sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Lasten huoneesta ja kasvamisesta

Jossain vaiheessa jokaiselle sisustajamammalle tulee eteen se hetki, kun oma lapsi haluaa sisustaa ihan itse huonettaan. Asia, joka pitää hyväksyä. Meidän 9v. on varmasti ihan perustyttö: paljon sälää ja söpöjö kuvia seinillä. Askartelujuttuja ja vaaleanpunaista. Oma ja turvallinen maailma, jota pitää saada laittaa omannäköisekseen. Se on oikeastaan jatkumoa vähän isommalle ja tunteita herättävämmälle jutulle, jota olen itseni yllättänyt pohtimasta: ne itsenäistyy. Siitä voisi tehdä ihan oman postauksensa, miten äiti ikävöi pikkulapsivaihetta: kun sai silittää maailman pehmeintä poskea tai sylitellä ja silitellä. Kaikenlainen silittely tai haliminen on pääsääntöisesti kiellettyä nykyään. Sinne ne mun pikkulapset hävisivät, huoneisiin, jota äiti ei saa enää sisustaa. Tietysti, jos 11v. pojan jalka rupeaa olemaan kokoa 43, ei kai se enää syliinkään halua;) Olen jopa tuntenut surua siitä, että halailu on jäänyt, mutta onko se itsekästä? Eikö sitä pitäisi olla iloinen, kun lapset kasvaa ja terveitäkin vielä ovat? Täällähän ne on joka päivä, vaikkei ihan kosketusetäisyydellä enää koko ajan. Vanhemmuudelle on tullut ihan uusi rajapyykki. Nyt ei enää riitä lämmin syli. Maailma on tullut siihen väliin ja se kasvattaa meidän lapsia tavalla, jota aina itse ei voi hallita. Siinä sitä onkin miettimistä. Onneksi on vielä tuo pienin, joka olisi sylissä sitten senkin edestä välillä<3

Ja jottei postaus mene ihan tunteelliseksi, palataan alkuperäiseen aiheeseen. Räpsin muutaman kuvan neitosemme huoneesta. Kokonaisuutta en nyt tällä kertaa kuvaillut ihan siivousteknillisistä syistä;)











4 kommenttia:

  1. Niin ne lapset kasvaa ja itsenäistyy. Samojen tunteiden kanssa täällä mennään. Kauniita kuvia.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jotenkin hämmentävää, ettei olekaan enää noiden maailman keskipiste:) Mukavaa sunnuntaita sinnekkin!

      Poista
  2. ihana postaus. jännityksellä odotan, mitä siitä sitten tulee kun pikkuisemme haluaa päättä itse vaatteet ja sisustuksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteita ei tytölle ole saanut päättää enää aikoihin:) Kaikki, missä on mahdollisimman erilaisia kuoseja, voi laittaa yhtäaikaa päälle:):):)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!