Puolikas keittiöremontti ja arvonnan voittaja

Keittiöremppa on kallista, sehän tiedetään. Mutta entäs jos rungot esimerkiksi ovat hyvässä kunnossa ja toiveissa olisikin ihan sellainen kosmeettinen freesaus? Mahdollista ja halvempaa. Omat inhokkini meidän keittiössä olivat tasot, joiden vaihdosta olen haaveillut. Keittiön alakaappien maalipinta alkoi myös joidenkin ovien osalta olemaan huonossa kunnossa, joten ihan oikeaakin tarvetta jonkin asteiselle uudistukselle toki oli. Päädyimme vaihtamaan keittiössä alaovet, tasot ja välitilan. Vaihtoehtona olisi ollut ovien maalaus, mutta päädyimme vaihtamaan alaovet kokonaan. Rohkeasti päädyin tumman harmaisiin. Mustaa en rohjennut laittamaan, kontrasti valkoisiin kodinkoneisiin tuli jo nytkin aika isoksi, joten hyvä niin. Vetimet laitettiin nekin vanhat, koska yläovissa on samanlaiset. Tasoksi valikoitui vaalea laminaatti, jossa on vähän harmahtavaa pilkkua. Välitilan seinä vaihdettiin sekin valkoiseen levyyn. Kivasti tulee avaruutta ja selkeyttä. Toin mallit kotiin, että pystyin vertaamaan yläoviin valkoisia sävyjä. Pelkona oli, että yläkaapit näyttäisivät kellertäviltä , mutta hyvät sävyt löytyivät tasoon ja välitilaan, eikä tätä efektiä tullut.

Jos mietitään haasteita tämäntyyppisessä remontissa, niin meillä jokunen ovi ei ollut standardikokoa. Ne piti erikseen tehdä ja se pidensi jonkun verran toimitusaikaa. Yllätysmomentti tuli tiskialtaan kanssa. Se oli tarkoitus hanoineen säästää, mutta se oli kiinnitetty (liimattu tms) niin tiukasti, ettei se irronnut vääntymättä. Lisäkustannuksia  tiedossa. Mahdollisuus siis päivittää allaskin oli tullut pakon sanelemana. Halusin mustan komposiittialtaan, joka keittiötoimittajalta sattui löytymään varastosta sopivasti. Ei tullut lisäodottelua onneksi. Itse asiasssa allas on parasta keittiössä, tykkään ihan hirveästi! Vanha taso oli sekin liimattu kaappien runkoihin tiukasti ja sen irrottaminen oli ollut haastavaa. Työaika siis lisääntyi arvioidusta, joka lisäsi kustannuksia. Osittaisella keittiöremontilla ei saa kaikkea, mutta sopivasti freesausta ja ison säästön toki verrattuna siihen, jos kaikki menisi uusiksi. Ja muutamaan muuttujaan kannattaa varautua, niinkuin meillä tiskialtaan kanssa kävi. 

Artiks Designin kanssa toteutettu arvonta päättyi ja voittaja on blogin tuolella osallistunut Nenna, onnea vielä!









2 kommenttia

  1. Kaunis muutos! Ja, huimasti toi tosiaan valoa tuon tason vaihto. Meillä on myöskin tehty hieman keittiöremonttia, runkoja yms ei lähdetty vaihtamaan, vanhat kun ovat vielä hyviä. Mutta, kyllä pienikin remontti/uudistus piristää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa säästäen saattaa kyllä säästää pitkän pennin, joskin juuri yllätyksiin kannattaa varautua. Olen itsekin tyytyväinen nimenomaan juuri tason muutokseen ja sen vaikutukseen:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!