtaan on jotain niin isoa, ettei sille löydy sanoja. Olen saanut maailman ihanimmat lapset ja siitä olen kiitollinen.  Ihanaa äitienpäivää!






Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!