Jokos teillä on nää?

 Lapsi on terve kun se leikkii -tai roikkuu. Tämän sain todeta, kun pääsimme tekemään yhteistyötä Suomen voimistelutuotteen kanssa. Valitsin meille ulkokäyttöön soveltuvat renkaat, jotka on valmistettu BPA -vapaasta muovista. Muitakaan haitallisia kemikaaleja valmistamisessa ei ole käytetty. Renkaat hihnoineen on tehty alusta loppuun suomessa ja muoviset renkaat ovatkin ainoat kotimaassa valmistetut lajissaan. Myös puisia renkaita löytyy sisäkäyttöön. Hihnoissa on kätevät ja erittäin pitävät pikalukot, joten säätö eri korkeuksille käy kädenkäänteessä. Värejä löytyy sekä renkaista, että hihnoista mustia ja valkoisia. Näistä voi jokainen valita itselleen sopivimman kombon. Nämä värivaihtoehdot näyttävät tällaisen sisustusintoilijan silmään erittäin mukavilta ja tyylikkäiltä. Meillä on mustat hihnat valkoisilla renkailla. Renkaat voi toki laittaa myös sisälle, mutta ajattelin maksimoida ulkonaoloaikaa sijoittamalla nämä ulos. On näistä riemua riittänytkin. Eikä muuten tee huonoa aikuisellekkaan vähän roikuskella ja selkäänsä venytellä näissä. Ihan yhtä hurjiin temppuihin en edes yritä itse yltää, kuin mitä tyttömme intoutui tekemään.



Hihnat ovat pisimmillään 250cm pitkät, joten ne saa roikkumaan kohtuullisen ylös. Pidempiäkin hihnoja on saatavilla. Ihan mahtavaa olisi, jos pihassamme olisi joku puu, johon renkaat olisi saanut, mutta sopivaa  ei tähän hätään ollut, joten terassilta löytyi oiva paikka. Ja onpa sateenkin sattuessa ulkona tekemistä sateensuojassa. Peukutan kaikelle ulkoliikunnalle tänä päivänä, sillä tuntuu, että sisällä ollaan nykyisin tosi paljon. Pelit ja elektroniikka vievät aikaa enemmän ja enemmän. Yritykseltä löytyy muitakin tyylikkäitä tuotteita, kuten puolapuita ja trapetseja


 yhteistyössä: Suomen Voimistelutuote

6 kommenttia

  1. No ei valitettavasti ole! Varmasti olisi kyllä poikien mieleen!

    VastaaPoista
  2. Meiltäkin löytyy nämä, odotan että saadaan ne ulos taas viriteltyä :) Sisältä löytyy trapetsi :)

    VastaaPoista
  3. Ei oo, muistatko/tiedätkö hintaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla jotain 49€ ja olisko niin, että saparokoukutkin tuli nyt mukaan. Heidän kotisivuilta näkee tarkat tiedot:)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!