Vaihtoehto avainkaapille, ennen ja jälkeen

Joka kodissa on varmasti niitä ns. häpeäpilkkuja, jotka pitäisi saada kuntoon, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Meillä tällainen paikka on ehdottomasti ollut eteisen liukuovikaapiston takana oleva avainkaappi. Kaappi on edellisten asukkaiden perintönä jäänyt käyttöön. Eteisessä on lasiset liukuovat ja heti ovensuussa olevassa tilassa on laskutilaa sekä pienen pieni, merihenkinen avainkaappi. Tähän on mukava laskea käsistään pienet tavarat ja yleensä siinä lojuukin hanskat ja koirankakkapussit (tyhjänä siis...) odottamassa käyttöä. Ihan järjettömän epäkäytännöllinen pieni avainkaappi sai viimeinkin lähteä, kun Ikealta löytyi avaimille ja muulle pienelle sälälle sopiva Skådis-säilytysjärjestelmä. Reikätauluun voi itse valita sopivia koukkuja ja lokeroita. Niin kätevä ja käytännöllinen, vai mitä tuumaatte? Liukuovet ovat yleensä auki tällä kohtaa sen verran, että avaimet ovat näkyvissä, joten ei haittaa ollenkaan, että tila on katseenkestävä ja käytännöllinen. Olin itseasiassa vaihtamassa peiliäkin tämän tilan takaosaan, jossa nyt on muutama hassu palapeilin palanen, mutta unohdin koko peilin hankinnan. Se pitää hommata vielä siis jossain vaiheessa, niin tämän tilan päivitys on kunnossa. Laitoin tasolle kunnollisen korinkin kansineen, joka upottaa paljon tavaraa sisäänsä sekin.

Tässä koko komeus ennen muutosta

2 kommenttia

  1. Ei huono! Meillä vain ei saa mihinkään sopivasti piiloon, enkä ole varma, haluaisinko tuota ihan hirmuisesti näkyville.

    VastaaPoista
  2. Itse kyllä tykkään säilyttimestä niin, ettei haittaisi, vaikka jäisikin näkyviin. Toiminnallisuudeltaankin on kyllä huomattavasti parempi kuin pieni avainkaappi. Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!