Tuolin verhoilu ei ollutkaan niin vaikeaa

Haaveilin olohuoneeseen sirommasta nojatuolista jo jonkin aikaa. Vanha nahkainen tuoli oli selvästi liian iso nykyiseen tilaan, joten se sai lähteä. Jostain syystä vanhat, 50-luvun nojatuolit tuntuivat muotokieleltään juuri sopivilta. Tuon aikakauden muotoilusta löytyy ihan mielettömön kauniita ja siroja nojatuoleja teakkisine käsinojineen. Ja koska kukkaro ei ihan kestä ihanan CH-25 Lounge Chairin (Hans J. Wegner) hankkimista, metsästin huokeampia vaihtoehtoja. Torista löytyikin pitkällisen etsinnän jälkeen tuoli ihan pilkkahinnalla. Kangas oli alkuperäinen ja vaati vaihtamista. Jouset tuolin sisällä olivat myös irtoilleet, joten ihan pikkuhommasta ei ollut kyse. Härkää sarvista ja googlailemaan tuolien kunnostusohjeita. Purkasin tuolin atomeiksi. Päälliskankaat oli naulattu varmaan 200 naulalla ja jokaisen irrotin. Sisustäytteitä oli myös naulailtu huolellisesti. Irronneet jouset sai kiinnitettyä uudelleen. Tässä vaiheessa mies sai auttaa, sillä itsepintaiset jouset tarvitsivat vähän naista väkevämpää voimaa talttuakseen. Pehmusteena käytetty meriheinä ei haissut, joten sekin sai jäädä uusiokäyttöön. Meriheinäkerroksen päälle nidoin kuitukankaasta aluskerroksen ja lisäsin extrakerroksen vanulevyä istuinosaan. Uudet kankaat leikkasin vanhoja kankaita kaavoina käyttäen. Verhoilukangas on Eurokankaasta ja oli varsin edullista, vain 19,80€/m. Puiset käsinojat/jalat liimasin niiltä osin, kuin saumat olivat irronneet. Sitten hioin ja petsasin ne. Värinä oli tumma tammi. Lopputulokseen olen lähes tyytyväinen. Ja ottaen huomioon, että tämä oli ensimmäinen tuolin kunnostukseni, täytyy kyllä olla oikeasti tyytyväinen. Nyt ainakin tiedän, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin, jos/kun samanlainen urakka eteen osuu. Kivaa hommaa tämä loppuviimeksi oli, eikä niin vaikeaa kun aluksi voisi ajatella.

Kuovi-tuotteiden arvonta päättyi ja Random.org arpoi voittajaksi TiinaS -nimellä osallistuneen. Onnea!














16 kommenttia

  1. No niin, kätevä emäntä siellä :D Hieno muutos. Meillä on muuten tuolla samalla kankaalla verhoiltu tuoli. Aivan kammottavan rispaantuvaa kangasta, vaikka olikin edullista ja äärimmäisen hyvin kulutuksen kestävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tuon rispaantuvuuden tosiaan itsekin. Toivottavasti mun niittiammukset pitää ja reunat pysyy ainiaan tuolla sisäpuolella;)

      Poista
    2. Kyllä mulla ainakin on rispaantumiset pysyneet sisäpuolella. Ja muutamaan kohtaan verhoiluopettaja neuvoi laittamaan ihan erikeeperiä, ettei rispaannu :D

      Poista
    3. Laitoin liimaa yhteen kohtaan, tunnustan! Jäi vähän naftiksi yksi kohta, niin varmistin. Oikein siis meni:)

      Poista
  2. Hyvin olet onnistunut, kaunis lopputulos. Itse ihailen myös vanhoja nojatuoleja. Haaveilenkin saavani mummulastani vastaavan tuolin kuin sinulla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä tuli, vaikkei tähän ihan niin uppoudu mukavasti kuin toisiin laiskanlinnoihin. Mutta joskus mennään ulkonäkö edellä:)

      Poista
  3. Kaunis lopputulos! Kankaan väri on hyvä, meillä on sohva tuollaista vaaleaa harmaata. Ja siitä tykkään erityisesti. Systerillä on muuten tämmöinen tuoli myös. Ihania vanhoja huonekaluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän teki mieli revitellä, vaikka jollain vihertävällä, mutta sitä ei ikinä tiedä milloin oma maku muuttuu niin varma harmaa oli valinta sitten.

      Poista
  4. Kaunis tuoli! Ja ihana tuo kangas! Nuo 50-luvun huonekalut on kyllä kauniita ja niin siroja!

    VastaaPoista
  5. Mielettömän upea lopputulos. Äidilläni on melkein samanlainen tuoli ja lähes joka kerta heillä käydessään kerjään sitä itselleni.

    VastaaPoista
  6. Voi miten hieno tuoli tuli! Sopii niin hyvin teidän olkkariin! Oot kyllä taitava! Huomasin, että olet Seinäjoelta. Minä opiskelin siellä 90-luvulla. Asuin opiskelijana Marttilan kortteerissa, voi niitä aikoja :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Itsekin 90-luvun opiskelin täällä, mutta asuin kyllä kotona:) Siellä ne opiskelijat taitavat edelleen asua näinäkin päivinä:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ihan totaalinen muistinmenetys tuli maton suhteen. Se on Ellokselta tai Hobby Hallista. Todennäköisemmin jälkimmäisestä. Halpa se oli villamatoksi, oli jossain alessa:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!