Ulko-oven vaihto, ennen ja jälkeen

Tämän kesän projekteihin kuuluu talomme ulkopuolen remppaa. Muutama pienempi askel on jo tapahtunut. Ajattelin ensin, että teen koko muutoksesta yhden postauksen, mutta pakkohan se on jo muutama kuva laittaa. Talo saa uuden maalin ja värin tässä kesän mittaan (toivon mukaan), mutta siitä sitten tuonnempana lisää. Talon ilmettä on siis tarkoitus muokata vähän modernimpaan suuntaan. Kaikki tämä tietysti olemassa olevan mallin puitteissa. Vähän sellaista "riisumista" tyylillisesti. Poistin ristikot ikkunoista ja nyt vaihtui vielä ulko-ovi. Ovi on Alavus-ikkunoiden mallistoa ja päädyimme mustaan oveen, joka tuo jämäkkyyttä talon olemukseen. Entistä pelkistetympi ovi miellyttää omaa silmääni. Päädyimme ottamaan sen mustaksi maalattuna myös sisäpuolelta. Vähäsen enemmän se pimentää vaikutelmaa, mutta ei onneksi liikaa. Lasit halusin kirkkaana. Meillä eteinen on oikeastaan läpikulkupaikka, eikä kirkas lasi haittaa. Tulee kaikki valo sisään, mitä saadaan. Eteisessä kun muuta ikkunaa ei ole. Tarkoitus on vielä siis maalauttaa talo ja muuttaa terassien aidat vaakarimoitukselle. Mielessäni on selvät sävelet, mutten malttaisi odottaa valmista lopputulosta. 

Tässä siis ensin kuvat uuden oven kanssa ja ilman ikkunaristikoita. Alhaalla vielä kuvat talosta alkuperäisessä asussa ja ikkunaristikot poistettuna. 






2 kommenttia

  1. Pieniä juttuja, mutta suuri vaikutus kokonaisuuteen. Näyttää hyvältä. Ja, toi ovi on kyllä hyvä valinta väriltään sekä malliltaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Rakastan tuota ovea, vaikka joku ovimyyjä varoittelikin, että mustista tulee eniten reklamaatioita. Musta väri saa kuulemma rungon vääntymään herkemmin kun kuumenee.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!