Kaikkea seinälle samasta osoitteesta - BGA

Pidän tauluista ja postereista seinällä. Ne luovat kodikkuutta ja niillä on helppo sisustaa ja luoda tunnelmaa. Suomeen on rantautunut alunperin Ruotsissa, Gävlessä perustettu valokuvatuotteisiin erikoistunut liike, joka toimii nykyisin netin kautta Ruotsin lisäksi Norjassa ja täällä Suomessa.
BGA-nettikaupasta saat valokuvien ja kehysten lisäksi paljon muutakin aiheeseen liittyvää, kuten  mahtavan  määrän julisteita ja postereita. Itse innostuin näistä ihan erityisesti. Poiminkin tähän muutamia omia suosikkeja heidän sivuiltaan. Valinta ei osoittautunut ollenkaan helpoksi, mutta hyvin mustavalkoiseksi kylläkin. Jostain syystä itseäni miellyttää nämä graafiset posterit, mutta uskokaa pois, kyllä siellä värejäkin löytyy. Parhaimmillaan posterit toimivat kivoina kollaaseina, ja niiden suunnittelussa onkin valinnanvaraa. Sivuilta löytyy lähes jokaisen posterin kohdalta fiiliskuvia, joissa on yhdistelty useampia julisteita mukaviksi ryhmiksi. Ihania ideoita, joita katsellessa saa kulumaan tovin jos toisenkin. 

Asiakaspalveluun on tulossa suomenkielinenkin palvelu, mutta esimerkiksi sähköpostitse asioiminen on helppoa ruotsiksi tai englanniksikin, jos jotain kysyttävää tulee. Toimitus on kuitenkin nopeaa, sillä heillä on oma iso keskusvarasto ruotsissa. Arvaatteko, mikä on oma suosikkini? Ihastuin tuohon viimeisen kuvan simppeliin varis-lintuun. Jotain vaikutusta saattaa olla tuon fiiliskuvan ihanalla tunnelmalla, mutta tämä voi olla pakko hankkia. Ja tulipa vastaan jopa Jalasjärven kartta, ihan pakko näin Pohjalaisena huomioida tämä asia! Joko löysit oman suosikkisi, vai vieläkö pähkäilet?
















Yhteistyössä BGA.fi



7 kommenttia

  1. Oi kun kivan näköisiä, täytyypä käydä tutustumassa ihan ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne saa kyllä tunnin uppoamaan kevyesti, näitä kun rupeaa selailemaan:)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkkauksesta, aivan uusi liike/nettikauppa minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi tämä oli mullekkin, mutta varmaan suurimmalle osalle on:) Paljon on kyllä kaikkea!

      Poista
  4. Tänne saa kyllä tunnin uppoamaan kevyesti, kun näitä rupeaa selailemaan:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!