perjantai 16. joulukuuta 2016

Jouluinen asetelma vanhaan laatikkoon

Jouluun kuuluu hyasintit, niinkuin kerma kakkuun. Niiden tuoksu on ehkä eniten joulun tuova tuoksu itselleni. Hyasintteja voi asetella niin lukemattomin tavoin esille, että ne ovat senkin takia mukavia. Ne näyttävät kauniilta yksittäin ja viihtyvät vaikka juuret paljaina lasissa. Omat kolme valkoista hyasinttia asettelin vanhaan ompelukoneen laatikkoon. Pohjan vuorasin ohuella muovipussilla. Juurille laitoin sammalta ja jäkälää sekä pari risua. Nyt kukat ovat jo alkaneet aukeamaan (kuvien ottamisesta on muutama päivä) ja tuoksu on huumaava aina kukka-asetelman ohi kävellessä. Yleisesti ottaen talvisten asetelmien ja sammalen pariksi voi laittaa mitä erilaisempia astioita. Vanhat kakkuvuoat ja lasiastiat käyvät, ja mitä kuluneempia, sitä parempia. 





6 kommenttia:

  1. Hyasintteja on täälläkin, mutta nuo siniset tuoksuvat turhankin voimakkaalta. Pitää aina siirtää kauemmas, ettei päänsärky yllätä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, että eri värisissä taitaa olla toisissa vahvempi tuoksu kuin toisissa. Valkoiset ovat aika mietoja.

      Poista
  2. Ihana laatikko ja kaunis asetelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, löytyi tällekkin laatikolle hyvää käyttöä:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!