Kynttilöitä kiitos

Olkkarin pöydällä olevat kynttiläasetelmat vaihtuvat tiheään. Tässäkin postauksessa on kaksi versiota. Joulutähdellä ja ilman. Joulutähden hankin eilen ja lisäsin kuvan siitäkin tähän samaan, kynttilät alustoineen kun ovat samat. Tuo valkoisen ja puun liitto on jotenkin niin ihanan lämmin ja puhdas samaan aikaan. Kukkien raikas vihreä lisää yhdistelmään vielä lisää raikkautta. Simppeli puualusta valkoisine kynttilöineen  kyllä miellyttää omaa silmää tosi paljon tällä hetkellä. Aiemmin olen polttanut todella paljon tuikkuja, mutta tänä vuonna taas sitten ihan oikeita kynttilöitä on tullut poltettua enemmän. Ilta ei tunnu miltään ilman kynttilänvaloa. Joulutähdelle sujautin neulemyssyn suojapussukaksi taas. Aiemminhan käytin sitä jo hopealangalle. Ja onhan nuo aiemmin Valkoisen vuoren rinteillä -blogin arvonnasta voittamani bambitkin aika suloisia tuossa kynttilöiden lomassa. Ihanaista joulun odottelua kaikille, enää muutama yö.  
 







4 kommenttia

Kiva kun kävit, jätä kommentti!