Suolaista ja makeaa kakkua synttäripöytään

Syyskuu on meillä tuplasynttärikuukausi, sillä kaksi vanhinta lasta täyttävät vuosia tässä kuussa. Mikäpä sen parempi aihe juhlaan siis olisikaan. Synttäreitä vietetään yleensä yhteisesti, mutta kahdella kattauksella. Kattaus yksi tulikin vietettyä heti alkukuusta ja mikä onni olikaan, kun kaikkia marjoja mansikoista vadelmiin on vielä saatavilla tuoreena. Tein makeaksi herkuksi kuningatartäytekakun, jonka kruunasi kasa tuoreita marjoja. Ohjeet tulevat alla. Ne ovat osittain suurpiirteisiä, sillä omasta päästä tuli osa raaka-aineiden määristä. Innostuin tekemään myös voileipäkakun, herkku, jota ei turhan usein tule tehtyä, mutta joka onnistuessaan vie kielen mennessään. Täytteenä perinteinen kinkku, mutta jotain uuttakin täytteestä löytyi. On se vaan niin hyvää, vaikka vähän työlästä sen valmistaminen aina onkin.  Mukava päivä, aurinkokin paistoi täydeltä terältä. 

Kuningatarkakku:

5 munan sokerikakkupohja

täyte:

1 rasia  (200g) maustamatonta tuorejuustoa
4dl vispi 20%
n. 300g kuningatarhilloa (Dronningholm)
ripaus sokeria jos tarvii

Vatkaa vispi tanakaksi vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto ja hillo hyvin joukkoon.

Suklaaganache:

150g tummaa suklaata
1 dl vispi20%

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää joukkoon vispi. Sekoita tasaiseksi. Valuta vähän jäähtynyttä ganachea kakun reunoille valumaan. Päällystin kakun yläpuolen vatkatulla vispivaahdolla (n.2dl). Kakun kostutukseen käytin laimeaa mehua.

Päälle aimo annos kauden marjoja: mansikoitam vadelmia, mustikoita ja herukoita


Voileipäkakku:

n. 1, 5 pakettia paahtoleipäviipaleita (Fazerin pienempi paketti), kuoret poistettu
Lado viipaleet kakkuvuokaan ja kostuta jokainen kerros laimealla lihaliemellä)

Täyte1:

1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
3rkl ranskankermaa
1 reilu rkl sinappia
3rkl kurkkusalaattia
200g pientä kinkkukuutiota
ripaus suolaa ja pippuria jos haluat

Täyte2:
 2prk (200g) aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
3rkl ranskankermaa
muutama latva-artisokan nuppu (öljyyn säilöttynä purkissa)
(kinkkukuutiota jos jää yli täytteestä1 )
mustapippurirouhetta vähäsen

Päälle 2pkt maustamatonta tuorejuustoa notkistettuna 3rkl ranskankermalla
Koristeeksi herneenversoja, mozzarellahelmiä, luumutomaatteja, mustapippurirouhetta



















8 kommenttia

  1. Voi että näyttää niiiin herkullisilta!! :)

    VastaaPoista
  2. Oih, miten ihanan marjaisa kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet marjat on kakussa kyllä ihan parasta, tuo raikkautta makean täytteen oheen.

      Poista
  3. Oi, miten herkulliset tarjoilut. Ja, kiitos vinkeistä. Täällä mietitty kovasti tarjoiluja tuleviin synttäreihin.

    VastaaPoista
  4. Ihanat herkut! Oi noita tuoreita marjoja, ovat aivan yliveto niin maussa kuin koristelussa. Onnittelut sinne teille syksyn sankareille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnentoivotuksista:) Kyllä, marjat kakulla tai ilman on ihania.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!