Etupihan terassi

Säät hellii ja kukkien määrä lisääntyy. Tänään urakoin etupihan terassin kuntoon. Kukat on näin alkukesästä vielä niin pieniä, että tuntuu, ettei ilme paljon muutu. Kyllähän ne siitä kasvaa kun vaan muistaa kastella ja lannoitella. Kanankakkaa ainakin lisäsin ihan urakalla, että eiköhän voimaa ainakin kasvulle ole. Etuterassin kalusteet on vanhat ja jo muutamaan kertaan maalatut. Niihin kuuluu myös kahden istuttava penkki, mutta jätin sen varastoon toistaiseksi. Terassin koko ei ole kauhean iso ja pääosin aikaa tulee vietettyä takapihan puolella, joten kaksi tuolia saa riittää. Kukkia laittelin myös ulkorakennuksen ikkunoille ja seinustalle amppeliin.

Haaveissa olisi tänä kesänä laajentaa takapihan terassia n. 12 neliön verran (näin mittasin) ja riippumatto on myös haaveissa. Puita ei vaan tahdo olla sopivissa kohdissa, minne keinun laittaisi. Onhan niitä telineitäkin noille keinuille. Fatboyn malli olisi kyllä ihana, mutta vähän arvokas...








Terassin kaiteet on jo kymmenen vuotta palvelleet, mutta alkavat lahota risteyskohdista. Tarkoitus olisi vaihtaa ne jossain vaiheessa vaakarimoitukseen takapihan terassin kanssa samankaltaisiksi. Ne tuovat myös enemmän näkösuojaa.







HAUskaa hellepäivää,

Mari

Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!