Sitruuna-marenkipiirakka pääsiäispöytään

Sitruuna kuuluu omiin suosikkeihini leivonnaisissa. Siksi testasin innolla vastaani tullutta sitruunaista marenkipiirakkaa. Sitruunan kirpeys ja marengin makeus ovat loistava pari: lopputulos on samettinen ja makunystyjä hivelevä. Sitruuna on myös pääsiäispöytään kuuluva maku, joten nyt on oiva hetki testata tätä herkkua. Piirakka on monivaiheinen ja vaatii hieman enemmän aikaa, mutta lopputulos palkitsee. Ohje on Teemu Auran Viikonloppu lautasella -keittokirjasta.

Sitruuna-marenkipiirakka

3dl vehnäjauhoja
4/5 dl tomusokeria
120g voita huoneenlämpöisenä
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
(1-2 rkl vettä)
(kuivattuja herneitä tai karkeaa merisuolaa painoksi)

täyte:

2 sitruunaa
4 kananmunaa
150g sokeria
1 1/2dl kermaa

sveitsiläinen marenki:

2 valkuaista
150g sokeria

1.Tee pohja. Siivilöi vehnäjauhot ja tomusokeri. Sekoita pohjan ainekset yhteen (esim. yleiskoneella) sen verran, että että sekoittuvat hyvin. Taikina on koostumukseltaan hyvä, kun se ei tartu käsiin, mutta tuntuu kostealta. Kuivaan taikinaan voi lisätä vähän vettä.

2. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään n. 1 tunniksi. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kaulitse taikina n. 1/2cm pyöreäksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Nosta taikina piirakkavuokaan (irtopohja) ja siisti reunat veitsellä. Peitä taikina foliolla ja laita päälle herneitä tai suolaa painoksi. Paista pohjaa n. 15 min., kunnes se on kullan ruskea. Poista folio painoineen varovasti ja anna pohjan jäähtyä.

3. Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon munat ja sokeri. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita se sitruunaseokseen. Siirrä kulho kylmään n. 30 minuutiksi.

4. Kuumenna uuni 120 asteeseen. Lusikoi sitruuna-kermaseoksen päälle noussut vaahto pois. Kaada sitruunamassa piirakkapohjan päälle ja siirrä vuoka uuniin. Paista 15-20 min. Kun täyte ei enää vuokaa heilutettaessa liiku nestemäisenä, vaan hyllyy, piirakka on kypsä. (Oma huomio: 20 minuutin jälkeen piirakka oli vielä hyvin löysä, nostin lämmöt 140 asteeseen ja pidin vielä 10 minuuttia, jolloin täyte oli vasta kiinteä). Nosta piiras jäähtymään n. puoleksi tunniksi ennen marengin lisäämistä.

5. Valmista marenki. Laske kattilaan vettä ja kuumenna liedellä kiehuvaksi. Mittaa ainekset metalli- tai lasikulhoon (johtaa lämpöä). Nosta kulho kattilan päälle ja kuumenna koko ajan sekoittaen n. 50 asteiseksi tai kunnes seon tuntuu selvästi lämpimältä.

6. Vatkaa seos kiiltäväksi vaahdoksi. Levitä marenki piirakan päälle ja ruskista pinta nopeasti keittiökaasupolttimella tai uunissa. (Itse laitoin piirakan 220 asteiseen uuniin joiksikin minuuteiksi, kunnes marenki saa hieman väriä).







2 kommenttia

Kiva kun kävit, jätä kommentti!