Kaunista pintaa

Luonnon muovaamissa tai kuluneissa pinnoissa on sellaista kauneutta, jota ei teollisesti voi tehdä. Vanha ja kulunut kertoo tarinaa, jota kukaan ei kuitenkaan kuule. Sillä on menneisyys ja elämä. Sitä on mielenkiintoista katsella ja kosketella. Luonnon muovaamissa värit ovat aina toisiinsa sointuvia. Ei riitasointuja. Vanhoissa ja kuluneissa esineissä sen sijaan kuluneisuus saa värit ja pinnat rouhean kauniiksi. Muutamaa esinettä omassakin kodissa jaksaa katsella vuodesta toiseen. Sen sijaan monet uudemmat menevät nopeasti kiertoon. Kerroksellisuus sisustuksessa, uuden ja vanhan liitto kiehtoo itseäni. Vastakohdat myös täydentävät toisiaan, vanha klisee, mutta niin totta!







Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!