Omenapiirakka jenkkityyliin

 Lapsuuden Aku Ankoissa Mummo-Ankka nosti herkullisen piiraan aina uunilämpimänä ikkunalaudalle jäähtymään, josta joku sen kävi napaamassa tuoksun houkuttelemana. Piiraassa oli aina taikinakuori perinteiseen jenkkityyliin. Ihan superherkkua onkin kyllä tällainen mehevän mausteinen, perinteinen omenapiirakka, ja kermavaahdolla tai jäätelöllä ryyditettynä tietenkin. Tällainen piirakka on kiva vierastarjottava, mutta toimii ehdottomasti lohturuokana sohvan nurkassa syksyisen sateen piiskatessa maisemaa. Tänään on muuten ensimmäinen sateinen päivä pitkään aikaan täällä meidän tienoilla, piristää kummasti eilisen läkähdyttävän hellepäivän jälkeen. Hyvä aasinsilta säähän (?!?), mutta palataan omppuihin. Niitä tuntuu nyt olevan runsain mitoin, joten omenat kannattaa käyttää hyväksi huoletta. Piiraiden lisäksi myös omenasosetta tulee tehtyä joka syksy. Se säilyy pitkään jääkaapissa tai pakkasessa. Meillä sose syödään pinaattilettujen kanssa. Outo yhdistelmä jonkun mielestä, mutta toimii. Ihan yhtä hyvin, kuin jauhelihakastike ja pinaattiletut (niitäkin syödään meillä.) 







 












Omenapiirakka Amerikan tyyliin:

Pohja:

5dl vehnäjauhoja

1/2tl suolaa

1tl vaniljasokeria

1/2dl sokeria

175g kylmää voita/margariinia kuutioina

1dl kylmää vettä


Täyte:

30g voita

1tl kanelia

1/2tl jauhettua neilikkaa

1/2tl jauhettua inkivääriä

1/2 sitruunan mehu (n.3rkl)

1kg omenoita lohkoina (n. 8kpl kotimaisia, 5kpl Granny Smith)

1 1/2 dl fariinisokeria

1/2 dl vehnäjauhoja

Voiteluun 1 muna

-kuutioi kylmä voi ja lisää kuivat aineet, nypi taikina murumaiseksi 

-lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti

-kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia

-valmista täyte: sulata voi isossa kattilassa, lisää mausteet ja sitruunan mehu, ota kattila liedelta

-viipaloi omenat ohuiksi lohkoiksi (kuoret voi jättää) ja lisää mausteseokseen, sekoita joukkoon sokeri ja vehnäjauhot, sekoita

-jaa taikina kahtia, kauli jauhoja apuna käyttaen pyöreiksi hieman piirakkavuokaa suuremmiksi kiekoiksi. 

-laita pohjataikina vuokaan niin, että se nousee reunoille, kaada täyte pohjan päälle

-lisää kansitaikina, painele reunoilta kiinni pohjataikinaan, voitele munalla ja tee kannen päälle muutama viilto höyryn ulospääsemiseksi

-paista 175 astetta n. 45min

-tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa

Piirakka on parhaimmillaan hieman vetäytyneenä

(Ohje on alunperin Myllyn Paras-sivustolta pienin muutoksin)

Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!