Kodin joulutunnelmia ja kukkavalintoja

Heipparallaa! Viikko siinä taas näemmä meni, että koneen kimppuun pääsin. Eikä nämä pimeät päivät ole yhtään helpottaneet tätä blogin päivitystä.  Pimeässä on vaikea saada mitään vähänkään kunnollista tallennettua kuvan muodossa. Huomaan kuitenkin saaneeni jouluvalmistelut oikeastaan aika hyvälle mallille. Sitä kun puskee eteenpäin stressin kourissa takaraivossa jyskyttäen, että NIIN paljon on tekemättä. Sitten oikein mietin tänään ja totesin, että voi vitsit, hyvältä näyttää. Olen jopa paketoinut tänään jo suurimman osan lahjoista. Leipomista olen suosista jättänyt vähemmälle, sillä yleensä kaikkea on aivan liikaa. Piparit ja lusikkaleivät on tehty, samoin taatelikakku. Torttuja leivon lähempänä joulua lisää jo syötyjen tilalle. Kyllä näillä pärjää, vai mitä? Joulupöytään kahvin kanssa toki teen jonkun makean jutun. Kotiin on tontut tulleet eilen ja nyt alkaa näyttää kyllä jouluiselta. Kokosinkin tähän postaukseen meidän joulukodin tunnelmia. Luonnollisesti kukilla on suuri osa siinäkin. Ihastuin muutama vuosi sitten jouluruusuun. Hankin sen tänäkin vuonna. Kaunis ja herkkä. Olkkarin pöydällä on amaryllis, jonka juurelle asettelin pihalta muutaman koristeomenan ja männyn oksan. Ja pakko on saada myös orjanlaakerin oksa, jonka punaiset marjat vaan ovat niin kauniit. Täytyy kyllä myöntää, että tilasta rupeaa olemaan puutetta, kun niin monta juttua on hankittuna. Sammalneilikat vielä jonon jatkona, nekin niin kauniita. Koitan saada ennen joulua vielä yhden postauksen tehtyä, mutta toivotan teille silti jo mukavaa joulun odotusta!

















2 kommenttia

  1. Onpa teillä kaunista ja jouluista! :) Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna:) Jouluisin tulee laitettua koko repertuaari aina esille;) Jostain syystä mopo karkaa aina joulun tullen. Mukavaa joulua!

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!