Koti pukeutuu jouluun

 Neljä yötä jouluun. Aikamoista hössötystähän tämä on, mutta sillälailla hyvällä tavalla, jos tiedätte mitä tarkoitan. Koti on laitettu jouluiseen kuosiin, laatikoita ja leivonnaisia tehty. Ikiaikainen vastustajani,  imelletty perunalaatikko, päihitti minut tänäkin vuonna, enkä ohjeissa kuvailtua perunan löystymistä imellyttämisvaiheessa saanut onnistumaan. (No, siirapilla maun saa herkuksi, mutta vielä jonain päivänä se onnistuu...). Joulusiivot saunanpesuineen lähempänä h-hetkeä vielä pitää tehdä, niin sitä saa rauhoittua joulun viettoon. Tosin tämä jouluun laskeutuminen on omalla laillaan ainakin itselleni sitä parasta aikaa. Kun se itse joulu tulee, se myös menee ohi niin nopeasti ja sitten sitä saa heti ruveta odottelemaan kevättä ja kesää. Joulukoristeet lähtevät aika nopeasti pois.

Eihän mikään ole parempaa, kuin kuusen vieno tuoksu kynttilöineen, kun saaa iltasella käpertyä sohvannurkkaan jonkun jouluisen herkun kanssa katselemaan vaikka jouluista leffaa. Ai että! Omalla must see -listallani on katsoa Netflixistä elokuva Joulupukki vieraissa. Takuuvarmaa ruotsalaista viihdettä, josta luin sen olevan huippu (Täydellinen joulu -elokuva on muuten tästä suomalainen versio. Alkuperäinen on kuulemma kuitenkin parempi, siksi listalla). 

Joulun väreihin kuuluu tänä vuonna vihreää ja vähän punaistakin. Havut ja kukat sekä kynttilät kuuluvat joulun tunnelmaan, muuta ei tarvitakaan. Ihanaa joulua kaikkiin koteihin, tehkää siitä oman näköinen ja yrittäkää olla stressaamatta! Muistakaa myös läheisiä lämpimin ajatuksin, tänä vuonna se joulu on monella niin erilainen, kun kyläilyt on minimissään. Ensi vuoteen!























2 kommenttia

Kiva kun kävit, jätä kommentti!