Karhulan lasi - sopii sisustukseen

Sain vuodenvaihteessa tavaraähkyn ja varasin kirppikselle paikan. Vanhat kokemukset kyllä kertovat, että alennusmyyntien aikaan ei kirppiksellä tavara liiku, mutta jotenkin tuntui, että nyt on pakko tyhjätä kaappeja taas. Mutta toisin kävi, viikon aikana oli kyllä mennyt tosi mukavasti tavaraa ja pidän paikkaa vielä muutaman viikon lisää Saapahan rompetta pois. Kummasti sitä kertyy kaikkea kaapit ja komerot täyteen. Turhat tavarat onkin syytä laittaa kiertoon, mutta sitten on niitä, joista ei vain luovuta. Pidän lasista paljon ja Karhulan lasipurkit ovat kauniita. Niissä on patinaa ja kauniita ilmakuplia.  Nehän ovat olleet suosittuja jo kauan. Moni muistaa niitä lapsuuden mummoloista. Niitä on tehty jo vuodesta 1889 ja niitä ostettiin Osuuskaupoista. Sotien jälkeen kaupparatsut kiersivät taloissa myymässä lasipurkkeja varmistaen, että satokauden alussa kaikilla oli, mihin säilöä hillot sun muut. Kansia ei olekaan sitten säilynyt niin paljon kuin purkkeja. Harva tosin  kansia oikeasti purkkeihin nykyisin tarvitsee, ainakaan sisustuskäytössä.

Lasipurkit ovat monikäyttöisiä. Niihin voi tietysti säilöä, laittaa kynttilöitä ja kukkia. Tehdä minimaailmoja tai säilyttää tavaraa. Isoon lasipurkkiin on myös helppo tehdä vaikka booli tai hedelmäsalaatti kevään ja kesän juhliin. Tyyliltään vanhat lasipurkit käyvät hyvin niin maalaisromanttiseen- kuin rouheampaan ja moderniinkin tyyliin kerroksellisuutta antamaan.
Omassa sisustuksessa Karhulan lasipurkit kuuluvat siihen kastiin, joka pysyy. Välillä ne laitetaan kaappiin muiden tavaroiden tieltä, mutta jonkin ajan päästä ne taas kaivetaan esiin. Todellisia arjen kauniita esineitä.





6 kommenttia

  1. Karhulan lasitölkit tuovat juurikin mummolan mieleen, ja lapsuuden myös. Ovat kyllä ihanan patinaisia.

    VastaaPoista
  2. Täällä on myöskin Mummolan kätköistä kerättyjä lasipurkkeja käytössä, milloin missäkin tarkoituksessa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät tosiaan ole mitään turhakkeita. Käyttötarkoituksia on niin paljon. Oikeita hyötyesineitä siis! Muksaa viikkoa!

      Poista
  3. Eihän noista voi luopua!
    Niitä on meilläkin käytössä päivittäin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!