Tuunattu löytö ja arvonnan voittaja

Instagramissa vilahtikin jo lokerikko (tai hylly tai mikä lie), jonka bongasin Torista joku aika sitten. En sitä heti ostanut kuitenkaan, mutta siellä se tuli jonkin ajan päästä vastaan taas ja sain tehtyä siitä superhyvät kaupat. Runko oli maalattu pariin kertaan ja päällimmäinen maalikerros hilseili osittain ja se osa maalista joka pysyi kiinni, oli niin paksua kerrosta, että hiominen ei tuonut siistiä jälkeä, vaan jouduin kuumailmapistoolin avulla kaapimaan maalit pois. Siinäpä sitä kului muutama tunti autotallissa. Maalasin rungon mustaksi Teknoksen puolihimmeällä kalustemaalilla, jota olen jo aiemminkin käyttänyt ja hyväksi havainnut. Muutamat laatikoista olivat ratkenneet liitoksistaan, joten ne saivat puuliimaa. Muuten pesin laatikot Kloriitilla. Ajan patinaa niihin silti jäi, mutta saakin jäädä. Olen ihan ihastuksissani tästä rometosta. Paikka löytyi meidän makuuhuoneesta, ainakin toistaiseksi. Tähän ajattelin tallettaa meidän valokuvat (kyllä, meillä on ihan oikeita valokuva-albumeita ja suurin osa kuvista tosin irrallaan laatikoissa..), jotka odottavat komerossa pahvilaatikossa sijoituspaikkaa.

Johtoi -sisustus- ja verkkokaupan kanssa järjestetty arvonta on päättynyt, ja Random.org arpoi voittajaksi Anu/Meidänelämää -nimellä jätetyn arvan. Olen häneen yhteydessä s-postilla. Onnea!



Ennen 

15 kommenttia

  1. Ihana kaappi! Voi, tuo olisikin valokuville aivan oivallinen säilytyspaikka... täytyypä pitää silmät auki. Ja minäkö voitin, ihanaa, kiitos oikein kovasti!

    VastaaPoista
  2. Wau mikä lipasto. Olet tehnyt hyvän löydön ja tuunaus on onnistunut mielestäni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalausjälki ei ihan pro-tasoa ole, mutta lopputulos on silti mieleinen. Tuollaiseen vanhaan saakin jäädä vähän rosoa;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Menee kyllä parhaiden löytöjeni top kolmoseen heittämällä:)

      Poista
  4. Ihana kaappi! Oon metsästäny vähän samantapaista mutta ei oo vielä silmiin sattunut, oon vähän kade ;)
    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea metsästykseen. Yleensä kaikkea kyllä tahtoo löytyä silloin vasta, kun ei etsi mitään:)

      Poista
  5. Aivan ihana tuunaus.Tuollaisia olen joskus ihaillut pinterestin puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee vastaan tällaisia ihanuuksia mukavalla hinnalla, pakkohan se oli ostaa.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!