maanantai 11. huhtikuuta 2016

Puutarhasuunnitelmia

Mieli halajaa jo puutarhahommiin. Meille on pihalle tulossa muurikivistä tehty istutusallas. Lavallinen kiviä odottelee jo pihassa. Kasvit ovat osittain hakusessa, mutta koska sen olisi tarkoitus olla jonkinlanen näkösuoja oleskelualueella, niin jotain vähän korkeampaa siihen tulee muutama juttu. Todennäköisesti timanttituija on se, joka saa toimittaa noitten korkeampien kasvien virkaa. Ikisuosikki, joka kasvaa kauniisti ja antaa tarvittavaa suojaa. Vähän kiinnostaisi laittaa matalemmaksi kasviksi Norjanangervoa, jonka voisi muotoonleikata vaikka pallon muotoon. Mieleen on jäänyt jostain puutarhalehdestä ihan mahtava puutarha, jossa angervot oli muotoonleikattu puutarhassa isoilla aloilla. Ne olivat ulkonäöltään ihan puksipuun näköisiä, mutta kestävät talven, mitä puksipuu ei suomessa tee. Voisi ainakin koittaa, ihan testimielessä. Jos jollain on kivoja ideoita 3,5 x 1,5 metrisen altaan kasveiksi, niin saa ehdotella. Walkeninhernepuita oli alkuperäisessä pihasuunnitelmassa laitettu istutusaltaaseen (joka siis nyt toteutetaan), mutta pihassa on jo ainakin neljä riippuvaa hernepuuta, niin en ehkä niitä nyt itse laita tähän sitten kuitenkaan. Tässä odotteluvaiheessa olen yrittänyt mm. Pinterestistä hakea ideoita ja fiilistä puutarhaan. Onhan siellä ihan mielettömän kauniita puutarhoja, oi että.  Tässä pihahommiin pääsyä odotellessa, kylvin jo vähän Basilikaa ja Laventelin siemenet odottavat myös multaan pääsyä. Ulos kylvän taas viimevuoden tapaan Kosmoksia, jotka viimekesänä kasvoivat ihan valtavaan korkeuteen. En taaskaan löytänyt valkoisen kukan siemeniä ja ostin varmuuden vuoksi sekavärisen lajitelman, mutta pitää vielä katsoa, josko ne valkoiset jostain löytyisivät.  Onkos teillä mitään pihaprojekteja suunnitelmissa?





 
Tämä kuva on lainattu Pinterestistä. Ihana tunnelma. Ihana pergola. Enää puuttuu minä istumasta tuossa tuolilla kahvikuppi kädessä:)



8 kommenttia:

  1. Ihana pergola tosiaan tuossa viimeisessä kuvassa! Meillä taitaa olla tulossa ensimmäinen kesä, jolloin pieneen pihaan ei tarvitse kasata trampoliinia, joten vihdoinkin voisin miettiä talon julkisivun puoleiselle pihalle jotain istutuksia. Täytyykin käydä tuolla Pinterestissä hakemassa vähän ideoita terassin uuteen ulkonäköön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se trampoliini aina kaunistaa meidänkin pihaa joka kesä. Meillä taitaa vielä olla muutamia vuosia se tuolla pihalla:)Pinterestistä kyllä löytyy kaikkea ihanaa!

      Poista
  2. Kivalta kuulostaa! Auringon tultua esiin kyllä pihan ruopsuttelu innostaa. :)

    VastaaPoista
  3. Tämän kesän tarkoitus on pitää nykyisellään kaikki, keskittyä vain siihen nurkkien ylläpitosiivoukseen sekä nauttimiseen.

    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä:) Kun pystyisikin tuohon, mutta aina tulee joku "projekti";)

      Poista
  4. Aurinko saa aikaan sen, että pihalla viihtyy itsekin! :) Löytyy kuoputtamista monesta kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on kumma vaikutus. Heti into laantuu kun on pilvinen päivä:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!