La Boheme

Meille on tässä kuussa hankittu lamppuja enemmän kuin keskimäärin muutamassa vuodessa yleensä.
Pari viikkoa sitten olohuoneen pöytälamppu posahti viimeisen kerran. Himmennin ilmeisesti rikkoutui. Se oli Ikealta, joten korjaamaan ei kannattanut ruveta. Yritän opetella hankkimaan pitkäikäisiä tuotteita niin
laadultaan kuin muotoilultaankin. La Boheme -valaisin löytyi sitten huuto.netistä. Valaisin on uusi, mutta se
oli jonkun valaisinliikkeen outletissä siellä myytävänä satasen halvemmalla kuin ovh. Eli tämähän oli vaan pakko hankkia. Valon läpi päästävä akryyli valaisee kauniisti joka suuntaan.




Valaisevaa maanantaita,

Mari

Kropsua

Torstaisin lapsilla on molemmilla harrastuksia. Yleensä kotiin saapuu nälkäisiä lapsukaisia.
Pannari on meillä suosittu ja täyttävä iltapala harrastusten jälkeen. Niin, ja tuleehan se uunissa
vähän kuin itsestään.

Tällä reseptillä meillä se tehdään, tosin vähän muunnellen. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää
ja itse laitoin vehnäleseitä osan jauhoista tilalle.



HERKKUPANNARI
(siis Kropsu)

8dl maitoa
2 munaa
75g voisulaa

-sekoita ja lisää:

4dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria

Paista 200-225 astetta n. 30min








Tänään oli niin ihana ilma ja vielä vapaapäivä, että aika meni ulkohommissa pensasaitaa leikkaillen.
Tietysti se pakollinen siivouskin oli tehtävä.
Meillä se menee yleensä näin:


Illan jatkoja,

Mari


Kukkasuunnitelmia

Tänävuonna ajattelin lisätä terassille punaista ja valkoista väriä. Jo muutaman vuoden valkoisten kukkien
kanssa on ollut limenvihreää. Vielä ei ole kuitenkaan ihan sen hetken aika, kun terassia pääsee
laittamaan, joten siitä sitten (ehkä kaksi kuukautta) myöhemmin....

Posti toi kuitenkin jo siemeniä tulevaa varten, joten vähän pääsee fiilistelemään. Kosmoksesta on tullut
ihan ehdoton lemppari. Kasvaa maalla ja ruukussa korkeaksi ja kukkii pitkään. Lehdet on ihanan tillimäiset ja kukat isot. Otin kerrotun ja yksinkertaisen kukan siemeniä.


                 
Malva on toinen kaunis kukka, josta tulee aika korkea.

 Tämä taisi olla jollain "ajannäyttäjä" -nimellä luettelossa (!?). Näytti kivalta
tämäkin, joten testaillaan.


Tässä joku hirssin lajike, johon näyttäisi tulevan ihanan höyhenmäiset kukinnot. Menee kivasti
kesäkukkien joukossa.


 Ruukkuun kompakti kesäkurpitsalajike.


Terkuin,

Mari




DIY hylly/lokerikko

Paikkakunnalla vieraili Luhdan outlet-pop-up-myymälä ja tokihan sieltä mukaan tarttui jotain taas.
Talon mallinen lokero/hylly (olkoon hylly tässä yhteydessä :) oli puuvalmis. Tytär maalasi sen valkoiseksi akryylimaalilla ja maalailin lippunauhan mustalla kun alusmaali oli kuivunut.

Takana on seinäkoukut valmiina, mutta näin aluksi se olkoon pöydällä, kunnes lopullinen paikka
hahmottuu. Hyllyllä Design Letters -muki, joka taannoin lähti mukaan.





E-kirjaimen maalinen (avain)kaappi on myöskin puun värinen, mutta sille en ole ainakaan vielä
sutinut muuta väriä pintaan. Sehän vois mennä ihan näinkin. Sen saa myös seinälle niin halutessaan.




Aurinkoista lauantaita,

Mari

THE LAMPPU

Olen etsinyt industrial-tyylistä lamppua keittiöön. Lähinnä netistä, mutta niinhän se on, että merta
edemmäs ei kannata lähteä kalaan...
Siellä se odotti SAPIRASSA, ja remontin takia vielä -20% alessa!
Kupu on emaloitua metallia ja muut osat metallia. Aikas kiva!
Ketju oli ihan liian pitkä ja tosi vahva, mutta onneksi talosta löytyy myös miehistä voimaa, joten
lyhennyskin onnistui.








Tuo virransäästölamppu ei nyt sovi tyyliin ollenkaan. Pitää vielä hankkia kunnon pyöreä lamppu
tuonne sisälle.


Viikonloppua kohdin,

Mari

Verhot keittiöön

Alkoi jo tuo jouluksi hankittu keittiön verho ahdistaa ja tuntua synkältä. Siispä paluu kevätverhoihin.
Viimevuotinen Marimekon kangas miellyttää edelleen silmää eli uutta ei onneksi tarvinnut hankkia.
Perinteinen roikkuva kappa tuntuu jotenkin liian "hörsöiseltä", joten olen yleensä tehnyt kapasta
ns. valelaskosverhon. Kankaan alareunaan olen teipannut ihan ILMASTOINTITEIPILLÄ (!) kankaan
levyisen putken, joka rullataan etupuolelle sopivaan korkeuteen. Verhokiskosta olen sitonut molemmille puolille nauhat lenkiksi, joka pitää verhon ja putken oikealla korkeudella ja näyttää siis myös rullakaihtimelta.

 Keittiön pöytä teetettiin puusepällä, kun sopivan vanhan oloista ei kaupoista löytynyt ja
oikeasti vanhoissa on usein niin koristeelliset jalat. Tässä on käytetty vanhaa lautaa kannessa ja mitat on juuri oikeat.








Herneen versot hujahtivat nopeasti pituutta. Ne maistuvat vaikka leivän päällä ja ovat kyllä kivan näköisiäkin.








Hyvää viikonloppua kaikille,

Mari

Tervetuloa kotiin

Sain intoa raivata meidän pikkueteisen taas ylimääräisistä kengistä ja tavaroista.
Kummasti kaikki panssarivaunua pienemmät tavarat jäävät käsistä eteiseen. On kenkiä, avaimia,
vaatteita, pyöräilykypärää , aurinkolasia sun muuta tarpeellista tavaraa, jotka pitää nopeasti saada
käsistään kun ovesta tulee sisään.

Kun lapsilla on kavereita kylässä, saattaa lattialla lojua jopa neljän kaiffarin vaatekerta heti kynnyksellä :)
Näin meillä siis piilotellaan tavarat eteisessä:


Taso on tehty vanhan keittiönpöydän puisesta kannesta. Sen reunan alla on verhokisko.
Kangas on Ikean. Verhon takaa löytyy hyllyjä kengille. Puisessa pikkuarkussa säilyy
koiran ulkovaatteet sun muut tarpeelliset.


Kori Ikealta.





Ikean kenkäkaapin avohyllyillä mustissa pussukoissa (H&M Home) aurinkolaseja. 
Metallisessa rasiassa kaikkea heijastimista puhelinpussukoihin.







Oven suussa on pikkuinen naulakko vieraille.
Eteisellä on tilaa ehkä viitisen neliötä, joten ei mikään suuren suuri lasiveranta, joka 
olis kyllä ihan kiva...

Enemmän säilytystilaa löytyy sitten varsinaisesta eteisestä sisälle tultaessa.


Aurinkoista maaliskuun alkua, 

Mari