lauantai 10. joulukuuta 2016

Jouluruusu

Menipäs viikko taas nopeasti. Viikonlopussa taas ollaan ja enää kaksi viikkoa aattoon, huh-huh! Lahjahankinnat ovat pääosin hyvällä mallilla, mutta joululeivonnaisia olisi vielä jotain tehtävänä. Keittiön pöytää kaunistamaan ostin jouluruusun. Sitä en olekaan ennen omistanut. Jotain herkkää tuossa kukassa on ja se kyllä ihan huusi sammalta seurakseen (tosin itsestäni tuntuu, että meillä paikka jos toinenkin aina huutaa jotain risuja ja sammalia sinne tänne;) Sammal kuivuu koppuraksi tosi nopeasti ja sitä voikin kostutella sumutepullon avulla, jos haluaa sen säilyttävän kosteutensa. Värikin pysyy vihreämpänä pidempään. Pimeys laskeutuu tähän aikaa vuodesta jo aikaisin iltapäivällä, joten kynttilän loisteessa joulutunnelmaa on hyvä kohotella huippulukemiin. Ja muistakaa, että joulu on vaan yksi päivä, joten kaikille joulufiilistelijöille tämä matka jouluun onkin arvokasta aikaa. Muistakaa nautiskella kiireen keskellä lämpimän glögimukin kanssa. Mukavaa viikonloppua!












4 kommenttia:

  1. Kaunis jouluruusu. Ihanasti oot tehnyt asetelmia. Kaunis toi hedelmien alunen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUo puuvati on yksi rakkaimmista löydöistäni. Jokunen vuosi sitten löysin sen Juthbackan jokavuotisilta rompepäiviltä.

      Poista
  2. On kyllä ihanat asetelmat ja kaunis ruusu, nuo sammaleet kruunaavat kokonaisuuden. Jouluista mutta samalla raikasta!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!