Sisustustrendit vuodelle 2019

Tein pienen tutkimusmatkan tulevan 2019 -vuoden sisustustrendeihin. Sisustustrendit muuttuvat nykyään paljon nopeammin, kuin ennenmuinoin. Toki tuskin kukaan laittaa koko sisustusta uusiksi trendien mukaan, vaan sieltä poimitaan kausittain matkaan ne itseä miellyttävät elementit.
Huomaan pitäväni sisustuksen uusista tuulista. Kerroksellisuus ja vanhan ja uuden sekoittaminen tulee voimakkaammin esille. Muutama vuosi sitten valloillaan ollut musta-valko-harmaa näyttää väistyneen lähes kokonaan. Mitä elementtejä sieltä sitten on tulossa:

VÄRIEN PALUU

No kyllähän 2018 olivat värit jo valloillaan. Oma suosikkini vihreä jatkaa voittokulkuaan, sekä violetille (ei oma suosikkini ollenkaan) povataan jatkoaikaa. Keltainen ja punainen tulevat myös näkymään syvinä savyinä. Marimekon kevään kodin mallistossa on värien ilotulitusta, jopa sellaiseen 80-luvun tyyliin. Oudotkin väriyhdistelmät saavat vapautuksen.

Vaaleat sävyt muuttuvat kermaisemmiksi ja hivenen lämpöisemmiksi.

Messinki ja kupari syrjäyttävät ruusukullan.



PINNAT

Jo tulemisen tehneet suuret kuviot tapeteissa jatkavat. Erityisesti kukkakuviot ovat must. Sametti materiaalina on supermuodikas. Puu materiaalina, mutta erityisessti ekologisena vaihtoehtona pesee muut pinnat. Geometriset kuviot tekevät paluuta myös, värien ryydittämänä nekin.


ART DECO JA KAAREVAT LINJAT

Art Decosta tulee vaikutteita sisustukseen. Tämä suuntaus tulee ainakin itselleni uudempana tulokkaana, nuo muut edellämainitut on jo olleetkin tulon päällä viime vuonnakin enemmän. Kaarevat kalusteet, erityisesti sohvissa ja sohvapöydissä tuovat vaikutteita 60-luvun sisustusmaailmasta. Ne tuovat myös omalta osaltaan pehmeyttä. Aika jänniä juttuja tulossa.






BOHO-TYYLI ja PERSOONALLISUUS

Ei se varmaan mennyt minnekään tässä välissä, mutta taas se tulee. Sehän tarkoittaa, että lähes kaikki on sallittua. Erityisesti persoonalliset, artesaanihuonekalut saavat näkyä kotona. Tai mummon vanha kaappi muuten pelkistetyssä huoneessa. Rentous taitaa kuitenkin kulminoitua tähän tyylisuuntaan. Sisustus ei ole ollenkaan vakava juttu ja rumissakin esineissä on oikeassa ympäristössä kauneutta. Tavaroita voi käyttää tarkoituksiin, johon niitä ei alunperin ole tarkoitettu.


KUVAT ja lähteet:
K-rauta, ELLE Decor, Homedit

Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!