sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ikkunalauta: uhka vai mahdollisuus?

Itsellä tuli ikkunalaudasta pitkään mieleen kellastunut mänty, rivi violetteja Saint Paulioita ja toinen rivi erilaisia koriste-esineitä. Eli siis lähinnä mummolameininki ja 80-luku. Ja jippii, meilläkin on ne. Olen tainnut ennenkin kertoilla, että nehän meinattiin ensin repiä irti keittiöstä, mutta saivat sitten jäädä. Ja hyvä niin. Eihän niitä tarvi ladata täyteen tavaraa, mutta tarvittaessa ikkunalauta on oiva paikka esimerkiksi yrttiruukuille tai vaikkapa jouluvaloille. Nappasin ruokakauppareissulla kivan viherkasvin (mikälie vehka?) ja ruukussa olevan suolaheinän raikastamaan keittiötä, josta joulutähdet saivat ikkunalta lähteä. Tuovat vihreyttä kivasti ja suolaheinästä voi napsia lehtiä salaattiin tai leivän päälle.
 








6 kommenttia:

  1. Kivahan tuo on :) Mellä ei ole kuin yksi ikkunalauta ja se on keittiössä. Ja se saa minusta riittää, keittiössä se on kiva juuri kukkien yms asettelulle mutta ei muualla talossa.Hups valehtelin kodinhoitohuonessa on kanssa :D Ikkunalaudat on vähän vaikea kysymys :D Täällä sataa tolkuttomasti lunta ja satanut koko yön !! Jeee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli myös olohuoneessa, mutta ne sai lähtökyydit. Makkarissakin on muuten. Mahtavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Keittiössä olisi kyllä ihan must ainakin, jos on pieni keittiö niin kuin meillä. Kivalta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli aikanaan opiskelija-asunnossa leveät ikkunalaudat, ihanat. Niitä olen useasti jälkikäteen kaipaillut. Eli, ihanat ikkunalaudat teillä! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!