Mitäs pihalle kuuluu?

Kesäkukat ovat tähän aikaan parhaimmillaan ja iloa niistä onkin, kun vaan jaksaa nyppiä ja kastella. Vielä ei olla ihan siinä pisteessä, kun kasteluinto alkaa pikkuhiljaa laantua. Se vaihe tulee vasta elokuun loppupuolella jos vanhat merkit paikkaansa pitää. Terassi on kovassa käytössä aina säiden salliessa. Lavasohva on ollut ihan nappijuttu ja voisin väittää, että se on pihan mukavin paikka (ja halvin). On kuin makoilisi sängyllä, kun siinä loikoilee. Alkukesästä tehty pöytä ja sen tuolit on löytäneet paikkansa terassilta, minne ne onkin sentin tarkasti mitoitettu. Yhtään kapeampi ei terassi enää saisi olla, että kulku sujuu vielä mukavasti. Muutamia uusia kasvejakin on pihaan ilmestynyt. Vaikka niin suuresti aina ihailen eleettömiä pihoja, joissa on muutama tarkoin harkittu ja valittu vihreä ryhmä, niin sisälläni asuva puutarhaintoilija saa omaan pihaan hankkimaan vaikka ja mitä aina silloin tällöin. Valkoinen angervo ja myös ihastuttava salvia, jonka löysin myös valkoisena, pääsivät vapaana odottavaan paikkaan. 















4 kommenttia

  1. Kaunis piha ja istutukset. Hyvin ovat istutuksesi pärjänneet, omani ovat aivan kuihtuneet kun ollaan oltu niin paljon poissa kotoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateinen kesä on pitänyt huolen maassa olevista kasveista, onneksi. Amppelikukat ei kyllä pärjää paljon reissaavien pihoissa.

      Poista
  2. Tosi kiva toi valaisin! Mä en edes istuttanut kesäkukkia kun kevään orvokit pärjäsivät niin hyvin. Nyt ne alkavat olla tiensä päässä eikä uusia taida tulal tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon kyllä tykästynyt tuohon valaisimeen. Mun orvokit kasvaa aina pitkiksi roippanoiksi ja joutavat pois alkukesästä.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!