Elin vuosia siivouspäivätöntä elämää. Edellisessä työpaikassa minulla oli arkivapaita ja viikonloppuvapaita, mitä milloinkin. Silloin siivottiin, kun oli vapaapäivä. Muutama kuukausi sitten vaihdoin työpaikkaa ja olen arkipäivät töissä ja viikonloput vapaalla. Miten erilaiselta ensinnäkin tuntuu käsite: Viikonloppuvapaa! Jotenkin sillä on ihan uusi merkitys. Ja automaattisesti siivouspäivä on siirtynyt perjantaille (joskus lauantaiaamuun). Puhdas koti jotenkin kruunaa sen koko paketin. Sitten on lupa vaan olla. Kunnon perussiivouksessa tietysti pyyhitään pinnat, imuroidaan ja mopataan. Vessat pestään peilejä ja pönttöjä myöten. Arkipäivisinkin toki imuri heiluu ja pyykkiä ja astioita pestään alvariinsa. Sain KiiltoCleanilta testiin hajusteettomia Kiilto Airi-kodinhoitotuotteita, joilla viimeksi perjantaina siivoilin. Vaikka itselläni ei hajusteyliherkkyyksiä olekaan, monille se on todellinen ongelma. Ja kyllä, siivouksen jälkeen koti tuoksuu ainoastaan puhtaalta ja raikkaalta. Uusi hajusteeton wc-geeli osoittautui tehokkaaksi. Nuo suihkupullot ovat myös erittäin kivoja käyttää, helppoja ja nopeita. Saan arpoa yhteistyössä KiiltoCleanin kanssa yhden kuvan kaltaisen tuotepaketin jollekkin lukijalleni. Setissä on Kiilto Airi konetiskiaine, Kiilto Airi ikkunanpuhdistusaine, Kiilto Airi Wc:n puhdistusgeeli ja Kiilto Airi kodin yleispuhdistusaine. Kaikki hajusteettomia tietysti ja kotimaisia.
Osallistua voit täällä blogin puolella jättämällä kommentin ja toimivan e-mail osoitteen, jotta saan voittajan kiinni. Vaihtoehtoisesti voit osallistua myös Instassa (tai molemmissa). Arvonta päättyy sunnuntaina 21.10. klo 18.00. Onnea!
Yhteistyössä KiiltoCleanin kanssa |
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistapokkaritaivas at gmail.com
Osallistun arvontaan!
VastaaPoistaKiilto on yksi suosikkisiivousmerkeistäni.
Ihania hajusteettomia aineita! Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Tuoksuttomat tuotteet on hyvä asia. Mukana arvonnassa.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
Kivat tuotteet ja tuoksuttomuus on hyvä asia. Osallistun arvontaan.
VastaaPoistaaiholapp(at)lailanet.fi
Mukana tuotteiden arvonnassa
VastaaPoistamarika.viitaniemi@gmail.com
Arvonnassa mukana!Olen lukijasi.
VastaaPoistaTulis käyttöön :-)Mukana.
VastaaPoistanelliina (@)yahoo.com
Mukaan arvontaan ja tuoksuttomat aineet ovat meillä aika paljon käytössä. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaMukaan arvontaan, käyttöä olisi.
VastaaPoistasähköposti unohtui eli mari.h_84@netti.fi.
PoistaMeillä on siivouspäivä lauantaina jos olen vapaalla muuten sitten viikolla. Kiva nimi on Kiilto Airi.
VastaaPoistahenna.holappa1@luukku.com
Mukana! Siivousaineille on aina tarvetta😂
VastaaPoistavitaevay@gmail.com
Osallistun arvontaan. Siivoushulluna siivousaineita menee paljon 😅
VastaaPoistasusannaposti88@gmail.com
Kiiltoa täälläkin kaipaillaan,osallistun hienoon arvontaan. hilsan@luukku.com
VastaaPoistamukana jessikahotakainen_80@hotmail.com
VastaaPoistaMukkaan arvontaan..
VastaaPoistaTuoksuttomuus on plussaa, kun nykyään joka paikassa on niin paljon erilaisia tuoksuja.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Mukana arvonnassa. Kunnollisilla aineilla ja välineillä siivous on aina mukavampaa.
VastaaPoistameitikka@gmail.com
Mukana :)
VastaaPoistaMari.p.partanen@gmail.com
Mukana arvonnassa :) en käytä muuta kuin kiiltoa siivouksessa, iida.varttila@hotmail.fi
VastaaPoistaHajusteettomat pesuaineet ovat parhaita!
