Pienet, jouluiset jutut

Sen jälkeen, kun olen liittynyt Instagramiin, joulu on alkanut tulla kotiin aiemmin ja aiemmin. Blogeja olen kauemmin lukenut, mutta niidenkään vaikutus ei ole ollut niin iso. Olen bongannut Instassa ensimmäiset joulukuuset jo marraskuun puolella! Ehkä tämä(kin) kertoo ajan muuttumisesta. Ennen kuusi tuotiin aatonaattona tai vasta aattoaamuna ja laitettiin loppiaisena ulos. Jouluvalot ripusteltiin ensimmäisen adventin kunniaksi. Nämä perinteet tuntuvat romuttuneen aikoja sitten. Kivahan se on pidentää tämän ihanan kauden parhaita nautintoja; itse olen yleensä katumme ensimmäinen (kausi)jouluvalojen ulos ripustaja, yleensä siinä isäinpäivän tienoilla. Joulu hiipii kotiin muutenkin jo pikkuhiljaa. Maltillisesti ja vähän itsekin tehden. On joka vuosi kiva väkertää jotain uutta juttua kotiin. Tänä vuonna olen tehnyt nyt niin muodikkaan kranssin, Johon löysin taannoiselta Emmas & Mamas -vierailulta kivan, huurretus lumimarjan oksan. Samaisesta paikasta löytyi The one and only Lumiukko. Englannista tullut ja käsinmaalattu. Tämä jää yhdeksi joulun perinnekoristeeksi, joka jälkipolville kulkeutukoon. Se valvoo nyt pikkuisten kuusten ympäröimänä keittiön hyllykössä. Katsotaan, jos vielä kehittelen sille jonkun lumisemman maiseman... Lapsen lelukorista nappasin makeimman, punaisen auton ja kuusella (nekin Emmes&Mamasista) koristeltuna söpö joulukoriste on valmis. Kun ikää on tullut, olen vahvahti sitä mieltä, että parasta joulussa on se odotus!










2 kommenttia

  1. Meillä ollaan aina ajoissa matkassa. Mikäs sen ihanampaa, kun valot pimeässä ja joulujutut tunnelmaa luomassa. Niin symppis tuo havu! Meille ei voi mister A:n allergian vuoksi ottaa mitään eläviä havuja tai joulukukkia sisälle ja ehdottelenkin aina näin joulun aikaan ukkelille, joskos sen pitäisi muuttaa hetkeksi ulkoruokintaan :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se mies kannattaa pitää sisällä, sujuu ne 11 muuta kuukautta paremmassa sovussa;) Onneksi tekohavut on nykyään aika oikean näköisiä!

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!