Helppo leipä joulupöytään

Voiko leipominen olla enää helpompaa, jos ei tarvita vaivata eikä vatkata? Kun vaan sekoittaa aineet yhteen ja laittaa vuuassa uuniin? Melkein liian helppoa, mutta totta. Sain tämän superhelpon leivän ohjeen työkamultani (kiitos siitä!) ja lopputulos vie kielen mennessään. Tein heti tuplasatsin, eli neljä leipää tyttären koulun myyjäisiä varten. Yksi leipä oli toki pakko jättää oman väen testattavaksi. Koko leipä meni samana päivänä. Pohdiskelin, että taikinaan voisi lisätä esimerkiksi kuivattuja karpaloita. Saattaisi toimia. Ja koska omistan tasan kaksi pitkulaista leipävuokaa, paistoin ne kaksi muuta foliovuoissa. Oikein hyvin sopivat nekin tähän tarkoitukseen, kun muistaa vaan voitelun. Taidan tehdä ennen joulua vielä muutaman leivän lisää, kun ensimmäinen satsi on hyväksi todettu.

Helppo Piimälimppu

6dl grahamjauhoja
2dl vehnäjauhoja
2dl ruisjauhoja
1dl pellavansiemeniä
2dl auringonkukansiemeniä
2tl soodaa
2tl suolaa
1l piimää
2dl siirappia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja piimä ja siirappi keskenään. Yhdistä. Kaada taikina kahteen vuokaan ja paista uunin alatasolla 175c, n.1,5 h









4 kommenttia

  1. Oi, tuoreleipä, sitä ei voita mikään. Kiitos vinkistä taidankin kokeilla tätä reseptiäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta kyllä ihan tuoreena, niinkuin leipä aina. Tämä tulee kyllä valmiiksi melkein itsestään:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eihän sitä ihminen ilman leipää voi olla;) Hyvää kun mikä!

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!