Pihalla tänään

Ulkona alkaa vihertää jo siihen malliin, että täytyy jo aloitella kylvämään siemenet maahan. Valkoiset ruusupavun siemenet laitoin jo laatikkoon ja reunalle persiljaa. Ruusupapu kiipeää toivon mukaan terassin päätyyn yhtä hulppean pitkänä kuin viimekesänäkin antaen näkösuojaa. Löysin kuin löysinkin valkoisia kosmoskukan siemeniä, mutta ehdin jo kadottaa pussin! Toivotaan, että se löytyy, muuten joudun kuitenkin turvautumaan siihen mun sekaväriseen varapussiin. Muutaman orvokin ostin myös antamaan keväistä kukkaloistoa, mutta odottelen nyt kuitenkin vielä muiden kukkien kanssa hetken. Isommat hommat onkin ulkona onneksi nyt saatu valmiiksi. Jopa lavasohva alkaa olemaan valmis pieniä säätöjä lukuunottamatta. Katsotaan, saanko siitä jo postausta tällä viikolla. 









8 kommenttia

  1. Siis ruusupapua? Sekö ei tarvi esikasvatusta? Mulle tulee kyllä kiire tyhjentää lasten hiekkalaatikko sinne jemmatuista kivistä, että saan kasvimaani perustettua sinne 😁.
    Ihanaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole esikasvattanut, vaan tökännyt suoraa multaan vaan. Toki kasvuunlähtö kestää vähän kauemmin. Varmemmin kuitenkin saan kasvit maailmalle kun en kasvata sisällä;)

      Poista
  2. Voi miten kauniilta hyvältä :) Ihanat kuvat

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniilta hyvältä :) Ihanat kuvat

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!