Olen tykännyt aina maalata ja piirtää. Hektisinä ruuhkavuosina se on jäänyt vähemmälle, mitä nyt lasten kanssa on piirretty niitä perinteisiä Salama McQueeneja ja prinsessoja, tiedätte varmaan. Keittiön taso kaipasi jotain syksyistä väriä ja ostin pohjan ajatuksena, että jotain "kivaa" pitäisi maalata. Ensimmäinen versio ei miellyttänyt ollenkaan omaa silmää ja vetelin sen valkoisella yli muutaman päivän jälkeen. Akryylimaalit ovat siitä kivoja, että niillä saa nopeasti aikaiseksi, koska ne kuivuvat melkein heti. Itse tykkään tyylitellymmästä jäljestä, joka ei ole niin tarkkaa, mutta se onkin yllättävän vaikeaa. Vaikka joku näyttää nopeasti sutaistulta, ei se ole ollenkaan helppoa tehdä sitäkään jälkeä hienosti. Ja puhun nyt OIKEISTA taiteilijoista, kuten vaikkapa Kuutti Lavonen, jonka taulut ovat kauniita. Mutta tämä keittiön taulu onnistui itse tehdyksi mielestäni ihan kivasti, värit sopivat syksyiseen ilmeeseen ja taulu tuo vähän uutta ilmettä. Luonnosta löytyi vielä kasveja puutarhasta löytyneiden kukkien seuraksi pariin kimppuun, ne jaksavat ilahduttaa aina. Jännä juttu muuten, kuin värit ovat hiipineet meille takaisin parin viime vuoden aikana. Blogin alkuaikoina esittelytekstissäkin luki ( ei kai herranen aika siellä edelleenkin lue niin, en muista yhtään?!?), että mustavalkoinen koti. Muistan noina aikoina ajatelleeni, että TÄMÄ se on se oma tyyli ja ihan varmasti tässä pysytään aina. Ja kappas vaan, väriä löytyy nykyään enemmän kuin milloinkaan! No hyvä näin, kyllä se maku vaan muuttuu aikojen (ja trendien) saatossa.
Syksyn värejä itse maalatussa taulussa
maanantai 14. syyskuuta 2020
Labels:
boho,
DIY,
keittiön sisustus,
sisustaminen,
sisustus,
skandinaavinen,
syksyinen sisustus,
taulu
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno taulu ja kauniit sävyt, juurikin syksyiset. Mummoni maalasi tauluja ja pienenä pääsin tutustumaan näin myös maalaamiseen. Mutta, siitä ei tullut minun juttuni. Joten, ihailen muiden taiteellisuutta ja maalaustaitoja sekä valmiita töitä.
VastaaPoistaIhanaa keskiviikkoa! <3
Kiitos! Ihailen itsekin ihmisiä, joilta se sujuu. En paljon itsekään ole tehnyt, mutta aina joskus innostuu. Varmastikaan oikeat tekniikat eivät ole hallussa, mutta pääasiahan onkin, että itse saa iloa:) Mukavaa viikkoa ja syksyä!
Poista