Kivat sisustustuotteet Farmarissa, oma top 5


Seinäjoki on tapahtumien aarreaitta, sillä täältä löytyy vuoden mittaan tapahtumaa jos toistakin. Yksi iso tapahtuma tänä vuonna on Farmari. Kerran aiemmin olen kyseisessä tapahtumassa ollut, mutta siitä on niin monta vuotta, että en oikeastaan muista muutakuin lehmät jokirannassa. Nyt olen aiheeseen perehtynyt jo etukäteen paristakin syystä ja täytyy todeta, että tuskin mikään kesätapahtuma tarjoaa näin paljon ja näin erilaista annettavaa. Jokaiselle löytyy jotain, ihan varmasti vauvasta vaariin ja sisustajasta maanviljelijään. On koneita, eläimiä, sisustustavaraa, käsitöitä ja ruokaa. Sieltä löytyy myös esimerkiksi kattauskilpailu, jossa minullakin on näppini pelissä yhden kattauksen osalta muiden SOblogien naisten kanssa. Itse aion tutustua moniin käsityöpuolen työnäytöksiin ja sisustusnäytteilleasettajiin. Poiminkin muutamia tutustumisen arvoisia ja omaan makuuni meneviä yrityksiä, jotka tuolta Farmarista löytyvät. Näytteilleasettajiahan on varmaan satoja, joten kannattaa käydä ihan omin silmin toteamassa, mitkä ne omat suosikit ovat.



Hurmaavia tuotteita, kuten tarjottimia ja leikkuulautoja. Paljon eläinaiheita. Itse ihastuin näihin lammasaiheisiin tarjottimiin.




Paikallinen yritys, jossa on kaikki, mitä trenditietoinen voisi haluta lastenhuoneen sisustukseen. Paljon myös juhlatarvikkeita ja sisustustuotteita muuallekkin kotiin.


Erja Raittinen Oy
Kodintekstiilejä ja vaatteita. Kivat kuosit. Kuvien pannulaput ihastuttavat itseäni selkeillä
linjoillaan ja kuoseillaan.


Hurmaavat printit postereissa ja korteissa. 
Sisustuspallobaari
Suosittuja sisustupallovalosarjoja. Kotisivuilla myös ihania ja inspiroivia kuvia. Mitähän värejä tänä vuonna hankkisi?





2 kommenttia

  1. Olen joskus pienenä ollut vastaavilla messuilla täällä meilläpäin. Muistan kuinka jännittävää oli nähdä lehmät... ihan livenä ja läheltä. Kaupunkilaistytölle nähtävää!
    Kauniita tuotteita näytteilleasettelijoilla myynnissä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!