Torstain tunnelmaa olohuoneessa

Olohuoneesta ei olekaan tainnut blogissa olla vähään aikaan kuvia. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Sehän kertoo siitä, että kaikki on tyydyttävästi. Vihreät tyynyt jaksavat miellyttää edelleen ja koska verhoja ei meillä olohuoneessa ole, niin tyynyt ovatkin oikeastaan se ainut mahdollisuus vaihtaa väriä kausitekstiilien muodossa. Matto tarvitsisi taas kesäksi pesun. Tähän on talven mittaan taas muutamat kahvit kaatuillut ja ties mitä muuta. Villa on kyllä siitä kiitollinen, että siitä saa hyvin kaiken sotkun tuoreeltaan pois. Uuttakin mattoa olen tässä miettinyt vaihteeksi, mutta millainen se voisi olla? Villaa nyt ainakin edelleen ehkäpä.  Yksivärinen tuntuu jotenkin tylsältä. Jotain särmää siinä saisi olla, ihan kuin tässä nykyisessäkin. Eiköhän se vastaan tule, sen kanssa en jaksa hätäillä, kun mitään akuuttia tarvetta ei sille ole. Kaivoin olohuoneen pöydälle kaappien kätköistä pitkästä aikaa ison, vaalean, keraamisen vadin, joka toistaa noita pöytien epäsymmetrisiä muotoja hauskasti. 









8 kommenttia

  1. Kivan näköistä teillä! Ja silmiini kolahti tuo seinävalaisin, mistä se on hankittu? Jotain tuon tyylistä haluaisin tulevan talven varalle meillekin, lukuvaloiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppu on Ellokselta. Se on kyllä niin kiva ja just omiaan syksyn ja talven hämyisiin iltoihin<3

      Poista
  2. Meillä on vähän sama, paljon muutoksia ei tuu, kun ollaan tyytyväisiä olemassa olevaan. Ja sehän on vain ja ainostaan hyvä asia, ainakin miesten mielestä. Kaunis tuo vati 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun ei noita huonekaluja voi siirrellä yhtään olkkarissa, sen verran ison sohvan on rouva hankkinut, että se on millilleen mitoitettu juuri tuohon;) Ja mies tykkää tietysti, kun ei ainakaan tv:tä ja johtoja tarvi siirrellä...

      Poista
  3. Mulla ne muutokset on lähinnä sitä että siirtelee tavaroita paikasta toiseen, uutta ei yksinkertaisesti sovi.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää torstai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just samaa, pienet tavarat vaihtelee ja isot pysyy paikallaan. Olenkin jo osallistunut sun superkivaan arvontaan:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se on kyllä, ja onkin kulkenut matkassa jo useamman vuoden tehden aina paluun säännöllisesti:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!