VastaaPoistaEve_95@windowslive.com
Mukana tarpeellisessa arvonnassa :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Kiillon tuotteet on tosi hyviä, mukaan arvontaan!
VastaaPoistamannanpostiatluukkupistecom
Mukana ollaan! Näin keskisuomalaisena Kiilto onkin varsinainen lähituottaja :D kissankarva85(at)gmail.com
VastaaPoistaSiivoaminen ei ole mitään lempparipuuhaa, mutta hyvillä välineillä ja aineilla se maistuu! Ois todella kiva päästä kokeilemaan näitä :) minuhno@gmail.com
VastaaPoistaMukana. :) Siivoilen fiiliksen mukaan. :)
VastaaPoistahippohiiri@gmail.com
Kiiltotuotteet on laadukkaita,vois mies siivota näillä😅an-na81@hotmail.com
VastaaPoistaMukana, tarpeellisia tuotteita!
VastaaPoistaeeva22@hotmail.com
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaJenna
jeccunen@gmail.com
Kiva arvonta! Mukana.
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaanniina.lang96@gmail.com
Mukana!:)
VastaaPoistarrida@suomi24.fi
mukana arvonnassa, vaikka siivouskärpänen ei usein puraisekaan :-D ansode@ gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa😊
VastaaPoistaSarianna.saari95@gmail.com
Mukana arvonnassa.:) emilia_ho(at)hotmail.com
VastaaPoistaOsallistun arvontaan :) saana.raisanen@hotmail.com
VastaaPoistaVoi ei! Eilen ostin vessanpesuaineen, enkä löytänyt tätä! Hain erityisesti kotimaista tuotetta marketin hyllystä. ahonena@gmail.com
VastaaPoistaSiivouspäivä on meillä yleensä perjantaina jotta viikonlopusta voi nauttia vapaammin.
VastaaPoistariittarantanen@hotmail.com
Tuoksuallergia vaivaa ja siksi käytän tuoksuttomia lähes aina jos itse ostan tuotteita, Kiilto on hyvä merkki, luotettava. Siivouspäivä on kerran viikossa.
VastaaPoistapeholapp at lailanet.fi
Siivoan yleensä loppuviikosta.
VastaaPoistaTiina
miumiu83 at gmail.com
Mukana arvonnassa, siivottavaa riittää koiraperheessä.
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Mukana voke1@luukku.com
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaSanna
smaria40@hotmail.com
Hajusteettomuus on iso plussa! Mukana arvonnassa
VastaaPoistaapsulih@gmail.com
Hajusteettomat aineet ovat kyllä tervetulleita!
VastaaPoistabriksu@luukku.com
Mitään tiettyä siivouspäivää ei ole. 1-2x kuukaudessa teen perusteellisemman siivouksen ja nuo päivät määräytyvät fiiliksen ja vapaapäivän mukaan 😊
VastaaPoistaKovasti olisi arpomallesi setille käyttöä meilläkin.
Mukana arvonnassa.
tiina.valiniemi@netikka.fi
Mukana arvonnassa!
VastaaPoistapaivisalonen@elisanet.fi
Mukana arvonnassa!
VastaaPoistapinja.pylvas@hotmail.com
Mukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukana huippu arvonnassa! :)
VastaaPoistaJonnarawr (@) hotmail.fi
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaruskarouva85@gmail.com
Mukana ollaan. Lapsi- ja eläinperheessä pesuaineille on aina käyttöä. riiti81(at)gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa.
VastaaPoistajmlehtim@hotmail.fi
Mukana!
VastaaPoistahelistiel(a)gmail.com
Mukana arvonnassa! Kaikki siivousaineet meillä onkin Kiiltoa, mutta noista ei ole tullut kokeiltua vielä mitään.
VastaaPoistaaensti@gmail.com
Mukana arvonnassa! Täällä siivouspäivä on yleensä lauantai,kiilto puhdisusaineita on joskus tullut kokeiltua plussaa hajusteettomuudesta :) niinuska09@gmail.com
VastaaPoistaSiivouspäivä on kerran viikossa :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
annikajokinen95@gmail.com
Osallistun arvontaan.
VastaaPoistatiina.palomaki(at)kolumbus.fi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHajusteettomuus ei minulle ole ratkaiseva valintakriteeri mutta kotimaisuus on iso plussa. Mukana arvonnassa siis vuosikerta (at) live (piste) fi
VastaaPoistaMukana! Hajusteettomuus on meille tärkeää.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Mukaan mukavaan arvontaan! :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoista