Asuntomessujen musta helmi -Kannustalon Pohjanmaa

Eilen oli Seinäjoen tulevilla asuntomessuilla avannut ovensa n. 50 bloggaajalle reilut kymmenen kohdetta. Tapahtuman olivat kokoon puuhanneet Hanna Viitala ja Tiina Koskela, Seinäjokelaisia bloggareita hekin. Herkulliset tarjoilut tapahtumaan mahdollistivat Valkoinen Puu, Ravintola Alma ja Panimoravintola Mallaskoski sekä Lapuan Kankurit ja Sarkoa ky. Tahdon tuoreeltaan esitellä tässä postauksessa vaan yhden kohteen, joka sai kylmät väreet itsellä menemään pitkin selkäpiitä. Osui ja upposi niin sanotusti meikäläiseen. Kohde on Kannustalon Pohjanmaa, joka on messuilla kohde nro. 24 ja sijaitsee pohjalaiskorttelissa. Sisustuksen on suunnitellut Helena Karihtala, joka oli myös tapahtumassa paikan päällä. Kohteessa on samalla kertaa sekä modernia pohjalaista perinnetaloa, että loft-henkisyyttä. Mustan vahva käyttä tekee talosta intensiivisen ja kotoisan. Tilankäyttö on sujuvaa ja huoneet ryhmitelty käytännöllisesti. Tässä talossa on 165,5 neliötä kahdessa fooningissa, eli kerroksessa. Muita herkullisia kohteita on luvassa lisää seuraavassa postauksessa, mutta tämä talo vei sydämeni ja saa siksi oman postauksensa. Veikkaan myös, että tämä talo tulee olemaan yksi messujen hitti. Tässä talossa oli mielettömän hienot valaisinratkaisut ja se oli saatu asutun näköiseksi, mikä teki siitä kotoisan ja kutsuvan. Katon mustat parrut ja muut mustat yksityiskohdat, kuten pönttöuuni ja vanhanaikaiset valokatkaisimet antoivat sellaisen silauksen, että sanattomaksi veti. Ja niin, tämä talo on kuulemma myynnissä...
Ja HUOM, nyt voit seurata blogia myös Facebookissa täällä!


Alakerta on yhtenäistä tilaa, josta löytyy ruokailutila, olohuone ja keittiö




Perinteinen meets moderni


Ruokailutila on omassa rauhassaan, vaikka se samaa tilaa muun kokonaisuuden kanssa onkin. Puun ja mustan liitto toimii täällä.






Sauna- ja kodinhoitotilat löytyvät alakerrasta.

Kodinhoitotilasta löytyy hauska yksityiskohta - körttipariskunta.

Yläkerran aulan lukutilassa voisi ahmia romaanin jos toisenkin.




Yläkerrasta löytyy pyykkihuolto suihkutiloineen




VAIKUTTAVA



13 kommenttia

  1. Tämä on upea! Minunkin suosikkeja. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on upea! Minunkin suosikkeja. :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä herkku <3 Kannustalot ne aina vaan sulattaa mun sydämen. Ja itse kyseisen pohjanmaa talonrakentaja Tapio Nivala asuu melkein meidän naapurissa :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli kyllä minunkin suosikkini kokonaisuutena 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä, mitä ne muut 20 kohdetta tuo tullessaan, kun jo nämä nähdyt oli aika huikeita:)

      Poista
  5. Kiitos kun lähdit päivään mukaan. Pohjanmaa ratkaisuineen on kyllä yksi kauneimmista kokonaisuuksista alueella.

    VastaaPoista
  6. Tää oli niiiiin ihana! Persoonallinen! 😍😍 Oli kiva nähdä.

    VastaaPoista
  7. Ihana! Odotan kovasti että messut auki ja pääsen kurkistamaan mm tuohon kohteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tila on livenä aina vaikuttavampi. Kuviin ei saa vangittua kaikkea millään. Kolmasosaan päästiin vasta tutustumaan, kiva katsoa, tekeekö joku vielä isomman vaikutuksen.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!