Kesän bucket list

Elämä heittää joskus häränpyllyä, Joskus tahtomattaan ja joskus omasta aloitteesta. Tein itse ison ratkaisun ja sanoin itseni irti vakinaisesta työpaikasta. Sain mahtavan tilaisuuden päästä työhön, johon liittyy paljon sellaista, jota työssäni haluaisin tehdä, mutta se on kuitenkin määräaikainen. Hullua vai ei? Välillä hirvittää niin, että melkein oksettaa ja välillä olen intopiukeana. Kaikki tuntematon on kuitenkin pääsääntöisesti aina jännittävää ja vähän pelottavaakin. Entäs jos en osaakaan? Menetän myöskin mahtavan työyhteisön, mutta saan toivottavasti uuden sellaisen tilalle. Huh-huh, eletään siis jänniä aikoja. Ehdin uuden edessä viettää muutaman onneksi lomaakin. Kesä on tähän mennessä näyttänyt jo parhaita puoliaan ja joitain asioita pitää ehtiä tehdä.




1. Mökkijuhannus

En osaisi kuvitella juhannusta ilman mökkeilyä. Sen toteutumiseen ei onneksi ole kuin pieni hetki!

2. Hyvä kirja

Kirjojen lukeminen on vähentynyt radikaalisti lasten tulon (ja bloggaamisen) myötä. Kesässä pitää kuitenkin saada luettua kirja tai pari.

3. Talon maalaus

Meillä on suunnitelmissa talon värin vaihto ja vähän lisää terassitilaa ulos. En malta odottaa tämän projektin alkua. Tästä tulette kuulemaan lisää kun aika koittaa

4. Kesätapahtumat

En ole ikinä ollut mikään festari-ihminen, mutta tälle kesää on luvassa miehen kanssa reissu  Tallinnaan Guns`n` Rosesin keikalle. Viime vuoden Hämeenlinnan keikka oli sellainen mindblower, että pakkohan se on vielä uusia. Sunrise Avenue taas vetää tuossa ihan meidän naapurissa stadionkeikan elokuussa, joten sinne siis myös ystävän kanssa suunnataan. Kesäteatteri on sekin kesään kuuluva juttu ehdottomasti.

5. Lettukestit

Joka kesä joko paistetaan lättyjä tai vohveleita pihalla. Ne nautitaan tietysti tuoreiden mansikoiden ja jäätelön tai kermavaahdon kera.

6. Juthbacka

Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Uusikaarlepyyssä olevat rompepäivät ovat ohittamaton tapahtuma. Tätä odotetaan.

7. Hyvä ruoka

Kesällä nautitaan ruuasta. Grillataan, syödään mansikoita ja leivotaan raparperipiirakkaa

8. Hetkistä nauttiminen

Tässä on opettelemista. Ainahan mielessä on jotain tekemätöntä. Ja veikkaan, että tuleva työpaikan vaihto on vatsan pohjassa perhosina koko kesän. Mutaa ne ihanat kesän hetket, kun ruoho kutittaa varpaita ja vesi liplattaa auringossa (tai sateessa) ovat niitä parhaita.

Mitäs suunnitelmia teillä on?

2 kommenttia

  1. Legolandiaan menemme lomalla ja taitaa ihan kotimaassa muuten loma mennä.Asuntomessut Porissa on myös ajatuksena käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta. Legolandia on lapsille unelmapaikka. Käytiin siellä nelisen vuotta sitten ja oli elämys aikuisellekkin:) Mukavaa lomaa!

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!