Vielä yksi asuntomessukimara

Vihdoin sain asuntomessukatselmuksen viimeiset kohteet tähän postaukseen. Erityylisiä asuntoja, ja varmasti jokaiselle jotakin. Summa summarum, yhteenvetona voisi sanoa näiden jo nähtyjen asuntojen perusteella, että maanläheistä, jopa rouhevaa on tyyli. Ylenpalttinen bling-bling loistaa poissaolollaan. Tummat, mustat sävyt ovat tehneet paluun varsinkin ulkopintoihin. Itse tykkään tästä suuntauksesta kovasti.  Innolla odotan, mitä ihanuuksia jäi vielä näkemättä. Harmiksi osa kuvista on ihan luvattoman puuroisia.

MÄIHÄ LUSTO

Kerrostaloasunto, jonka sisustuksen on suunnitellut Mäkelä & Roos Muubsin kalusteilla. Maskuliininen sisustus, jossa on kivoja yksityiskohtia. Keittiö oli tilaa säästävästi eteiskäytävän varrella. Erikoinen, mutta tarkemmin ajatellen ei ihan huono ratkaisu pieneen asuntoon.





MODERNI MUMMOLA

Samaisessa kerrostalossa on ihanan viityisä, mahtavalla viherseinällä koristettu koti. Kauniit sävyt ja hieno puutehosteseinä. Mäkelä&Roosilta suunnitellut Maria Elina Sanjanen tämänkin kauniin kodin. Kauniit, vähän 50-luvun modernismin mieleen tuovat kalusteet. Ihana tunnelma!





LAKKA LAKEUS
Kivitalo, jossa erityisesti valaistus on toteutettu viimeisen päälle. Talon ikkunat olivat rakennusmuovien peitossa tutustumishetkellä, joten maisemaelämys talon ikkunoista jäi näkemättä. Minimaalisen ja valkoisen tyylin ystäville. Sisustuksen on toteuttanut Sanna Pänkäläinen Vepsäläisen kalusteilla.


Valaisevat pesualtaat ovat wc:n erikoisuus, samoin kuin itse avautuva wc:n istuimen kansi
Liedellä on oma wokkipannulle sopiva kupera levynsä


TALO MARKKI

Ihana skandinaavinen koti, jossa oli kivoja ratkaisuja. Ruokailutilan puunvärinen syli ja iso ikkuna olivat erityisen mieleenpainuva yksityiskohta. Valaisimet ihan nappivalinta tähän tilaan. Työskentelytason päällä keittiössä olevat Pasila-valaisimet osuivat ja upposivat myös meikäläiseen.
Yksi omista suosikeistani tämäkin talo. Yläkertaa ei päästy vielä näkemään portaiden puuttuessa.









VILLA ROIHU

Tässä talossa löytyy vähän Long Island-tyyliä ja hivenen bling-blingiä pienissä yksityiskohdissa. Kotoisa ja valoisa kokonaisuus, jossa varmasti viihdytään. Sauna oli nyt näkemistämme eniten mieleen. Ihanat valkoiset lauteet ja valkea kiuas. Suihkunkin puolella oli ihanat laatat.








10 kommenttia

  1. Kauniita uusia koteja ovat! Puu näyttää olevan esillä monessa talossa. Mun blogissa arvonta, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania , ei voi muuta sanoa. Puu näyttää palanneen. Unholaan on jäänyt kellastunut mänty kuitenkin;) Ehdottomasti tulen kurkistamaan arvonnan.

      Poista
  2. Aivan ihana tuo talo markki! Pikkasen lisäisin jtn pehmentävää tekstiiliä tms. ja ois ihan omaan makuun :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös kovasti, hyvä tyyli oli siellä. Kiva nähdä messuilla kokonaisuus valmiina:)

      Poista
  3. Kyllähän uudet talot kauniita on. Mutta oma on niin rakas.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnearvoa ja oman kodin tuntua ei mikään voita, se on kyllä totta:)

      Poista
  4. Kiitos vierailusta Mäihässä ja kauniista kuvista! <3 Tulethan heinä-elokuussa katsastamaan vielä Mäihän kolmannen messuasunnon. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!